Minäkään en näe niin, että joku yksilö voitaisiin määritellä 'peruspahaksi' tai 'täysin pahaksi.' Pahuus on toki käsitteenäkin ongelmallinen, koska se kuuluu moraalin piiriin eikä sillä näin ollen voi olla mitään eksplisiittistä sisältöä. Mutta niin tai näin, ainoastaan ihmisten teot voidaan määritellä pahoiksi tai hyviksi, ei yksilöä itseään. Siitä syystä en itse ole koskaan ihaillut tai arvostanut jotakin yksilöä sinänsä (niin kuin monet ihailevat esimerkiksi Gandhia, Ammaa, Luther Kingiä ym.), mutta voin ihailla ja arvostaa yksilöiden tekoja. Jokaisella yksilöllä on kuitenkin myös pimeä puolensa, joten siksi en koe varauksetonta ihailua mielekkääksi.
Mutta takaisin pahuuteen.
Kaikesta edellä sanotusta huolimatta on myös ihmisiä, jotka ovat kykeneviä absoluuttiseen pahuuteen ja jopa nauttivat siitä. Tähän joukkoon kuuluu mm. Josvan mainitsema Stalin. Nämä ihmiset ovat psykopaatteja.
Pitkään on mietitty, onko psykopatia synnynnäinen ominaisuus vai syntyykö se olosuhteiden tai kasvatuksen seurauksena, mutta tämänhetkinen lääketieteen konsensus on, että psykopatia on synnynnäinen ominaisuus. Psykopatiaa on mahdotonta hoitaa ja psykopaattia on mahdotonta parantaa.
Psykopaatilta puuttuu empatian kyky. Se tarkoittaa, että psykopaatti on kyvytön ymmärtämään, miltä hänen tekonsa tuntuvat toisesta ihmisesta, ja tämä tekee psykopaatista erityisen vaarallisen, sillä psykopaatilta puuttuu täysin nisäkkäille tunnusomainen esto lajitoverin vahingoittamiseen tai surmaamiseen. Tunnevammaisuus ei merkitse kyvyttömyyttä loogiseen tai sosiaaliseen ajatteluun; monet psykopaatit ovat hyvin älykkäitä ja sosiaalisesti lahjakkaita.
Psykopaatit ovat kyvyttömiä kokemaan mitään positiivisia tunteita, kuten kiintymystä, empatiaa, rakkautta, kiitollisuutta tai yhteisyyttä. Jopa monet eläimet voivat kokea näitä tunteita - mm. kiintymystä -, muttei psykopaatti. He eivät myöskään kadu eivätkä opi kokemuksistaan.
Nykyään on tullut jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi puhua narsisteista tai narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Näyttäisi kuitenkin siltä, ettei narsismi ole synnynnäinen, siis aivoista johtuva ominaisuus, vaan tulosta ympäristötekijöistä eli varhaislapsuuden kokemuksista.
Hmm, vai että muoti-ilmiöksi tullut puhua narsismista tai narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Ehkä se johtuu siitä, että narsismista ollaan tultu tietoisemmiksi ja narsistiset vauriot ihmisissä ja siten kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme ovat lisääntyneet merkittävästi, varmaankin siksi, koska länsimaalaisen aikakautemme yleiset arvot kannustavat sellaiseen. Siis voimakkaaseen yksilökeskeisyyteen, yksilön oikeuksien korostamiseen, yksilön menestymiseen, kilpailun ihannoimiseen ja häviäjien lyttäämiseen, pinnalliseen tai materiaaliseen menestymiseen, ulkonäkökeskeisyyteen, ahneuteen ja koviin arvoihin ylipäätään, jossa taas heikkoutta, epäonnistumista, pehmeyttä, empatiaa ja inhimillisyyttä halveksitaan.
Ns. klassinen narsistinen persoonallisuushäiriö on edelleen suht harvinainen, sanotaan, että noin yhdellä sadasta esiintyy puhdaspiirteistä narsistista persoonallisuushäiriötä (mielestäni sekin on kyllä jo liikaa), mutta narsistisen persoonallisuushäiriön tai epäterveen narsismin piirteet ovat nyky päivänä paljon yleisempiä ja niitä esiintyy ihmisissä enemmän ja monet meistä joutuu ihan päivittäin olemaan tekemisissä tämän epäterveen narsistisen ilmiön kanssa, esim. omissa tuttavissa, perheenjäsenissä tai työkavereissa voi ilmentyä tällaista. Ja tietty meissä itsessämmekin.
