on aina pitänyt irtokarkeista ja mitä kirpeämmän makuisista sen parempi. Nehän ovat tietenkin hampaille niitä kaikkein haitallisimpia, ja kun luonto ei muutenkaan ole antanut sitä kaikkein tukevinta hammasluuta, alkoi minullakin olla jo turhan paljon paikkoja. Käännekohta oli kolme vuotta sitten, kun hammaslääkäri löi eteen parin tonnin laskun.
Silloin päätin lopettaa makean syönnin. Siinä sivussa paino putosi kuukaudessa kymmenen kiloa. Se puolestaan paransi elämänlaatua monella tavalla, joten päätöksellä oli todella myönteisiä seurauksia, joita alun perin en ollut edes tarkoittanut. Eikä päätöksessä pysyminen tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Ensinnäkin en ole koskaan ollut varsinaisesti koukussa mihinkään nautintoaineeseen; voisin ihan hyvin lopettaa vaikkapa alkoholinkin käytön, jos näkisin siihen jotakin syytä, ja voisin aloittaa milloin tahansa uudelleen pelkäämättä, että jäisin jotenkin aineesta riippuvaiseksi. Esimerkiksi tupakanpolton lopetin parikymmentä vuotta sitten niin, että saatoin sen jälkeen polttaa silloin, jos olin tupakoivassa seurassa, mutta kymmenen vuotta sitten lopetin kokonaan - ilman mitään vaikeuksia. Lisäksi minulla on hyvin voimakas asenne kaikkeen tekemiseeni: jos päätän tehdä jotakin, myös teen sen, vaikka se jäisi viimeiseksi teokseni.
Sittemmin olen syönyt karkkiakin silloin tällöin, mutta se on täysin kontrollissa.
Eli minä siis vain päätin lopettaa. En tiedä, onko se hyvä vaiko huono neuvo vai onko neuvo ensinkään.