Mutta eikö eettisen/ekologisen tuotannon idea ole juuri se, että asiat hoidetaan kunnolla? Tehtaan päästöt, työntekijöiden oikeudet ja palkat jne ja tämä kaikki vaatii rahaa, joten tuote on huomattavastikin kalliimpi kuin halpavaate, jossa palkat on huonot ja työntekijät kenties lukittuina orjina tehtaassa. Meidät on vaan "totutettu" monelta kantilta kestämättömään hintatasoon. Vaatteen ei kuulukaan olla halpa. Mummoni aikaan köyhemmät osti jopa talvitakin osamaksulla ja se oli tulotasoon nähden iso satsaus, joten sitä huollettiin ja korjattiin.
Mullakin on liikaa vaatteita, ei niin tarviis olla.. Ja tunnen syyllisyyttä turhasta kuluttamisesta, vaikka valtaosa onkin kirpparilta.. Käytän kuitenkin pääosin vain muutamia vaatteita.. Lempivaatteet on erään ekologisen nettikaupan niitä kalliimpia.. 
Eettisyydestä joutuu monesti maksamaan pitkän pennin... Minkä vuoksi itselläkin roikkuu naulakossa niitä H&M:n Kiinassa lapsityövoimalla tehtyjä vaatteita.
Eettinen kuluttaminen on totta kai hieno asia, mutta aina ei voi kaikkea saada. Ja eikä ne kulutusvalinnat oikeasti poista sitä perimmäisintä syytä "kolmannen maailman" kurjuuksiin. Jossain mielessä eettinen kuluttaminen voi olla myös vain itsekäs teko; sillä saa ostettua hyvän omantunnon. Jo se että hyvän omantunnon voi ostaa (jos on tarpeeksi varakas), kertoo siitä että asiat ovat täälläkin päin aika huonosti. Me emme ehkä elä fyysisesti kurjissa oloissa, mutta entäpä sitten henkisesti? Kun kaikki on kaupan, myöskin hyvä omatunto.
Mutta kalliilla eettisellä kuluttamisella on se ristiriitainen puoli että jos ihminen haluaa sitä tehdä usein, tarvitseen hänen tehdä myös töitä paljon rahojen ansaitsemiseen. Mutta työnteko (etenkin osana jotain suurta firmaa) vahvistaa vain systeemiä. Palkasta maksaa myös veroja jotka ylläpitävät järjestelmää. Ja niin maksavat myös eettisesti toimivat yritykset ympäri maailmaa. Vaikka se onkin pieni paha, niin eikö toisaalta samaa kokoluokkaa oleva paha ole vaikka sen halpatyövoimalla tehdyn paidan hankinta?
Oikeastaan eettisin vaihtoehto lienee se että ostaa vain käytettyjä vaatteita ja niitäkin harvoin. Ylipäätäänkin ostamisen vähentäminen on aina eettistä (mitä vähemmän rahaa annat yrityksille tai valtiolle, sitä parempi). En tajua miksi ihmeessä ihmisten pitää ylipäätään ostaa niin paljoa roinaa ja rompetta. Itsellä on huone ikävän täynnä kaikenlaista turhaa jonka voisin myydä jos joku vaan ostaisi. Mutta harvaa kiinnostaa markkinatalouden epämuodikkaat jätteet kuten rikkinäiset kännykät, rikkinäiset ja vanhat vaatteet ja naarmuuntuneet dvd:t. Kaipa sitä pitää vaan viedä kaikki mahdollinen kierrätyskeskukseen...
Jos joku hyvä asia pitäisi vielä loppuun laittaa, niin on se se että romukasat saavat meidät ymmärtämään systeemin järjenvastaisuuden. Ja sen että suurta muutosta ja vallankumouksellisuutta tarvitaan. Ja ehkä se saa jonkun ihmisen jossain yrittämäänkin jotain.