On hyvä juttu, että narsismista ollaan yleisesti tietoisempia, mutta olisi varmasti tärkeää, että tiedettäisiin mitä se todellisuudessa oikein on. Ilmeisesti monetkaan ei ole täysin perillä siitä mitä narsismi on ja ihmiset saattavat helposti nimitellä toisiaan liian hepposin perustein narsisteiksi, jos joku ihminen vaikuttaa vaikka käyttäytyvän itsekäästi tai jotenkin muuten itseä epämiellyttävällä tavalla. Ja välillä tuntuu, että monet pariskunnat erotessaan helposti haukkuvat exänsä kamaliksi narsisteiksi (tietty joissain tapauksissa tämä voi pitää ihan oikeasti paikkansa). Mielestäni yleinen käsitys narsismista tuntuu olevan se, että narsisti on itsekäs ihminen. Se ei pidä täysin paikkaansa, vaikka narsismiin kuuluukin korostunut itsekeskeisyys ja kyvyttömyys piitata muista tai nähdä heitä muuna kuin itsensä jatkeena, on narsismi paljon muutakin tai paljon laajemmin tai syvällisemmin käsitettävissä oleva ilmiö.
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen voi olla pintapuoleisesti todella hurmaava, huomioiva ja kerrassaan ihanan oloinen persoonallisuus, mutta pinnan alla kyteekin jotain paljon muuta ja tämän tietää yleensä parhaiten lähinnä vain ne narsistin läheisimmät ihmiset, joita narsisti pääsee terrorisoimaan, kohtelee heitä kaltoin ja ihan miten lystää. Narsistille muut ihmiset ovat itsensä jatkeita, hän ei osaa nähdä toisia ihmisiä itsestä erillisinä olentoina, joilla on omat tarpeensa ja tunteensa, vaan narsistille toiset ihmiset ovat hänen jatkeinaan hänen omien tarpeidensa tyydyttäjiä. Narsisti ei ole itse koskaan muita varten (ellei koe hyötyvänsä siitä jotenkin), vaan muut ovat aina häntä varten. Hän hakee toisista ihmisistä tai heidän kauttaan aina hyötyä itselleen. Ja jos narsisti ei koe hyötyvänsä jostakin ihmisestä, silloin tätä ihmistä ei ole olemassa hänelle. Narsisti ihminen elää suuruuskuvitelmissa, hänellä on mahtavia kuvitelmia itsestään, joihin hän uskoo todella, hän ei kykene realismiin, vaan omaa maagista ajattelua omasta ylivoimaisuudestaan. Narsistinen henkilö on tunne-elämältään jämähtänyt 2-vuotiaan lapsen tasolle. Lapsuutensa häiriintyneiden olosuhteiden vuoksi hän ei ole kyennyt kehittymään tunne-elämältään tästä eteenpäin. Hänen vanhemmistaan tai muista pää kasvattajistaan ei ole ollut auttamaan häntä siinä. 2-vuotias lapsi omaa täysin normaalisti kehitysvaiheeseensa kuuluvia suuruuskuvitelmia itsestään, omasta mahtavuudestaan ja kyvykkyydestään, eikä ole vielä itsenäinen, vaan täysin riippuvainen vanhemmistaan ja vanhemmat täyttävät hänen tarpeitaan. Lapsi elää siis symbioosisuhteessa vanhempiinsa. Vanhempien terveellä rakkaudellisella tukemisella ja ohjauksella lapsi pääsee normaalisti kehittymään tästä eteenpäin erilliseksi ja itsenäiseksi ihmiseksi, alkaa hahmottamaan itseään ja omia kykyjään realistisemmin, ymmärtää olevansa muista erillinen olento ja että muilla on ihan oma kokemusmaailma, omat tarpeensa ja tunteensa. Narsismia on tutkittu paljon ja siitä on kirjoitettu useita kirjoja. Niitä löytyy kirjastoista läjäpäin. Narsismia myös tutkitaan edelleen ja siinä riittääkin kuulemman paljon tutkimista.
