Myötätunto - 1

Valomeditaatio kuulostaa kivalta, pitää itsekin kokeilla 

Musta myötätunnossa voi kehittyä ja se on tuomitsemista järkevämpää, mutta hyvä muistaa myös myötätunto itseä kohtaan. Jos ei esim. pidä jostain ihmisestä, ei mielestäni hukata energiaa yritykseen muuttaa tunteita tätä kohtaan. Kunhan ei myöskään ruoki inhoa häneen. Keskittyy vaan muihin, parempaa mieltä tuottaviin juttuihin, ja jättää ikävät tyypit omaan arvoonsa. Toki voin sanoa itselleni mielessäni, että olen avoin yllättymään - että vaikken tällä hetkellä pidä tästä ihmisestä, annan hänelle tilaisuuden muuttaa käsitystäni hänestä. En ole siis tehnyt näin, mutta se voisi olla viisasta. Minulla on taipumusta tuomitsemiseen, mikä on huono juttu, koska kun tekee jonkun arvion jostain ihmisestä, asettaa itselleen tavallaan asenteen häntä kohtaan, ja vastasuudessakin huomio kiinniittyy vain niihin asioihin, jotka tukevat jo olemassa olevaa käsitystä toisesta, ja ärsyyntymisen kehä on syntynyt. Avoin asenne jättää taas tilaa uusille havainnoille, joiden pohjalta voi, yrittämättä, alkaa ehkä jopa pitää ihmisestä.

Myötätunto tuntuu olevan sisäsyntyinen asia, mutta luulisi että sitä pystyy myös harjoittamaan kunhan vaan pyrkii eläytymään muiden asemaan tarpeeksi. Itsekeskeisyyttähän myötätunnon puute lopulta vaan on. Ei toki kaikkea pidä sietää ja olen minäkin tietyllä tapaa kärsimätön, siedän hyvin huonosti vaativia ja tylyjä ihmisiä.

Minulla on aina ollut kovasti myötätuntoa erityisesti heikommassa asemassa olevia kohtaan ja joskus hämmästelen sitä, että miksi monelta puuttuu myötätuntoa ihmisiä tai vaikkapa eläimiä kohtaan. Omalla kohdalla tunnen kuitenkin vähän tai en ollenkaan myötätuntoa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka satuttavat tai käyttävät muita. Kuitenkin ymärrän ja tavallaan myös säälin heitä sillä tiedän, että sisimmässään he ovat hämmentyneitä ja kärsivät. Paitsi ehkä narsistit, psykopaatit ja sosiopaatit, jotka omaavat erilaiset aivot.

Pitäisi tätä aihetta enemmänkin miettiä, huvittaa nähdä tuo oma aiempi viesti kun riipaisee nyt niin läheltä kun olin suhteessa tuollaisen narsistin/sosiopaatin kanssa ja pitää miettiä miten voisin löytää enemmän myötätuntoa häntä ja itseäni kohtaan. Olen luonnostani jo äärimmäisen myötätuntoinen ihminen, mutta kun on joutunut sen verran kovan kaltoinkohtelun uhriksi niin siinä pistetään kyllä todella miettimään, että miten anteeksianto on mahdollista. Vaikka olen aina pitänyt niin, että oman itsensä parantumisen kannalta anteeksianto ei ole pelkästään tärkeää vaan välttämätöntä.

Hei, ei tarvitse antaa anteeksi. Tai että sille on kyllä aikaa ja jotenki tuntuisi että semmone tapahtuu luonnostaan, kun vaan on elänyt ja päässyt asioissa eteenpäin. Parempi tuntea kaikkii niitä muita tunteita ja aloittaa se myötätunto itsestä. Sitten kun sun suhde itseen on parantunut, niin sitä voi taas laajentaa. Jajoo, mä olen paraskin puhuja, mutta kyllä mä vieläkin kiukuttelen hyvinkin kaukaisista jutuista, ja musta se on tavallaan rehellistä muitakin kohtaan sit olla avoimesti rikki ja sit jotenki oppia siitä, mitä sitten muut ihmiset antaa vastaan, vähitellen. Vahingossa voi joskus taas luottaa ja tuntua ihan hyvältä. Kannattanee tsekata myös aiheita trauma-bonding ja co-dependency. Tsemppiä ja rauhaa prosessiin.