[Vanha esittelyketju] - 25

Tommosen tunnistaminen itsestä ja ääneen myöntäminen on Vitun Kova Juttu ja eka askel sinne suuntaan missä alkaa nähdä asioita toisin.

Ehkä joo, mutta en osaa jatkaa siitä eteenpäin. Osaan vain jäädä surkuttelemaan 

Mullakin on nyt viimeaikoina karsiutunu aika radikaalisti, ja jopa aika pitkäaikaisia ja hyviä ystäviä. En ole vaan kokenu heitä enää ystävikseni.
Suunnittelin tässä eräänä päivänä hiukan synkemmän tunnin aikana että en pidä enää kehenkään yhteyttä mutta totesin että ei mun nuppi kestäis sellaista että dataisin vaan koko ajan.

Minulla tulee vähän "been there done that" -olo. Yhtäältä en voi suositella, mutta toisaalta en suosittele sitä toistakaan vaihtoehtoa. Tämä sosiaalinen eläminen on jotenkin niin... hullua?

Lyhyesti, kolme-neljä vuotta sitten aloin tietoisesti ottaa etäisyyttä silloiseen kaveripiiriini ja prosessi huipentui, kun muutin eri puolelle maata kaupunkiin, jossa oli vain yksi ystävä. Hänen kanssaan olin aluksi tekemisissä ihan jatkuvasti, mutta sitten ystävyys meni solmuun ja ihmettelin, mikä neuvoksi. Asia ratkesi, kun löytyi seurustelukumppani, jonka kanssa suhteessa ollessa ei paljon ollut muita ikävä. Lopulta sekin ilo päättyi ja taas hämmennyin: mikä nyt neuvoksi? Eihän minulla ole ollut ystäviä vuosikausiin!

Aika ajoin on yksinäisyys sattunut todella kipeästi. Silti minulla ei ole vieläkään ikävä niitä ihmisiä, jotka jätin sinne entiseen kaupunkiin. Vaikka asiat olisivat voineet mennä paremminkin, jotenkin silti uskon, että olen tehnyt oikein, tai ainakin paremmin kuin väärin.

Ehkä joo, mutta en osaa jatkaa siitä eteenpäin. Osaan vain jäädä surkuttelemaan 

Toisaalta: vaihtoehtoinen ajattelu ei edellytä psykedeelisiä aineita, joten mitäpä sitä surkuttelemaan.

Heissan! Rekisteröidyin tälle foorumille, jota olen käynyt lukemassa silloin tällöin jo vuoden ajan.
Olen 40+ yh-mamma, ja koen hipahtavan ajatusmaailman monilta osiltaan itselleni läheisenä. Rakastan ja kunnioitan elämää sen kaikissa muodoissaan. En ole mikään yltiösosiaali, vaan ennemmin ehkä omissa oloissani viihtyvä tarkkailijapersoona. Pidän ihmisistä, mutta viihdyn hyvin itsekseni kokematta olevani yksinäinen. Luonto, eläimet, jooga, rauha, sopusointu ympäröivän kanssa ..siinä joitain omalle kohdalleni läheisiä ilmiöitä.
Kirjoituksianne on ollut mielenkiintoista lukea. Jatkan aiheisiin tutustumista ja ehkä intoudun jotain aihetta myös kommentoimaan. Kuulumisiin! 

Tuttu fiilis toi, ettei tiedä yhtään mihin suuntaan pitäis edetä. Monesti ollu ite aivan hukassa, mut kun oikeasti haluaa päästä eteenpäin niin jossain vaiheessa taas loksahtaa palaset paikalleen ja huomaa jotain mikä oli läsnä koko ajan. Lopulta tärkeintä on halu löytää uutta ja oivaltaa, ja kaikki muu seuraa perässä ennemmin tai myöhemmin.

Tottaha tuo on. Minä olen vain malttamaton. Ja ehkä vähän pessimisti ja skeptikko: mitään ei tapahdu, ellen saa todisteita siitä ny heti. Okei pitää aloittaa siitä, että panostan vähän enemmän positiiviseen ajatteluun. Melkein jo onnistuin kääntämään ajatusmaailmani optimistiseksi, mutta sitten vajosin takaisin tylsään realismikuplaani..

