Onko ihmisellä oikeasti olemassa mitää vapaata tahtoa? Tai onko mitään vaihtoehtoja, vai ohjaako elämää jokin kohtalo? Itsestä alkaa tuntua siltä kun tätä omaa elämää katsoo. Jään aina vaan paikalleni, enkä oikein meinaa päästä mihinkään, en ainakaan lyhyttä aikaa kauemmin. Enkä tiedä miten voisi muuttaa tämän. Jotkut sanoo että pitää yrittää enemmän, mutta olen hitto vie yrittänyt kaikenlaista. Ehkä olen sitten vaan jotenkin laiska ja huono.
Kuulen juttuja kuinka jotkut ovat vain ostaneet lentolippuja, lähteneet ulkomaille ja kokeneet mielettömiä seikkailuja. Vaikkeivat he olisi onnellisia, niin ainakin heidän elämissään tapahtuu jotain! Miksen itse ikinä voi saada mitään sellaista? Miksi oman elämäni pitää olla vaan puuduttavaa, tylsää ja masentavaa.
Tää on varmaan vaan jotain syysmasennuksen alkua jaoon sitäpaitsi pienessä kännissä. Hyvää yötä
No miksi et voisi saada jotain sellaista? Seikkailuja, kokemuksia, mitä vain. Mikä estää?
En ole itsekään vielä keskenäni päättänyt, että onko vapaata tahtoa vai ei. Mutta sellaista olen havainnut pitkän aikaa, että ajatusmaailma kaikkine toistoineen ja vahvoine mielikuvineen näyttäisi luovan tätä todellisuudeksi kutsumaani maailmaa. Oli pakko tarttua tuohon kirjoitukseesi ja kommentoida, koska tämä on juurikin sellainen aihe, jota tykkään pohtia ja tutkiskella.
Jos nyt lähdetään siitä, että ajattelen itse omat ajatukseni, niin siinä tapauksessa voisi sanoa, että on vapaa tahto, ja rakennan itse todellisuuttani ja päätän itse omista ajatuksistani. Voit valita onko mielesi synkkä vai ei.
Katselin itse vuosia sitten ihmisiä, jotka matkustelivat ja tekivät elämällään jotain jännittävää, ja ajattelin, että "no onpas heillä helppoa tehdä tuollaista, en minä kuitenkaan pysty, kivat heille." Pari vuotta sitten pysähdyin ja tajusin, että hei, onkohan kateutta ajatella noin, miksi olla kateellinen, miksi minä en muka voisi tehdä jotain vastaavaa, mikä estää? No tulin siihen tulokseen, ettei mikään estä. Paitsi minä itse, asetin itselleni rajoitteet. Pelot.
Tänään istuin pienessä meditaatiopiirissä täällä Alaskan Fairbanksin yliopistolla, ja yksi osallistuja kuvaili hyvin ihmismieltä ja sen synkkyyttä. Hänellä oli takanaan draumaattisia kokemuksia, kuitenkin itsensä tutkiskelulla päässyt niistä yli. Hän kertoi ensimmäisistä meditaatioharjoituksistaan, joilloin ensimmäistä kertaa oli todella pysähtynyt ja tajunnut oman ajatusmaailmansa: kuinka kauhea! "Miksi ihmeessä olen käyttänyt niin paljon energiaa niin paskoihin ajatuksiin!"
Hänen puheensa vahvistivat itselleni jälleen kerran sitä, miten ajatusmaailmassa tapahtuva toisto ja ajatusten kautta asioiden tunteminen rakentavat maailmaamme. Niin kuin ystävänikin sanoi: kannattaa miettiä mitä miettii.
