Suhde oman ulkonäön parantamiseen ja itsensä koristeluun - 3

Ite oon sujut itseni kanssa, pukeudun niin kuin itse haluan, ja ihmiset pitävät tyylistäni. Mulla on luonnonkiharat hiukset, joten hiukseni ovat aina vähän sekaisin, pukeudun suurimmaksiosaksi vihreään, ehkä vähän keijumaiseen vaatetukseen, käytän rannekoruja ja kaulakoruja, kävelen aina kun on mahdollista ilman kenkiä, enkä meikkaa laisinkaan.

Pari vuotta sitten menin ihan muodin mukana, mutta nykyään kun lähden kaupungille, mua oikeen ärsyttää ihmiset joita ei eroa toisistaan..Kaikilla on samanlaiset vaatteet ja hiukset.
Silloin kun ikää tuli enemmän tajusin; Hei, ei sun tarvii näyttää samanlaisilta kun kaikki muut!

 Laittaudun ja koristelen itseäni sen takia, että haluan ilmentää sisäistä maailmaani niin että muiden on helpompi ymmärtää minua jo ulkonäköni perusteella. Näytän kuka olen ja mistä tulen, ja tietenkin kuka haluan olla ja kuka olen.

^:D mun isä käytti usein just tota heittoa, ja se vaikutti muhun, ja vaikuttaa edelleen. Lisäks se ei ollut vain heitto, vaan pukeutumista ja hiusten kiinnilaittamista joskus vaadittiin siel kotokaupungissa mm. äidin toimesta. Olen tpttunut että mua hävetään, ja toisaalt osa ihmisist ihastuu just takkuihin ja erilaisuuteen. Mutta juu, mä olinkin hopparityttö tuolloin, ja mun hiukset olivat yhtä isoa takkua, jne. Nykyään jotkin sulautumisjutut vaivaavat enemmän, mut en usein jaksa stressata, koska jokainen itsensä kantaa ja tärkeintä on viihtyä sit siin omas ominaistuoksussaan vaikkapa

Mul suhde ehostukseen on ollut vähän semmost että en osaa olla maalattuna, ja kaikki laittaminen vaivaa jolleekin. Mutta sit toisaalt tykkäisin näyttää vähemmän väsyneeltä ja aneemiselta, johon auttais vähän erilainen ympäristö, elämäntapojen tasapainotus ja esim. saunamahdollisuus ja rauhoittuminen ihan kunnolla ja sopivat vaatteet (suurin osa kledjuista on pikkusiskon lukioaikaisia vanhoi vaatteita, koska mulla ei ole ollut vuosiin varaa laittautumiseen, ja oon kummallisesti kutistunut vuosien mittaan).

Mutta toisaalt tykkään joskus pukeutua hippihameeseen ja tavallaan ilmaista jotain sillä miten pukeudun tai kannan itseeni, oli se sit roskasakkimaista tai tyylikkäämpää, niin vaikuttaahan tuo ulkomuoto päivän kulkuun useimmiten.

Joskus mul oli labradoriittikiviä semmosel siimalla sidottuna paksuimpaan takkuun, ja koristin osaa hiuksia tuollei niinkuin niihin tarttuis matkan varrelta kaikkea,, oli simpukkaa ja semmonen värikäs perho, joka oli ystävän tekemä, kunnes rakennelma vähitellen purkautui. Viehättäis ihan älyttömästi että vois olla niin menninkäinen että vaatteet ja hiukset kasvaisivat sammalta ja muita organismeja ja itseasias tykkäisin maalata kasvot, mutta siten vesivärityksellä niin erikoiseen suuntaan, että sitä luultavasti vieroksuttaisiin vähän turhan paljon.

