Voi mitä ihmettä! Olen pahatumaisillani onnesta kun tämän sivuston löysin! Ja höpsön hassuinta on etten ole tästä kuullut ennen kuin edellisellä viikolla. Ihanaa, jotain tällaista olen kaivannutkin!
Esittelen itseäni nyt.
Musiikista elävä, värejä rakastava, elämän positiivisuutta etsivä, kesäöinä tanssiva, pesueesta uneksiva, rakkautta toivova, itseään kohti suuntaava, sekasorrossa kahlaava, aivan tavallinen nuori Vilijaana.
Olen vuoden alusta muuttanut uuteen kaupunkiin, suloiseen oranssiin luukkuuni (ehkä jopa liiankin oranssiin, uusi seinäkangas mietteissä). Kovasti en ole vielä ihmisiin tutustunut, mutta hymyilen silti. Tammikuun aikana aloitin ja lopetin koulun, nyt suunnitteilla, haaveissa, jossain inspiraation lähteenä olisi tarkoitus hakea Hämeenkyröön mielenkiintoiselta kuulostavaan kouluun. Täytynee tunnustaa etten ole ymmärtänyt oikein vieläkään miksi Tampereelle muutin, olen yrittänyt vakuutella että täytyy kaupunkiasua ennen kuin voin haaveilla rauhasta ja hiljaisuudesta jossain missä voisin puutarhaani hoidella. Jos sen taidon sitten oppisin! Kotoisin olen kouvostoliitosta.
Voimaeläimeni on norsu, suosikkivuodenaikani on syksy ja ensirakkauteni Beatles. Pääsääntöisesti kuuntelen 60-70-luvun rokkia ja suomalaista 70-luvun musiikkia. Levaria en omista, sillä en osaa säästää rahaa tai sijoittaa sitä mihinkään järkevään. Kovasti moisen tahtoisin kyllä.
En ole penaalin terävin kynä ja toisekseen melko hidas aatteissani.
Mutta sen sijaan rakastan hetkeä kun aurinko paistaa ikkunasta sisään, koti tuoksuu suitukkeelta, Pekka Streng laulaa minulle kauneudesta ja savu pyörii ilmassa tehden kuvioita...
Olen rauhan lapsi, joskus tuntuu kuinka epäreilua oli syntyä tuhon aikaan. Mutta en tahdo nähdä kaikkea sitä rumaa, vaan elää tässä, nyt ja niin onnellisena kuin vain mahdollista. Maailma on niin kaunis <3
Haleja teille!
(irkkaan myös samalla nickillä, höpöttelijöitä arvostan!)