Moikka! Oon 20vuotias poika Oulust päi. Must on ehk tulos hippi..? Käytän ehk vähä hippi kledjuja ja harrastan jotai juttuja mitkä ehkä liittyy hippiyteen, esim. kirppareil käyn, tulenpyörittelyä, sisustus on hippityylinen, mut henkimaailman juttuihin en usko enkä mihinkää energia juttuihin, ainakaan vielä. En sit tiiä mikä määrittelee hipin..? Voin sanoo suoraa et oon joskus käyttäny päihteitä, mut nykyää en käytä mitään. Eli oon täysin päihteetön kaveri ja oon löytänyt hengellisen tien, mut en oo tullu uskoo niiku monet varmaa käsittää ku lopettaa douppaamisen. Jotenki oon saanu vähä semmosen käsityksen et aika usein blosse liitetään 'hippeyteen' ja kaikki psykedeelit. Tai ainakin kokemuksen mukaan mitä oon hengaillu hippien kaa. En tietenkää voi sanoo et kaikki hipit käyttäis päihteitä, eikä varmaa suurin osa käytäkkään. Mut yllättävän moni.. Ite oon pitäny joskus blossee 'lääkkeenä', mut ajattelen nykyää et sen takana on joku juttu miks mä oon vetäny. Mä uskon et käytin huumeita pahaan oloon. Kaikkiin niihi lapsuuden kokemuksiin, pelkoon ja häpeään. No joo hyppäs vähä aiheesta ku eiks mun pitäny esitellä itteni..?; Niin no oon luonteeltani aika lungi, mietiskelevä ja rauhallinen ihminen. Oon ollu aina vähä hippihenkinen ihminen mut tänä vuon oon ollu eniten. Mä oon vähä siirtyny tuolt suomiräpin puolelt kaikkee psykee ja reggaeihin. Tai itseasiassa oon nykyää avoin kaikelle musiikille. Diggailen matkustamisesta ja yks unelma ois et lähtis reilaamaa ja tutustuu eri kulttuureihin, vähä niinku madventuresin tyylii. Okei en keksi tähä enempää, enkä jaksa alkaa väkisinkää rustaamaa. Mutta kiitos ku sain jakaa oman tarinani ja mielipiteeni, saa vapaasti kommentoida ja ihan mielellään.

Löysinpä erittäin mielenkiintoisen, jotenkin kotoisalta vaikuttavan foorumin. 

Olen 36v neljän lapsen kotiäiti lounaisrannikolta maaseudulta. Elämässä perheen ohella suurensuurta osaa esittävät eläimet, luonto, eläinten- ja luonnonsuojelu, jonkinlainen oman henkisen kodin etsiminen, taivaanrantojen maalaaminen ja maailmanparannus. Välillä meinaa iskeä kyynisyys ja maailmantuska, mutta se selätetään vaikka lintujen laululla ja kukkasten tuoksulla. Usein tunnen olevani ihan toiselta planeetalta kuin moni läheiseni, liihottelen kai niin pinkeissä sfääreissä välillä, olen liian idealisti ja hyvään uskova. Juuri sellainen vihertävä ituhippi, joka "ei tiedä elämän realiteeteista yhtään mitään ja pitäis viedä saunan taakse..." jne.  Ja tuo asenne tulee heti jos sanallakaan kertoo omista ajatuksistaan. En harrasta saarnaamista, en yritä käännyttää ihmisiä omista aatemaailmoistaan, itse asiassa pysyn hyvin pitkälti ihan hiljaa siitä miten minä näen maailman. Mutta jos joku erehtyy kysymään, niin toki kerron mitä ajattelen ja puolustan omia näkemyksiäni vaikka sitä eivät kaikki ymmärtäisikään.

On vain niin yksinäinen olo joskus tässä maailmassa.  Haluaisi puhua ja keskustella asioista ilman että tuntee olevansa aina se typerä haihattelija. Tai no, hiljaisena ja ujona ihmisenä siinäkin menee aikansa, että uskaltaisi avautua edes samanhenkiselle ihmiselle, mutta näin netissä sekin on helpompaa. 

Mitäpä muuta minusta...ulkoisesti en näytä hipiltä, vaikka ehkä haluaisikin tuoda ulkoisestikin enemmän esiin sitä millainen olen sisältä päin. Kirppiksiä kierrän ahkerasti, kotini sisustan mieluiten vanhoilla tavaroilla, kierrätys on pop. Meillä on sekalainen seurakunta eläimiä, koira, kaksi kissaa, kanoja, kukkoja, tipuja ja kaksi vuohta. Vegejä meillä ei olla, tosin lihaksi valitaan luomua ja tehotuotetut broilerit korvataan oman kanalan kukoilla. Kananmunatkin tulee omasta kanalasta, ehkä joku päivä osa maidosta korvataan vuohenmaidolla. Itse voisin luopua helpostikin lihasta ihan täysin, mutta muu perhe ei ja omien ruokien laittaminen aina erikseen on osoittautunut ajoittain liian aikaavieväksi. Silti, kasvisruokaa tulee valmistettua paljon ja lihattomia päiviä mahtuu viikkoon itsellä vähintään kaksi.

Niin, ja olen kovin kiinnostunut Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoista. Intiaanit ovat lähellä sydäntä, heidän historiansa, uskontonsa, kulttuurinsa, musiikkinsa... Rakastan piirtämistä, lukemista ja luonnossa liikkumista. Ilman eläimiä olisin vajaa, puolinainen. Minusta ei voi edes puhua ilman että mainitaan myös eläimet.  )

Omille lapsilleni yritän siirtää edes osan omasta tavastani katsoa maailmaa. Haluan siirtää heihin kunnioitusta elämää kohtaan, ei vain ihmisten, vaan muidenkin elollisten. Olen kai jonkin sortin panteisti ja animisti elämänkatsomukseltani, en tiedä. Uskon tosin jonkinlaiseen Jumalaankin, en vain usko että sillä on suurtakaan merkitystä minkä uskonnon nimissä häneen uskotaan. Sama "tyyppi", yhtä kaikki. 

Olisikohan tuossa nyt ihan näin aluksi tarpeeksi...