^ toki niin.  Jos löytää hyvät turvalliset värit, niin niillähän voi saada vaikka minkälaisia luomuksia kasvoilleen. elämä taideteoksena, koko olemus ja keho kankaana luovuudelle. näinhän sen voi aatella 

Hmm. Entäs jos osin on kuin pikkulapsi ja vaan tykkää jostakin vaatteesta ja haluaa "leikkiä" sillä? Kuten lapsena pukeutuu prinsessaksi tai merirosvoksi. Mulla on hyvin erilaisia oloja ja sitä mukaan erilaisia vaateparsia tyylit vaihtelee röyhelöistä, hippikamopista armyhenkisiin. Pidän joitakin vaatteita, vaikka ne saa mut näyttämään paksummalta, koska ne vaan on niin ihania. Elämä on roolileikkien ilotulistusta. Tänään tätä, huomenna toista. Rakastan värejä; tuntuu melkein että niitä voi hengittää ja saada voimaa. Toisaalta mulla painaa käytännöllisyys, esim kengät on suht matalakorkoisia ja "rytkyt" yleensä sellaisia, että ne voi mättää pyykkinarulta kasaan ja kaivaa sieltä aina mieleisiään. Rypistyminen tms ei haittaa. Tietysti ratkaisee myös käyttötarkoitus; metsäretkelle eri kamat kuin vaikka jollekin keikalle.

Mun keholla on oma merkityksensä, se on mun koti (nykyään). Syömishäiriöissä kävin niin monta kertaa kuolemaa syleilemässä, että olen kiitollinen, että kehoni jaksoi ja kesti ja nytkin toimii moitteettomasti kaiken rääkin jälkeen. Toki jos joku sanoo jotain häijyä, hetkeksi tulee paha mieli. Useimmiten olen sellaisen yläpuolella. Epävarma olo saattaa tulla, jos tukka on likainen tai oon vaan ampassu ylös ja vetäny mitä sattuu päälle ja en tunne olevani "minä". Tai jos on epämukava olo, pesemättömyys kutittaa päätä, kenkä hiertää tai joku vaate tuntuu pahalle. Mutta oon huomannu, että jos on mielentilaltaan ok ja tyytyväinen asuunsa ja oloonsa, sen voi unohtaa tavallaan ja keskittyä läsnäoloon; nauttia jonkun seurasta tai luonnosta tai missä nyt onkaan.   

Itse jätin kuntosalilla käynnin mm. siksi, että mielestäni se on liian ulkonäkökeskeinen liikuntamuoto. Parempi olo tulee, kun liikkuu vaikka luonnossa.

erina & JB, sama fiilis tulee toisinaan. Mutta toisaalta, miten se eroaa tavallisesta kaupungilla tallustamisesta? Suurimmalla osalla ihmisistä suhteellisen trendikkäät vaatteet päällä, tukka sliipattu ja naisilla meikit naamassa. Mielestäni tarpeetonta, mutta ei itselläni ole mitään sitä vastaan, jos haluaa huolitella oman ulkonäkönsä myös salia varten.

Salilla käynti on mielestäni aivan erilaista kaverin kanssa. Siitä tulee sosiaalinen tapahtuma, koska sinällään painojen eestaas veivaus ei ole kovin mielenkiintoista, ainakaan pidemmän päälle. Siinä on hauskaa vaihtaa kuulumisia ja keskustella rauhassa. Mutta yksin salilla käyminen on yllättävän vastenmielistä, ainakin minulle.

Tajuan mitä tarkoitetaan sillä, että sali on ulkonäkökeskeinen liikuntamuoto. Omissa silmissäni hyväkuntoiset ihmiset näyttävät yleensä viehättävämmiltä kuin huonokuntoiset, joten on toisaalta vaikea löytää liikuntamuotoa, jossa ulkonäkö ei myös kohenisi kunnon myötä, ja jota sitä kautta ei voitaisi rinnastaa ulkonäkökeskeiseksi liikuntamuodoksi. Riippuu lajista ja ihmisestä, minkä vuoksi jotakin tehdään. Ehkäpä on ennemmin niin, että salilla käy enemmän ihmisiä jotka ovat ulkonäkökeskeisiä, tai ainakin tällainen vaikutelma voi tulla.

Itselleni salin tarkoitus on kasvattaa lihasmassaa. Vaikka ulkonäöllisestikin armottomat muskelit voisivat olla aika kätevät (voisi paastota pitkiä aikoja, eikä tarvitsisi pelätä, että kaikki lihakset katoavat ), itselleni kyseessä on kehon hoito- ja huoltomuoto. Riittävä lihasmassa olisi terveellistä omata, koska vanhemmiten se alkaa vääjäämättä karista, vaikka sitä yrittäisi ylläpitää. Myös yleisterveyttä ajatellen lihasmassa auttaa.