Narsistiset vanhemmat yleensä kasvattavat narsistisia lapsia. Tai narsistisesti vaurioituneita lapsia. Narsististen vanhempien hoivissa voi vaurioitua narsistisesti myös siten, että lapsesta tulee alisuoriutuja, kyvytön pitämään puoliaan, helposti ahdistuva ja alistuva sekä hyvin negatiivisen kuvan itsestään omaava. Tällaista tapahtuu, kun narsistinen vanhempi lyttää lastaan, eikä täytä tämän luonnollisia tarpeita. Kuten he usein saattavatkin tehdä, koska ei heistä ole lastaan kasvattamaan tai tuntemaan lastaan kohtaan normaaleja äidillisiä tai isällisiä tunteita. Narsistinen vanhempi voi hyvin olla sadistinen omaa lastaan kohtaan. Narsistille myös oma lapsi on itsensä jatke. Narsistille lapsi on häntä varten, eikä hän lastaan varten, kuten se nyt tietty normaalisti menee ihmisillä ja muilla eläimillä. Narsisti ei yleensä kestä lapsensa luonnollisia tarpeita, koska on itse niin tarvitseva ja kokee, ettei hänen tarvitse antaa muille mitään, vaan muiden kuuluu antaa hänelle. Narsisti voi kasvattaa lapsestaan myös samanlaisen narsistin, kuin itsestään, eli ruokkii lapsen suuruuskuvitelmia, sillä onhan lapsi hänen lapsensa ja kun hän on niin mahtava, niin hänestä tullut lapsikin täytyy silloin olla todella mahtava. Narsisti ei kysele lapsensa tarpeita ja haluja, vaan ohjaa häntä elämässään siihen suuntaan, kuin itse tahtoo. Sen kummemmin miettimättä mikä lapselle olisi parasta. Koska ei kykene miettimään sitä. Ei ole epätavallista, että narsististen vanhempien tai vanhemman lapsissa, jos niitä on useampia, esiintyy eri tavalla vaurioituneita persoonia. Joku lapsista voi omata narsistisia suuruuskuvitelmia ja toinen taas on alisuoriutuja ja kärsii jatkuvista huonommuuden tunteista. Narsistinen vanhempi ei osaa kohdella lapsiaan useinkaan tasa-arvoisesti, vaan on ihan yleistä, että hän pitää lapsiaan eri arvoisina. Ja hän voi mielensä mukaan vaihdellakin näitä arvo asetelmia, kuten hän tekee muissakin ihmissuhteissaan, eli välillä hän nostaa joitain tyyppejä jalustalle, kun kokee hyötyvänsä näistä ja sitten salamana tiputtaakin nämä kylmästi pois jalustalta, kun ei enää koekaan syystä tai toisesta hyötyvänsä näistä. Narsistin lapset ja muut läheiset aina pönkittävät narsistin egoa ja suuruuskuvitelmia, jos eivät tätä tee, he saavat sen tavalla tai toisella tuntea nahoissaan. Eli narsisti pistää heidät kärsimään.
Narsismi on vaarallinen ilmiö. Narsisti harjoittaa aina vähintään psyykkistä väkivaltaa kanssaihmisiään kohtaan ja fyysisenkin väkivallan harjoittaminen ei ole heikäläisissä ollenkaan tavatonta. Tuskin seksuaalinenkaan. Voin hyvin kuvitella narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän miehen raiskaavan naisia, koska ihmiset ovat täysin häntä varten hänen käsityksensä mukaan ja täten naisetkin ja etenkin yleensä se oma kumppani..
Itse en varmastikaan osannut tässä kuvata narsistista persoonallisuushäiriötä sen kaikkine ilmentymineen niin selkeästi ja kattavasti, kuin olisi mahdollista (koska en ole mikään alan tutkija tai ammattilainen), joten jos tästä ilmiöstä haluaa mahdollisimman selkeän ja realistisen kuvan muodostaa (ellei osaa tehdä sitä jo), kannattaa hankkia käsiinsä vakavasti otettavia tutkimuksia aiheeseen liittyen. Itse tiedän kaksi tähän liittyvää hyvää ja selkeää kirjaa: 1. Sandy Hotchkiss - "Miksi aina sinä? - Narsismin seitsemän syntiä" ja 2. Jorma Myllärniemi - "Narsismi - Vamma ja voimavara".
Käsittääkseni on kyllä ihan yleisesti jo tiedossa oleva asia, ettei narsistiseen persoonallisuushäiriöön synnytä, kuten ei muihinkaan persoonallisuushäiriöihin, vaan ne ovat ympäristön tuotosta. Lapsen häiriintyneet ja vahingolliset kasvuolosuhteet tuottavat niitä. Lapsen tai nuoren minuus, persoona, ei pääse kehittymään terveellä tavalla, siitä niitä erilaisia persoonallisuushäiriöitä syntyy.
