Nautin esteettisistä asioista, myös kaikesta kauniista ja ymmärrän paremmin naisten laittautumisen ihan jo evoluutiopsykologian kannalta. Hiustenvärjäämisestä ja muun fyysisen olemuksen turmelemista en oikee diggaa. En vielä ole omaksunut Kierkegaardin moraalista tai jumalallista tasoa, vaan pyörin täällä esteettisellä tasolla missä egon korostaminen tiettyyn rajaan asti on ihan ok.
Niin, kaikilla on omat kauneuskäsityksensä, ja sitten on lisäksi sellaset "beauty standards"-kauneusihanteet, jotka muovautuu kulttuurissa, ja jotka liittyy siihen sosiaalisessa ympäristössä selviämiseen, johon joku evoluutio on voinut tähdätä. Siinä mielessä kussakin kulttuurissa kauniinapidetyillä on mahdollisuus parempaan selviytymiseen ja sen takia hyvännäkönen parittelukumppani saattaa olla kiva. Nyt on kuitenkin tutkittu että rumina pidetyt on uskollisempia ja kunnollisempia puolisoja. Ehkä ne haluaa kompensoida niitä puutteita joita ulkonäköasioissa kokee häviävänsä.
En kuitenkaan oo valmis näkemään mitään ihmisessä enää evoluution tuotteena tai ketään ihmistä sen uhrina. Auttamatta mun käsitykset on yhtä yksinkertaisia, mutta vastakkaisia. Ihminen on kehittynyt vapaaksi kaikista niistä vaistoista tai biologisista imperatiiveista, vapautunut luonnosta. Kaikille se ei passaa, ja moni päätyy etsimään tapaa palata luontoon ja syntyy järjettömiä kultteja, joissa on sellasta luonnonpalvontaa ja luonnonmukaisuusoppeja, jotka on mahdollisia pelkästään luonnosta irroitetuille.
Jokanen ihminen on oman henkisen tilansa kuva, fyysinen olemus on henkisen olemuksen paljastuminen. Me tulemme nähdyksi juuri sellaisena kuin pohjia myöten olemme. Sen takia järkevintä on keskittää huomionsa henkisiin asioihin, niiden kehittäminen kehittää sitä ulkoistakin olemusta. Se joka tietää tekevänsä oikein on kaunis, koska on onnellinen siitä että on hyvä. Se joka ei tunnista oikeaa ja väärää toisistaan ei koskaan edes saavuta estetiikan ja etiikan maailmaa. Se joka tekee tietoisesti väärin on ruma, koska on onneton ja katkera omasta luonteestaan.
Kauneimpia ovat vapaat, jotka eivät ole kiinni missään maallisessa lohdussa tai surussa. Ja täytyy kyllä myöntää että ruumiinpalvonta näyttää yhtä rumalta kuin onkin. Tapahtui se millä tavalla tahnsa, meikkeinä tai bodauksena.