Muiden mielipiteet - 2

Riippuu kuka puhuu. Tuntemattomille nyt voi aina viitata kintaalla ja etenki jossei ne osaa muuta ku sössöttää, mutta niitä saatetaan kuunnella, joilla on oikeesti jotai sanottavaa ja kavereita aina.

Se mitä enemmän itselleni tulee ikää, sitä vähemmän välitän muiden mielipiteistä

Oikeastaan koko muiden mielipiteistä välittäminen on monesti alun alkaen tyhmää. Koska et voi ikinä tietää varmasti mitä toinen ihminen oikein ajattelee. Ja itsellä voi olla hirveän vahvoja oletuksia toisten ajatusten suhteen. Ja ne on monesti ihan virheellisiä ja opittuja jostain.

Ja elämä joka keskittyy siihen että elää niiden oletusten mukaan jota itsellä on muiden mielipiteistä, on hullua. Ja usein se johtaa aika varmasti vaan ahdistukseen. Silloin laittaa myös helposti sanoja toisten suihin mikä ei johda ainakaan harmoniseen yhteiseloon. Ja eikä siinä oikeastaan edes loppujen lopuksi ajattele muita, vaan ainoastaan omia päähänpinttymiään ja oletuksia!

Tässä asetelmassa väliinpitämättömyys toisten mielipiteitä kohtaan ei ole itsekkyyttä. Se on oikeastaan sitä että tunnustaa toisten olevan itsestä erilisiä, omia ihmisiä ja arvostaa heidän mielipiteitään, kuitenkaan kuvittelematta että voisi tietää ne. Jokaisella on jokin mielipide asioista ja minusta, mutta en voi tietää sitä. Toisten mielipiteiden arvailu ei ole minun asiani. Minulla on omat ajatukseni, heillä omat. Ainoa mitä voin tehdä, on kohdella toisia yksilöinä ja kunnioittavasti ja toivoa samaa heiltä.

Vähän lisäkysymyksiä Just kun ekaksi jo mainistisin siitä että jos tuntemattomat sanoo jotain niin ihan sama, jos puolitutu sanoo jotain, niin so what, mutta... mites jos perheenjäsen sanoo jotain?

Itselläni on siis vähän sellainen tilanne, että olen monilta osin melko pettymys isälleni. Isäni unelma lapsi olisi urheilullinen, lukisi itsensä lääkiriksi, ei meikkaisi, ei värjäisi hiuksia ja pukeutuisi värikkäisiin vaatteisiin. NOH! Mitä minä taas olen niin kaikkea tuon vastakohtaa ketkä nyt jo mun kuvankin tuolla "oma kuva" puolella nähneet niin saatte varmaan käsitystä. Inhottavaa on siis, että saan isälläni ollessa kuulla AINA jotain marinaa itsestäni, kuten: "mitkä noi hiukset on, ootko harmaantunu" "kamalaa, tollaset aniliinin punaset" "onko pakko värjää" "miks et vois käyttää värikkäitä vaatteita kun ne pukee sua niin hyvin" "urheiletko sä?? aina vaan syötte karkkii" (tähän edelliseen tiedoksi se vielä että olen normaalipainoinen ja yhdessäkib vaiheessa minulla oli 7 treenit viikossa) "näytät ihan tuonelantien viitalta" ... JA MITÄ VIELÄ!! On todella raskasta kuunnella jatkuvasti tuollaista. Toki hän minua rakastaa mutta kaikki sanat ja teot äänensävyineen musituttaa kyllä aina miten suuri pettymys olen monelta osaa.... -.-

Löytyykös tällaisia kokemuksia ja miten olette toimineet moisissa? :=)

Vähän epäviisasta isältä tuollainen. Eihän lastaan voi muokata haluamakseen, onhan lapsikin vain ihminen, joka kiinnostuu omista asioistaan. Olisihan se tosi laimeeta ja persoonatonta, jos lapsista tulisi juuri sellaisia kuin vanhemmat haluaa.

Minun vanhempani ei valita kauheasti ulkonäöstäni ja elämäntyylistäni. Ne voi kerran kommentoida, jos uusi kampaus tai pukeutumistyyli ei viehätä, mutta ne ei valita jatkuvasti. Toki nekin vaatii multa tiettyjä asioita. Ne vaatii että haen korkeakouluihin, vaikka haluaisin myös amikseen. Haluan vain yhteen yliopistoon. Jos en sinne pääse, menen amikseen. Äiti ja isä pettyy katkerasti, mutta ne ei valitettavasti voi mun elämästä päättää, eikä siinä olisi järkeäkään etten ikinä oppisi tekemään päätöksiä ilman äitiä ja isää.

Eikä ymmärrä oikein tätä minun nykyistä hippi/vegetaristi/hiustenkasvastus-hommaa. Silti hän on aina melko tarkalleen tiennyt, että millainen olen ja mitä haluan.

Silti hän aina muistuttaa, että arvostaa minua juuri tällaisena, paitsi että hänen äänensävynsä paljastaa sen, että arvoistaisi paljon enemmän jos olisin joku pro-urheilija.

 Äitini on taas aivan eri maata, hänen mielestään pääasia on se, että olen tyytyväinen mikä ikinä sitten teenkään.

