Suhde oman ulkonäön parantamiseen ja itsensä koristeluun - 1

Itsensä koristelu erilaisilla asioilla voi olla ihan vain itsensä ja persoonansa ilmentämistä ulospäin. Ei sen tarvitse olla egoilua. Toki sellaisiakin ihmisiä on, mutta mikään automaattinen juttu se ei ole.

Juuri tuo, että peittää itsensä muiden luoman paineen mukaan, on vääränlaista.
"Vaatteet on mun aatteet", se mitä kannamme yllämme on myös tapa kommunikoida ympäristön kanssa.

Juuri tuo, että peittää itsensä muiden luoman paineen mukaan, on vääränlaista.
"Vaatteet on mun aatteet", se mitä kannamme yllämme on myös tapa kommunikoida ympäristön kanssa.

Kieltämättä vaatteet ovat tapa kommunikoida, mutta viestin lähettäjä ja vastaanottaja eivät välttämättä puhu tässä asiassa samaa kieltä. Luultavasti vaikkapa 15-vuotias rap-tähden alku ei näe silinterihatussa sitä hienoutta, jonka itse siinä näen. Hän voi pitää siitä, mutta hänelle silinterihatun sisältämät merkitykset ovat aika lailla varmasti toiset kuin itselleni.

Minä olin parikymppisenä ylipukeutuja. Hame oli liian lyhyt, korot liian korkeat, päässä lierihattu. Pidin myös itsetehtyjä tai muuten erikoisia vaatteita. Olin olevinani tyylikäs, taisin kyllä näyttää lähinnä pelleltä! Noissa vaatteissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ne eivät sopineet ympäristöön, tilanteeseen eikä minulle! Jossain vaiheessa ostin jakkupukuja ja housupukuja, työni ei vaatinut moista pukukoodia, ja aikalailla pitämättä ne jäikin. Minulla tämä on ollut oman tyylin hakemista, koska minulla ei ole sellaista ryhmää, johon voisin osoittaa pukeutumisellla kuuluvani. Nyt luulen viimeinkin päässeeni lähelle omaa "tyyliäni", mukavia ja joustavia trikoo- ja farkkuvaatteita.

Koruista pidän myös, ja tieni on kulkenut pienistä kultakoruista hopean ja isojen näyttävien pukukorujen kautta sekakäyttöön! Kaikki käy, mutta olen palannut myös jalompiin koruihin. Toisessa kädessä lapinkulta-korundisormus ja poronnahkainen rannerengas, toisessa bling-bling-sormus ja rannekoru, korvissa etno-henkiset korvikset ja kaulassa näyttävä pukukoru! Ihan ok, jos itsestä tuntuu siltä!

Lähden kyllä joskus töihin niin kiireellä, että korvikset jää kotiin.... silloin on alaston olo.

Mutta korut egon pönkittäjänä.... no ok, kyllä se varmaan voi sitäkin olla, mutta kannattaa tutkia suhdettaan koristuksiin kaikessa rauhassa. Miltä tuntuu.... se vaihtelee moneen kertaan elämän mittaan.
Minulla on esimerkiksi muutamia erityisen rakkaita koruja, jotka ovat rakkaita ja arvokkaita eri syistä.

Mutta siis, jos tunnet olosi kotoisaksi vaatteissasi ja koristeissasi, niin mitä sillä egolla on väliä? Sitäpaitsi, kyllä egoakin aina välillä tarvitaan, minä ainakaan en kannata sen tappamista! Kun minä aamulla meikkaan vähän töihin ja laitan korut paikoilleen, katson itseäni pelistä ja hymyilen hyväksyvästi! Se on terapauttista! Hymylläni annan hyväksynnän itselleni, ja se on kuin onnenpotku pesuuksiin: hyvää työpäivää! 

Missä menee imagon ja egoilun ja itsetunnon pönkittämisen raja eli miksi ihminen ei pitäisi itsestään (=itseään kauniina) ilman tälläytymistä(myös ihmistenilmoilla)? Kyllä se sisäinen maailma näkyy ulospäin. Ei tarvita meikkiä, koristeita, trendivaatteita, korkokenkiä kun lähtee baariin -flaksi käy ilmankin Avainsanoja taitaakin olla itsensä vertailu toisiin. Ympäristö/kulttuuri vaikuttaa ihmiselämään niin kovin, monesti hyvin kieroutuneesti kun alkaa ajattelemaan.

Kyse on todellakin itsestään pitämisestä, mutta ei vai niin päin, että pitäisi itsestään kun ei pue erikoisia vaatteita tai koristeita. Kyse on siitä, että pitää itsestään myös silloin kuin koristautuu. Ihmisten reaktiot saattavat aiheuttaa itsestä pitämättömyyttä, kun alkaa epäilemään omia motiivejaan ihmisten käytöksen perusteella. Lopulta voi luulla pönkittävänsä egoaan pukeutumalla, vaikka alkuperäinen syy pukeutumiseen oli jokin muu. Näin tuumailen itselleni käyneen.

Vai onko ego saanut kolhun ihmisten reaktioista? Nään sun pointin ja eikö se kerro terveestä itsetunnosta jos laittaa sellaiset vaatteet päälle kun tuntuu ja lähtee kadulle talsimaan - tai sit se kertoo huomionhausta? (sit paikoissa voi ottaa myös tilannetajun käteen).

Omalla kohdallani lopetin pukeutumisen suurimmaksi osaksi siksi, että aloin miettimään pukeutumiseni takana olevia motiiveja. Ja koska en löytänyt mitään muuta motiivia kuin jonkinlaisen egoilun, lopetin. En tiedä mistä se kertoo jos haluaa pukeutua erottuvasti, mutta omaa itseään ilmentävästi. Sen toivonkin minulle selviävän, haluan ymmärtää miksi haluan toisinaan pukeutua sillä tavoin että saattaisin muiden mielestä erottua. Onko egossani kolhu jota yritän tällä tavoin peittää? Jaa'a.

Usein ihmiset enemmänkin yrittää sulautua massaan ja ollaan maksimissaan sen verran erikoisia että ilmaisee ajatuksiaan/genreänsä, muttei kuitenkaan saa osakseen paheksuntaa. Liian usein kuulee ettei voi lähteä käymään kaupassa tai lenkillä kun ei ole ripsaria laitettu. Tai että laittautuu vain itseään varten eikä muita, mikä mitä isoimmassa määrin pitää paikkansa.

Minun on vaikea ymmärtää mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat laittatuvansa itseään varten. Kun joku laittautuu itseään varten, ja hänelle tulee siitä hyvä olo, en keksi tähän mitään muuta syytä kuin sen, että hän tiedostaa toisten silmissä näyttävänsä nyt hyvältä. Tekevätkö ihmiset sitä, että koristautuvat kun ovat yksin, tietäen ettei kukaan näe heitä ennen kuin koristeet joutuu ottamaan pois? Tilanne jossa saattaisin kuvitella tekeväni näin on jos ottaisin valokuvia tai testaisin uusia vaatteita, mutta siinäkin syy on tallettaa tai näyttää ulkonäkö muille myöhemmin.

Mikä asia on silloin motiivina kun laittautuu itseään varten?

That´s the point! Tiedostaa tai luulee, ihan sama, kyse on henkilön omasta jutusta: Katsoo peilistä tulosta todeten "näytän (omasta!)mielestäni hyvältä", jolloin voin mennä ulos näyttäytymään - vaikka ostamaan kurkun. Eli laitetaan naamari päähän että kehtaa laittaa nokkansa ulos. (johan kärjistyy )

Motiivi tälloin pukeutumiselle on siis... apua, aa-puu-va?