erina & JB, sama fiilis tulee toisinaan. Mutta toisaalta, miten se eroaa tavallisesta kaupungilla tallustamisesta?

Suurimmalla osalla ihmisistä suhteellisen trendikkäät vaatteet päällä, tukka sliipattu ja naisilla meikit naamassa. Mielestäni tarpeetonta, mutta ei itselläni ole mitään sitä vastaan, jos haluaa huolitella oman ulkonäkönsä myös salia varten.
Salilla käynti on mielestäni aivan erilaista kaverin kanssa. Siitä tulee sosiaalinen tapahtuma, koska sinällään painojen eestaas veivaus ei ole kovin mielenkiintoista, ainakaan pidemmän päälle. Siinä on hauskaa vaihtaa kuulumisia ja keskustella rauhassa. Mutta yksin salilla käyminen on yllättävän vastenmielistä, ainakin minulle.
Tajuan mitä tarkoitetaan sillä, että sali on ulkonäkökeskeinen liikuntamuoto. Omissa silmissäni hyväkuntoiset ihmiset näyttävät yleensä viehättävämmiltä kuin huonokuntoiset, joten on toisaalta vaikea löytää liikuntamuotoa, jossa ulkonäkö ei myös kohenisi kunnon myötä, ja jota sitä kautta ei voitaisi rinnastaa ulkonäkökeskeiseksi liikuntamuodoksi. Riippuu lajista ja ihmisestä, minkä vuoksi jotakin tehdään. Ehkäpä on ennemmin niin, että salilla käy enemmän ihmisiä jotka ovat ulkonäkökeskeisiä, tai ainakin tällainen vaikutelma voi tulla.
Itselleni salin tarkoitus on kasvattaa lihasmassaa. Vaikka ulkonäöllisestikin armottomat muskelit voisivat olla aika kätevät (voisi paastota pitkiä aikoja, eikä tarvitsisi pelätä, että kaikki lihakset katoavat

), itselleni kyseessä on kehon hoito- ja huoltomuoto. Riittävä lihasmassa olisi terveellistä omata, koska vanhemmiten se alkaa vääjäämättä karista, vaikka sitä yrittäisi ylläpitää. Myös yleisterveyttä ajatellen lihasmassa auttaa.