Nuo asiat ovat kyllä aika samalla tavalla meillä En itse osannut/osaisi muotoilla niitä niin hyvin kuin sinä!

 

Vähän epäviisasta isältä tuollainen. Eihän lastaan voi muokata haluamakseen, onhan lapsikin vain ihminen, joka kiinnostuu omista asioistaan. Olisihan se tosi laimeeta ja persoonatonta, jos lapsista tulisi juuri sellaisia kuin vanhemmat haluaa.

Näinhän se on!! Mutta tällaisia ja vielä pahempiakin vanhempia on maailma pullollaan :/ Onneks mulla on asiat edes näin hyvin. Nyt alkaa vaan tosin tulla raja vastaan etten jaksaisi enää moista kuunnella ja sanominen ei lopeta mitään. Isälläni olisi kauhea ikävä minua mutta en haluaisi mennä enää käymään hänen luonaan : ( (asumme siis eri kaupungeissa). Kukapa nyt haluaisi leijonan häkkiin?

Ei oo kyllä mun lähipiiristä kukaa sanonu pahaa sanaa kemikaalien vähentämiselle ja ruokasoodan ja etikan kanssa suihkussa läträämiselle Kyllä mä tosin ihmettelisinkin, jos sitä jotenki kommentoitais, tai sitten nää on vaa jo sen ikäsiä ihmisiä, että ne tietää miks

Reumasta ja muista kovista tuskista kärsiville sanotaan, että hirveesti vaa voimia ja iloista mieltä.
Että pitää hymyillä ja loistaa valoa ympärillee vaikka kärsii saatanasti kaiken aikaa
Mä en vaan tajua, että miksi? Miksi pitäis peittää tuskansa ja pahoinvointinsa esittämällä ulkopuolelle äiti aurinkoa? Enkä tarkoita, että laittais muut kärsimään omasta voinnistaan huonolla käytöksellä, mutta eikö sais olla hiljaa ja vetäytyä näkyvistä?

Reumasta ja muista kovista tuskista kärsiville sanotaan, että hirveesti vaa voimia ja iloista mieltä.
Että pitää hymyillä ja loistaa valoa ympärillee vaikka kärsii saatanasti kaiken aikaa
Mä en vaan tajua, että miksi? Miksi pitäis peittää tuskansa ja pahoinvointinsa esittämällä ulkopuolelle äiti aurinkoa? Enkä tarkoita, että laittais muut kärsimään omasta voinnistaan huonolla käytöksellä, mutta eikö sais olla hiljaa ja vetäytyä näkyvistä?

Juuri noin!

Jos itse olen sairaana, niin en kyllä todellakaan kaipaa ketään toivottelemaan voimia ja iloisuutta. Se on alentuvaa ja ihmisen tuskia halventavaa käytöstä. Ihan kun kivut saisi muka pois jollain "positiivisella ajattelulla"...Jos haluaa kunnioittaa ihmistä, niin pitäisi hänelle nimenomaan antaa tilaa. Kärsimykselle on aikansa ja se on osa ihmisen elämää.

Jotenkin vaikuttaa siltä että kaikilla ilontoivotteluilla yritetään vain peittää huono olo ja kärsimys. Ja sitä ei välttämättä tehdä loppujen lopuksi sairaan olon parantamiseksi, vaan sen takia että ei haluta nähdä ihmistä joka on huonolla tuulella. Halutaan että sairastava ihminen käyttäytyisi samoin kuin muutkin ja voisi mielyttää muita. Aitojen negatiivisten tunteiden osoittaminen on usein jonkinlainen kauhistus. Parempi olisi vain hymyillä, olisi se kuinka teeskenneltyä tahansa. Vaikuttaa vähän siltä että ihmiset jopa läheisimmissäkin suhteissa vaativat jonkinasteista valheellisuutta ja tunteiden patoamista. Omien perheenjäsenienkin odotetaan käyttäytyvän "oikein" ja kovan paikan tullen peittämään omat tunteensa.

Tämän vuoksi lause "ole oma itsesi" on usein suurin valhe. Jos kaikki ihmiset olisivat oikeasti omia itseään, tuskin he olisivat kiinnostavia ja innostavia, persoonallisia individuaaleja. Loppujen lopuksi kun monen ihmisen sisäinen elämä on täynnä ristiriitoja, ahdistusta, vihaa ja kompleksisuutta. Ei ihminen ole loppujen lopuksi mitenkään yksipuolisen kaunis olento. Tämä saattaa vaikuttaa jotenkin kyyniseltä, mutta niin olen oppinut asioiden olevan. Omakin "minuuteni" on monesti melko ruma ja monesti syvimmät tunteeni ovat negatiivisia. Mutta se ei ole vika tai ongelma; se on ihmisen osa.

Mutta ihmisellä on mahdollisuus päästä eroon konflikteista. Mutta se on mahdollista vain "minän" tai "egon" kuolemalla. Vasta sitten voi saavutta oikean, todellisen harmonian eikä vain pelkkiä sanoja tai teeskentelyä. Mutta se ei ole helppoa tai saavutettavissa lukemalla jotain halpoja "new age"-oppaita.