Provosoiduin kirjoittamaan lempiajatusten purkausfoorumilleni hipit.fi:hin.
Ei ole väärin olla rikkinäinen ihminen. Andraeahan lähti viimeisenä olymposlaisista maailmasta, koska näki sen pahana ja julmana paikkana. Ei ole väärin luovuttaa, kun hirviöllä on ollut vuosikymmeniä aikaa pelastautua kuplasta, eikä niillä hyväntahtoisilla hiirillä, jotka saattavat näitä valmisteluja työstää. Kuunteleeko kukaan Maailman presidenttien presidenttien hulluja ja vaivallisia viestejä? Historia on kertomus koneiston rakentamisesta, tapahtumista ja vaikeuksista ja kukaan ei ole tietääkseni pitänyt kirjaa onnistuneista ja onnellisista avioliitoista ja rauhallisten kukoistavien elämien suhteesta sodissa tuhoutuneisiin ja nousseisiin ihmisraunioihin, joiden elämästä löytyy miljardin euron sääntö(jä) onnellisuuteen. Vain elämänkertoja ja henkisyyshöttöä, nämä laajemmat tutkimukset räjäytetään savuna ilmaan rahoituksen mielessä, koska yleisöä ei kiinnosta "lihaan" hyökkääminen sanan muodossa. Onnellisuutta ovat uskonvaraisen huvitukset ja kärsimyksien ja turhuuksien torjuminen.
Niin, listaa valaistumisen vaikutuksesta luonteeseen asiaan "perehtyneeltä".
Ensimmäinen heräämiseni tapahtui joskus 18-19 -vuotiaana. Tajusin yhtäkkiä, että elämä on intensiivisempää kuin muistinkaan. Tajusin, että maailmalla tapahtuvat asiat ovat kaukana meistä, mutta maailma on nykyään yhden päivän matkan päässä kaikesta. Se on aika, joka ihmisellä kuluu darrapäivänä virkoamiseen. En tuntenut oloani turvalliseksi, koska ymmärsin, että halutessaan monet tahot voivat lopettaa elämäni nopeammin kuin kukaan hyväntekijä pystyy rientämään apuun. Perintöä kylmästä sodasta ehkä?
Täydellistä paniikkia minussa esti kylmähermoisuuteni, rikkinäisyyteni ja sitä edeltänyt tajuaminen, että ihmiset eivät voi mitään maailmankaikkeuden kaksinaamaisuudelle. Tunsin sympatiaa kamalia ihmisiä kohtaan. Sitten suljin itseni pois kaikenkaikkiaan kamalasta musiikista, kamalasta televisiöhötöstä ja päässäni aivan yhtä kamaliksi oivalluksiksi purkautuvista ihmistuotoksesta. Oma ajatteluni oli vuoroin yhtä kamalaa, välillä aivan ihanaa ja diggailin matematiikasta tai sen mielikuvasta. Olin viisivuotias lapsi ja verta tuijottava viisikymppinen puhkipohja vuorotellen. Henkinen musta veri valui seiniä ja maan pintaa yöllä mennessäni nukkumaan ja sama stressi hyppäsi kanssani unikuilun yli aamuun. Se ei hellittänyt kuin mietiskelyllä ja loppui kuin rukouksen voimasta kolmen päivän jakson kuluttua.
Jakso alkoi jonkin hyvin henkilökohtaisen asian raahaamisesta mukaansa tuntemattomaan, hämärän maille ja helppo rituaali, joita on moneen lähtöön kenellekin omaan tarkoitukseen ja vahva valmistautuminen jonkinlaisen psykologiseen materiaaliin tutustumisella, hyvä kirja, e-kirja ja/tai jonkin elämänherran kuuntelu. Nämä ovat siis jopa ohjeita havahtumiseen, eikä niiden pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, toisaalta joillekin kyllä, koska luulen, että jotkut ovat pärjänneet ilman mitään aineistoa, materiaalia havahduttamaan itsensä asioiden luonteeseen. Keksijät voivat hyvinkin tuottaa materiaalinsa pelkkinä ajatuksina ja omina havaintoinaan. On mielentöntä ajatella miten monta keksijää ja teoreetikkoa miljardiin ihmiseen mahtuu. Ongelma on pikemminkin itseä koskettavan asian löytäminen sisältään ja siihen ahkerasti perehtyminen ja sen raahaaminen jollain tavalla tunteidensa tuntemattomaan ilman pelkoa. Voisiko valaistuminen tapahtua mielessä kuin maailmassa muinoin tulen keksiminen ja käyttöönottaminen?
