Olen aika ujo, liiankin ujo, välillä menen paniikkiin jopa sisarustenikin kanssa, en osaa enään kommunikoida ihmisten kanssa vaan vetäydyn omiin oloihini.
Aa, onko näin aina ollut vai onko jostain syystä asia muuttunut tähän suuntaan? Siinähän mitään pahaa ei ole että pitää omasta seurastaan, samaa vikaa täällä päin!
Mutta tietty asia erikseen, miksi.
Uskon karmaan niin että aiheuttamastani pahasta on seuraamukset, välillä mietin että olenko ollut liian paha ansaitakseni toisen mahdollisuuden tai ehkä jo tämä kun kirjoittelen tänne muuttaa mieleni positiivisemmaksi. Mielessäni on kuva siitä miten haluan elää mutta olen niin kietoutunut oravanpyörässä luomaani minään etten pääse siitä irti. Onko teillä hippihenkisillä joitain hyviä neuvoja tilanteeseeni?
Hei aika mahtava juttu, jos olet NYT tajunnut nuo asiat! Menneisyyttä tai tulevaisuutta ei ole olemassa. Ne ovat olemassa vain sinun ajatuksissasi ja muistoissasi, ja niissäkin vain sinun näkökulmastasi katsottuna. Ja nämä näkökulmat ovat totta kai jo vääristyneet todellisuudesta jo siinä hetkessä kun olet nuo havainnot tehnyt, ja vääristyvät aina vain kauemmaksi todellisuudesta, mitä enemmän aikaa kuluu. Turha siis huolehtia siitä miten asiat todella joskus olivat, vaan keskittyä siihen, miten juuri sinä koet niiden olleen.
Jos nyt kokee edellisten tekojensa olleen vääriä, se on tosi hienoa, koska olet edelleen elossa ja voit toimia nyt toisin! Eikö olekin huippua olla elossa? Voit alkaa nyt elämään paremmin, kun olet huomannut aikasempien tekojesi vaikutukset. Sitähän täällä ollaan tekemässä, oppimassa!
Jäi hieman epäselväksi mitä tarkoitat sillä, ettet pääse minästäsi irti? Mutta joka tapauksessa, henkiset asiat ovat monesti pitkiä prosesseja. Tuntuu että oma minä muokkautuu sen mukaan, millaisia syvällisiä oivalluksia saa, ja pikkuhiljaa oma käytös ja tavat alkavat myös muokkautua sen mukaisiksi. Jos omaa minää yrittää suoraan muuttaa, tuntuu että siitä vain ei tule mitään.
