Koska alkuperäinen blogi on poistunut, niin en tiedä, käsiteltiinkö siinä todella aihetta "pitäisikö itsemurha laillistaa", vaiko ehkä esim. avustetun itsemurhan eli ns. eutanasian mahdollisuuksia, mutta todettakoon nyt, että
Suomessa itsemurha ei ole laitonta, eli esimerkiksi yrityksestä ei rangaista.
Puhun nyt hieman buddhalaisesta näkökulmasta tähän asiaan, sillä se on omakin elämänkatsomukseni, ja koen, että se käsittelee hyvin ja taidokkaasti keskeisiä teemoja, kuten kärsimystä.
Buddhalaisuudessahan kuolemaa ei pidetä kärsimyksen loppuna, vaan myös kuolema on kärsimystä: tämän sanoo jo Ensimmäinen jalo totuus, joka
Dhammacakkappavattana Suttassa lausutaan näin:
"Suffering, as a noble truth, is this: Birth is suffering, aging is suffering, sickness is suffering, death is suffering, sorrow and lamentation, pain, grief and despair are suffering; association with the loathed is suffering, dissociation from the loved is suffering, not to get what one wants is suffering — in short, suffering is the five categories of clinging objects.
Koska buddhalaiseen katsomukseen kuuluu myös jälleensyntymä, niin tältäkään kannalta kärsimyksen ei voi katsoa loppuvan: elämän ja kuoleman pyörä ei pysähdy, vaikka yksi elämä päättyy, ja tuleviin elämiin kuuluu myös kärsimystä, jos ja kun siitä ei ole onnistunut irtautumaan. Sanotaan (esim. Tiibetiläisessä perinteessä), että kuoleman hetkellä vallitseva mielentila vaikuttaa vahvasti tulevaan jälleensyntymään. Lisäksi tappaminen, olkoonkin itsensä ja ns. "luvan kanssa", on karmisesti raskas ja tumma, ns. paha teko (ensimmäisessä viidestä harjoitusohjeestahan sitoudutaan olemaan tappamatta).
Tässäkin langassa on käsitelty olosuhteita, joissa itsemurhaa voidaan pitää, jos ei ehkä jokaisen mielestä täysin hyväksyttävänä, niin ainakin hyvin ymmärrettävänä. Esimerkkinä on mainittu kovat, jatkuvat kivut, joissa ei näy paranemista. Tämä on formalisoitu
Anathapindikovada Suttassa näin:
"I hope you are getting well, I hope you are comfortable. I hope your painful feelings are subsiding and not increasing."
"Venerable Sariputta, I am not getting well, I am not comfortable. My painful feelings are increasing, not subsiding. Just as if a strong man were splitting my head open with a sharp sword, so too violent winds cut through my head. Just as if a strong man were tightening a tough leather strap around my head as a headband, so too there are violent pains in my head. Just as if a skilled butcher or his apprentice were to carve up an ox's belly with a sharp butcher's knife, so too violent winds are carving up my belly. Just as if two strong men were to seize a weaker man by both arms and roast him over a pit of hot coals, so too there is a violent burning in my body. I am not getting well, I am not comfortable. My painful feelings are increasing, not subsiding."
Buddhalainen kaanon tuntee
tapauksen, jossa munkki kovissa, parantumattomissa kivuissa "käytti veistä". Itse Buddha kuvaili tämän munkin itsemurhaa "moitteettomaksi", ja totesi tämän olevan kuolemansa myötä täysin vapautunut (ei uutta syntymää).
Länsimaisessa kontekstissa ehkä tutummat stoalaiset pitivät itsemurhaa aina avoimena, viimeisenä pakotienä. Seneca kuvaa kirjeissään useita tapauksia, joissa tavalla tai toisella toivottomaan ja/tai sietämättömään tilanteeseen joutuneet ovat surmanneet itsensä. Stoalainen suhtautuminen kuolemaanhan on, että se voi koittaa koska tahansa; kukaan ei tiedä jäljellä olevan aikansa määrää. Se, että jouduttaa jotain muutenkin vääjäämätöntä, on vain oikopolku. Koska muutama muukin on niin tehnyt, jaan tässä kohtaa asiaa mielestäni hyvin kuvaavan biisin:
Johnny Mandel - Suicide is Painless.
Oma näkemykseni on, että harva varmaan suoraan haluaa tappaa itseään, vaan haluaa kärsimyksen lakkaavan. Suora, fyysinen kipu (ns. "kärsimyksen kärsimys") on yksi asia, ja sen olemme jo käsitelleet; muut kärsimyksen tyypit, jotka ovat järjestään mentaalisia, ovat kuitenkin uskoakseni yleisempi syy päättää päivänsä oman käden kautta. Suosittelisin kuitenkin vahvasti tutustumista buddhalaisuuteen ennen tällaista ratkaisua, sillä unohdetaanpa nyt uskonnolliset ulottuvuudet: usein käytetty vertaus on, että Buddha on lääkäri, ja kärsimys on tauti. Aiemmin mainitsemiini Jaloihin totuuksiin kuuluu myös "Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (3. Jalo totuus)", ja "Jalo totuus kärsimyksen loppuun johtavasta polusta (4. Jalo totuus; tämä polku tunnetaan nimellä Jalo 8-kohtainen polku)". En siis pyri käännyttämään ketään uskonnollisessa mielessä, vaan yksinkertaisesti tutustumaan tähän "lääketieteeseen" sitä perimmäistä vaivaa (kärsimys) vastaan. On mahdollista, että kuolemalla ei vapaudu kärsimyksestä; on myös mahdollista, että elämällä edelleen voi vapautuakin!