Myöhemmin tuli muistaakseni kolme vähäisempää heräämistä. Ainakin herääminen siihen, että se mitä itseasiassa teen päivästä toiseen ikään kuin autopilotilla tuntemuksien ja tapojen ohjaamana, on muotoutunut sisäisen abstraktin energiavampyyrini mahtavuudella, paholainen tai jumala, näytti mielikuvassa paholaiselta, tuntui itseasiassa aika hyvältä, hyvikseltä, erilaiselta. Elämä on painovoimassa selviämistä, kellumista ja pureutumista samaan aikaan, kovien ja heikkojen energioiden vaihtamista fyysisellä ja henkisellä värähtelyn spektrillä.
- Kuulostaako maanisdepressiivisyydeltä ja skitsofreenisyydeltä samaan aikaan?
- Voiko siitä parantua täydellisesti mielen ponnistuksella muutamassa päivässä ilman lääkkeitä ja voiko se laueta hyvästä liikunnasta tai sosiaalisuudesta? Vai jotain muuta?
- Pelkän mielikuvituksen humalatilaa paljon voimakkaampi sekavuus, jolla on taipumus saada ihminen kiitolliseksi, pelokkaaksi ja ystävälliseksi? Mikä se on?
- Auringonpistos?
- Energiapiikki?
- Ja mitä seuraa siitä luonteelle?
- Sosiaalisten tilanteiden pelottomuus, ikään kuin lopullisesti humalassa. Neutraalit muistot kokemuksista ihmisten surkeudesta, kamaluudesta ja hirveydestä pinnan alla, usko ihmisiin pinnalla, mielikuvan vene siinä välissä
- Täydellisen hiljaisuuden, yksinäisyyden ja pimeyden tykkääminen niiden pelkäämisen ja niistä ahdistumisen sijaan
- Armollisuuden ja ymmärryksen moninkertaistuminen
- Suhteiden pakonomainen pitkittäminen, kiintymyksen avartuminen
- Avoin mieli, totuudenjano, tiedontyytymättömyys
- Omassa tapauksessani introverttiys, suvereeniyden ihailu, auktoriteettiuskottomuus
- Myötätuntoisuus ja virheidensietokyky, optimismi
- Riskinvältön ihailu - kokemus siitä, että riskit realisoituvat jossain muualla, jos ne voivat niin tehdä, realisoimattomuus ihana. Henkiä pelastettu jonkun kemianprosessiin.
- Riskinoton ihailu - kokemus siitä, että riskit realisoituvat omalle kohdalle vielä joskus kuitenkin, jos ne eivät vielä realisoidu niin ihana. Niin, ihan sama, profit.
- Kohonnut katumattomuus, tyytyväisyys, epäkateellisuus
- Pakonomainen minimalistisuus, suuruudenhulluuden ihannointi, mutta siitä huvittuminen
- Synteettinen onnellisuus, pienuudenhulluus
- Pintaliitotyylinen arvostaminen
Oikeastaan tuleminen enemmän omaksi itsekseen, joka on jo ollut, mutta esteiden asteellinen katoaminen ihanneitsen ja surkeusitsen välillä. Selkokielellä voisi sanoa, että elämänkokemusta paljon vahvempi rohkaistuminen olemaan itsensä. Kaikki tämä on kaunista paperilla ja niin se on, sillä se on samaan aikaan ajatuksen voimaa ja henkistä höttöä, jota ilmankin pärjäisi tässä maailmassa, muttei sen ulkopuolella. Nälkää, janoa ja petosta se ei poista.
