Voiko paikasta toiseen lähteminen ratkaista mitään? - 2

Rohkaisin tuossa kuitenkin mieleni ja hain lähimpään kouluun opiskelemaan itselle sopivaa alaa. Kouluun on kuitenkin jälleen kerran matkaa jonka vuoksi joudun varmastikin turvautumaan ilmaiseen asuntolapaikkaan jottei joka päivä tarvitsisi olla liikenteessä.

Eihän mieheni asiaa purematta niele, mutta uskon että hänkin melko nopeasti tottuu siihen etten ole koko ajan jaloissa pyörimässä tai nalkuttamassa pleikkarin pelaamisesta. 

Katsotaan mitä tulevaisuus siis tuo tullessaan, tuntuu todella helpottavalta päästä ottamaan vähän etäisyyttä kaikkeen ja oppia vähän paremmin tuntemaan myös itseään. Sitä itseä, jonka on ehkä jo pitkään työntänyt jonnekin taka-alalle.

Eihän sitä koskaan tiedä vaikka miehenikin suostuisi myöhemmin muuttamaan edes hieman lähemmäs koulupaikkaa jos todella kovasti haluaa kaiket päivät olla yhdessä.

Jeii! Tähän mennessä koulussa ollut aivan mahtavaa, nautittu auringosta ja raikkaasta ulkoilmasta koko päivä joka päivä. 

On myös ollut todella mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, jotka hieman pakostakin alan valinneena ovat edes jollain tapaa samalla aaltopituudella. Kyseessähän on siis luonto- ja ympäristöala joten tein kyllä ihan nappivalinnan siinä mielessä että opiskelen asioita joista haluan muutenkin ottaa selvää ja oppia lisää.

Ensi viikosta alkaen olen asuntolassa arkipäivät, katsotaan miten tuo avokki sitten suhtautuu meidän vapaa-aikaan (pelaa tälläkin hetkellä pleikkaria) että jos sitten olisi se yhteinen aika jotenkin merkityksellisempää kun ei nähdäkään joka päivä.

Aloitan myös syyskuussa uuden harrastuksen ja yritän vain nauttia kaikesta mitä eteen tulee ja yritän olla stressaamatta turhista asioista. 

Aika on mennyt kuin siivillä ja tuli mieleen, että voisin kuulumisiani tännekin kirjoitella. Olen pitänyt itseni kiireiseisenä viime syksystä asti ja nyt saa pikkuisen himmata kaasujalkaa ja nauttia siitä, että saa viettää päivänsä jälleen kotona. Vaikka en innoissani kotikaupungistani olekaan niin tykkään olla kotona rakkaan kanssa kun viimeiset kahdeksan kuukautta olen ollut viikot asuntolalla ja vain viikonloppuisin kotona, lomat tietysti mukaan lukien.

Parisuhteemme on ollut molempien mielestä erilainen, mutta hyvällä tavalla! Osaamme arvostaa yhteistä aikaa ja toisiamme eri tavalla kun ei sitä toista ihan päivittäin ole nähnyt. Uskaltauduin jopa laittamaan hakemuksen vetämään vaihdosta ulkomaille. Näillä näkymin hakemus tulee menemään läpi ja ennen ensi joulua vietän viisi viikkoa Kataloniassa!  Emme ole olleet miehen kanssa koskaan viikkoa kauempaa erillämme ja jo nyt ajatus tulevasta reissusta saa silmät kostumaan. Mutta ei saa antaa lopulta vain hetken ikävän estää elämästä! 

Onneksi uskalsin seurata omaa polkuani enkä vain jäänyt kyyhöttämään toiseen kiinni yksinjäämisen pelon takia. Olen paljon iloisempi ja varmasti mukavampaa seuraa kaikille kun olen päässyt opiskelemaan ja tekemään asioita jotka ovat tärkeitä. Itselläni nyt sitten opinnot puolessa välissä ja avomieheni odottaa innolla ammattikorkeakoulujen pääsykokeita. Mikäli hän onnistuu saamaan opiskelupaikan niin minäkin pääsen lopullisesti irti nykyisestä kotikaupungista. Tuntuu että sitten vasta saavuttaa jonkinlaisen "lopullisen helpotuksen".

Kesäksi sain onneksi hommia, joten ei tarvitse kotona potea itsekseen mitään kun koulu jää tauolle. Kesätyötkin liittyvät sopivasti opiskelemaani alaan, joten kävi todella hyvä tuuri! Vaikkei homma hehkeimmästä päästä olekaan niin on sentään jotain! Kyllä ainakin näen yhtä asiaa lukuun ottamatta vain positiivisia asioita tällä "osittaisella" maisemanvaihdolla. Se ainoa huono puoli on ollut se, että on joutunut olemaan erossa.