Sitten narsisteista psykopaatteihin.
(Omg, kuinka on synkät keskustelun aiheet!)
Käsittääkseni se millainen psykopaattisesta ihmisestä tulee, on myös paljolti kiinni hänen kasvuympäristöstään. Eli jos vauva syntyy aivoistaan kokonaan empatiaan tarkoitettu osio puuttuen, ei se välttämättä tarkoita sitä, että hän tulee elämänsä aikana tekemään paljon hirmu tekoja, vaan kasvatuksellakin ja kasvuympäristöllä häneen voidaan jollain tavalla vaikuttaa. Kuten totesitkin he ovat yleensä normaalin älykäitä, kykenevät ymmärtämään ja oppimaan asioita. Psykopaatit tarvitsevat ihmiselonsa tueksi varmasti paljon rajoja, sääntöjä ja lakeja. Mutta myös rakkaus heille on varmasti tuiki tärkeää kasvuympäristöltä. En tiedä onko psykopaattien sosiaalinen lahjakuus kovinkaan aitoa. Voiko ihminen, joka ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan ja omaa oikeudentajua, olla sosiaalisilta taidoltaan loppujen lopuksi kovinkaan lahjakas tai menestyvä? Konflikteja ja muunlaisia vaikeuksia hän tulee elämänsä aikana kohtaamaan varmaan paljon tai tavanomaista enemmän. Ehkä. En minä näistä varmaksi tiedä.
Stalinillakin oli vaikea lapsuus. Hänen vanhempasi olivat usein väkivaltaisia häntä kohtaan, hänen isänsä oli alkoholisti, hänen perheensä kärsi köyhyydestä, hänen vanhempansa tappelivat paljon ja Stalin sairasteli paljon ensimmäisinä elinvuosinaan. Hän kohtasi muunkinlaista hyljeksintää elämänsä aikana ja opiskeli rajoittuneissa/suvaitsemattomissa ympäristöissä, sekä eli muutenkin suvaitsemattomalla, sivistymättömällä, julmalla ja diktaattorimaisella aikakaudella ja/tai kulttuurissa.
Se on kyllä totta, ettei Stalinille ihmishenki merkannut paljon mitään. Ihmiset olivat vain välineitä hänen tavoitteidensa saavuttamiseksi, eikä hän arkaillut tappaa tai kiduttaa kanssaihmisiään kasoittain.
En tiedä, onko Stalinin aivoja tutkittu siten, että osattaisiin kertoa hänen olleen psykopaatti. Nuo tuollaiset kasvuolosuhteet ja aikakausi, jossa Stalin on joutunut kasvamaan, voi hyvinkin muokata ihmisestä empatiakyvyttömän ja julman. Koska häntäkin on elämänsä aikana kohdeltu hyvin julmasti ja hänen elinaikanaan julma käytös, kuten kouluissa oppilaiden fyysinen kuritus on ollut yleisesti hyväksyttyä. Ilman synnynnäistä psykopatiaa voi ihminen muokkautua huonojen kasvuolosuhteiden myötä empatiakyvyttömäksi ja sadistiseksi. Miten isot edellä, siten pienet perässä. Eli mallia ottanut varmaan ympäristöltään.
Se on jotenkin sairasta ja ihmeellistä, miten tällaiset ihmiset voi päästä sellaisiin valta-asemiin, kuin he usein pääsevät.. Jotenkin se kertoo mielestäni siitä, että monet ihmiset ovat todella hyvin vedätettävissä, jotta voivat alkaa ihailla tällaista häiriintynyttä henkilöä ja kyvyttömiä pitämään puoliaan ja vaalimaan oikeudenmukaisuutta, kun antavat heidän tehdä sitä kaikkea kamalaa mitä he tekevät. Ja yleiset arvot varmaan vaikuttavat tällaiseen myös paljon. Siis ihmisten toimintaan, mitä he alkavat elämässään ihailla ja mitä haluavat saavuttaa ja minkälaisia ihmisiä siten ihannoivat. Myös tiedostamattomuus tällaisista ilmiöistä aiheuttaa tällaisien onnettomuuksien syntyä, kuin jonkun häiriintyneen ihmisen valtaan pääsyä.