Miljoonapäinen zombilauma. Välillä tuntuu, että kovin monet ihmiset ovat tässä abstraktin entropian neksuksessa päivästä päivään ja kaivavat sen kuilua syvemmäksi voimavarojen kaivamisessa tai oman bunkkerinsa syventämisessä, toisaalta tuntuu, että joskus joku voima saa miljoona ihmistä janoamaan yhden heränneen verta, eikä nämä kaksi melko vastakkaista näkökulmaa tunnu oikeassa todellisuudessa sulkevan toisiaan pois kokonaan. Onhan meillä kuolemankultti kristinusko ja siitä irtautuneet haitalliset, vaarallisetkin lahkot.
- Ateismi, panteismi.
Kauanko tämä todellisuudentajun vääristänyt kuplani kestää? Otan vastaan kaikki ystävät ja viholliset, joilla on facebook, gmail, kännykkä tai hipit.fi käyttäjätili, koska tiedän, että lopullinen kuplani ei kestä ajan hammasta ja se on pitkä kuin syöksyhammas. Tervetuloa viettämään aikaa kanssani yksin. On sisäinen paikka, jossa kaikki olemme yhdessä muiden lisäksi. Myös intensiivinen maailma, jossa kemia ja valon, kangastusten ja harhojen taittuminen tapahtuu. Kiitos, ettet janonnut vertani. Onneksi et ollut yksi rikkinäinen ihminen miljoonasta ehjästä. Niin, lopussa uskon, että heräämme siihen, miten turhanpäiväiseen huolehtimiseen ja emotionaaliseen painolastiin kitkamme onkaan perustunut, mutta samalla ymmärrämme itsejämme noissa tilanteissa. Näemme, että ongelmamme ratkaisee aika, ja että aika on voimavaroistamme suurin. Voihan se olla jopa ikuisuus, muttei tässä vaiheessa enää ainoa merkittävin voimavaramme. Kaikkeen voi uskoa, kaikenlainen voi johtaa harhaan, on eri asia tietää havainnoista ja muistin avulla todellisuus.
Kirjoitinko tämän, koska minusta tuntuu, ettei minusta välitetä, ja haluan huomiota itselleni, omaan pieneen yksinkertaiseen pulmaani, kenen kanssa viettää sosiaalista elämää, etten ole yksin tunteideni ja ongelmieni kanssa? Meillä on tapana olla sokeita itsellemme, mutta kriittisempiä ja realistisempia muita kohtaan. Teenkö tällaista kirjoittelua, koska en tunne, että minulla olisi tärkeämpää tekemistä aikani täyttämiseksi? Teemme työtä nykyään yhteishyödyllisesti, kapeilla alueilla hyödyttääksemme suurta tietokantaa ja koneistoa, josta kukaan ei löydä itselleen sitä tärkeintä tietoa tai ihmevempainta, koska emme ole vielä perillä? Olemmeko hipit sittenkin amisheja, emmekä halua ratsastaa ihmisjättipallon kyydissä alamäkeen, vaan kivuta yksitellen kohti kylmää vuorenhuippua ja ihmisfantasian Jumalaa ja ”taivasta”? Miten tuollaisen ihmisjättipallon sanitaatio ja ruokinta sitten pitäisi toimia? Ehkä nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita ja johtavat molemmat hulluuteen ääri-ilmiöinä. Ihminen on ihmissolujättipallo mikrokosmoksessaan. Ehkä sisältämme löytyy paljon vastauksia, kuten ulkopuoleltamme luonnosta, luonnontieteillä. Uskon, että jonain päivänä, joskus vielä, joku lajimme jälkeläisistä löytää sisältämme jumalan, ja ulkopuoleltamme Jumalan. Tuleeko se koneesta, en tiedä. Mantrani karman ”pyörän” tajuamisessa pyörällä oli, deus ex machina.
