Se on oikeesti niin että varmaan valtaosa sekasyöjistä kokee paineita syödä lihaa ja helposti sitten kasvissyöjä koetaan osaltaan painostavaksi. Mun varhaisin muisto siitä että epäilin lihansyöntiäni oli, kun mun veli toi metsältä jäniksen kotiin ja siin se rusakko oli verta vuotavana roikutettavana ja mä näin myös mun ehkä jonku 15-16 - vuotiaan veljen naamasta että se kauhistutti ja inhotti sitä,mutta pakko oli ottaa kuva "miehen työstä" tms.
Mä en suostunut syömään sitä jänistä, ja silloin äiti kauppas mulle soppaa että siinä on vaan possua. Siinä kohti mä aloin miettiä että vai niin. Mites ne possut.. Mutta silti (olin siis ehkä 8 tai 9 v.) ja silti mä jatkoin,mutta orastava omatunto alkoi soimaan ja kuitenkin olin ihan "tavis" melkein 10 vuotta siit eteenpäin ja vasta esimerkki miten poikaystävän sisko oli lakto-ovo ja miten poikaystävä silloin alkoi luopumaan lihasta jne.. Niin se vähitellen vaan kasvatti semmost eettis-moraalista polkua tähän päivään että oon ollut 10 vuotta ja ehk vähän enemmän vegaani ja mulla on 5 vuotias koko elämänsä vegaani lapsi.
Mä vaan jotenkin tiedän että ei se ehkä ole niin helppo muuttaa omat tavat ja perinteet ja kaikki, vaikka kuinka saattais pohjimmiltaan nähdä ja kokea surua ja hämmennystä siitä että siin lautasella itseasias makaa eläimen osa, joka ehkä olis halunnut sitä samaa vapautta ja elämisen iloa mitä ihminenkin. Mutta me ollaan toisaalta totuttu elämään näin, ja useimmat oikeuttaa sen mielessään, eikä ajattele että siinä olis mitään vialla. Mä en enää itse pysty sellaiseen. Must siinä vaan on vialla aika paljonkin ja mä toivon että muutkin vois luopua ainakin suurilta osin eläinkunnan tuotteistamisesta. Ihan jo itsensä vuoksi.
