Kahdeksan päivää pyöritty reissussa, nyt "kotona" – ei tätä vielä oikein kodiksi osaa kutsua, sellainen tästä tulee jos on tullakseen ja yksin eläessä se on hidasta. Lähdin irtautumaan asioista, jotka täällä meinasivat stressata ja vaivata, heti kun sain erään musiikkiprojektin omalta osaltani päätökseen. Irtauduin kyllä, ensimmäiset päivät lähtivät menemään ihan kivasti, vietin oikein antoisan päivän Tukholmassa ja häkellyttävän, melkein helteisen kesäpäivän ajaessani kauemmas etelään. Piipahdus Louisianan taidemuseossa Tanskan Humlebækissa katsomassa Pussy Riot -näyttelyä oli ihan kiva, mutta kun sain päähäni jatkaa Saksan puolelle, siellä huomasin ahdistuvani ja stressaantuvani. Sekä isoilla että pienillä teillä oli hirveästi autoja ja koko ajan piti keskittyä muuhun liikenteeseen, maisemien katselusta ei päässyt nauttimaan, ja sikäläinen yöpaikkani oli reissun toiseksi kallein ja ylivoimaisesti kurjin. Ihmettelin jatkuvasti, mitä ****ua minä täällä teen. No, kävin löytämässä paikan, jossa pidettiin "rauhan ja rakkauden festivaalit" syyskuussa 1970. Mutta sielläkään en nähnyt Jimi Hendrixin muistokiveä (tämä oli Jimin viimeinen festarikeikka), kun pysäköinti koko alueella oli joko maksullista tai kielletty. Olo parani heti palattuani Tanskaan ja päästyäni fiilistelemään Pohjanmeren rannikon dyynejä ja vuorovesimaita. Kööpenhaminaan tein mukavan pikku visiitin, Skånessa törmäsin paikalliseen surffausmestaan ja sain todistaa kuinka yksi kaiffari tosiaan lähti lainelaudan kanssa mereen. Jne. Kyllä sitä reissussa kokee kaikenlaista mielenkiintoista, toisaalta reissussakaan ei pääse absoluuttisesti pakoon niitä asioita jotka tässä elämässä vaativat korjaamista.
