Tervetuloa! Hipit.fi:n foorumi on ekologisuudesta, rakkaudesta ja vapaudesta kiinnostuneiden kotifoorumi.
Osallistu keskusteluun ja tutustu uusiin ihmisiin luomalla tunnus! :)


Jos olet jo foorumilainen, voit kirjautua sisään tästä:

Tunnus: Salasana:

Avautumista - 40

halinalle

  • Vieras
Vs: Avautumista
« Vastaus #585 : 01. Lokakuuta 2014 klo 11:25 »

Olen ärsyyntynyt lähisuhteeseen, mutten tiedä mitä tehdä. Kyseessä on ihminen, jonka on hieman vaikeaa selviytyä itekseen ja hän on masentunutkin kai... Kuinka pitkälle toisesta voi olla vastuussa? Haluaisin muutosta, mutta hänen itsemurhalla uhkailunsa aiheuttaa mussa ahdistusta. Usein toivon, että jotenkin pääsisin tästä kuviosta pois, että se tapahtuis kuin taikatemppu; jatkuva vääntäminen on jo vienyt voimat.
Oon aivan kypsä ja on ihan hiton varmaa, että jos tästä "vapaudun", pidän aika pitkään välimatkaa aivan kaikkiin ihmisiin. Käytännössä tilanne on se, että tää ihnminen on hypännyt mun reppuselkään ja vielä kuristaa, kun koitan raahata meitä molempia eteenpäin. Aika karu vertaus, mutta siltä tää tuntuu. :(
Kurja juttu! :( Edellinen suhteeni oli samankaltainen ei tosin niin raju kuin sinulla. Sinun täytyy ottaa itteesi niskasta kiinni ja myöntää itsellesi ja toiselle ettet jaksa ja haluat eron.
Kirjattu

Johnnyboy92

  • Hippi
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1583
Vs: Avautumista
« Vastaus #586 : 01. Lokakuuta 2014 klo 12:02 »
  • Tykkää (0)

  • Olen ärsyyntynyt lähisuhteeseen, mutten tiedä mitä tehdä. Kyseessä on ihminen, jonka on hieman vaikeaa selviytyä itekseen ja hän on masentunutkin kai... Kuinka pitkälle toisesta voi olla vastuussa? Haluaisin muutosta, mutta hänen itsemurhalla uhkailunsa aiheuttaa mussa ahdistusta. Usein toivon, että jotenkin pääsisin tästä kuviosta pois, että se tapahtuis kuin taikatemppu; jatkuva vääntäminen on jo vienyt voimat.
    Oon aivan kypsä ja on ihan hiton varmaa, että jos tästä "vapaudun", pidän aika pitkään välimatkaa aivan kaikkiin ihmisiin. Käytännössä tilanne on se, että tää ihnminen on hypännyt mun reppuselkään ja vielä kuristaa, kun koitan raahata meitä molempia eteenpäin. Aika karu vertaus, mutta siltä tää tuntuu. :(

    Ihminen voi olla tukena toiselle, mutta sitten kun se alkaa tehdä itsen voimattomaksi niin kannattaa vaan lähteä ja ottaa etäisyyttä. Ei toista ihmistä voi pelastaa.

    Eikä se ole oikein että joku kaataa oman pahan olonsa toisen niskaan. Se on hyväksikäyttöä ja itsekkyyttä. Toki sitten on erikseen terapeutit ym. joiden työnä on masentuneiden ja muiden auttaminen. Mutta sinä et ole terapeutti etkä velvollinen hoitamaan muita.
    Kirjattu
    "Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced" -Kierkegaard

    Ketoneilikka

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 351
    • Dianthus deltoides
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #587 : 02. Lokakuuta 2014 klo 21:03 »
  • Tykkää (0)

  • Kuinka pitkälle toisesta voi olla vastuussa? Haluaisin muutosta, mutta hänen itsemurhalla uhkailunsa aiheuttaa mussa ahdistusta.

    Holy shit, Gemma, onpa rankka tilanne  :o. Sanoit, että jotain masennusta kumppanillasi voisi olla. Ilmeisesti ei ole käynyt lääkärissä, ts on vain epäily eikä homma oo hoidossa? Oon kyl sitä mieltä, et ihan ehrottomasti kipin kapin lekuriin, ihan vaik normi terveyskeskukseen ja sieltä vaatimaan lähetettä psykiatrian päivystykseen. Ja koko tarina ulos, myös se miten raskasta sulla on omaisena. Voi olla, ettei läheisesi oo hirveän innoissaan ajatuksesta hakea hoitoa, mut jos on esim vakava masennus niin siinähän on jo oireena toivottomuuden tunne, just sellai fiilis ettei mikään tuu ikinäpikänäkoskaan muuttumaan eikä mikään auta. Mä tos tilanteessa suostuttelisin, vetoaisin siihen että on sekä sulle että hänelle tärkeää et tilanne alkaisi parantumaan ja ruinaisin. (Lopulta vielä uhkailisin pakkohoidolla jos ei lähde omasta halustaan liikkeelle....Ja vastaanotolle tueksi ja puheavuksi mukaan, ihan suosittavat sitä tuolla mt-puolella, tuntuu että vasta se huolesta itkevä läheinen saavat ottamaan todesta). Itsemurhasta puhuminen on aika vakava juttu. Vaikka enskäteen tuntuisi olevan vain uhkailua ja jonkunlainen ase pitää toinen suhteessa silkasta pelosta niin taustalla voi olla ihan totinen henkinen hätä. Ja, no, ei ole ihan normaalia että toiseen takerrutaan, kyllä sekin tuntuisi viittaavan siihen että on joku isompi häikkä mielenterveyden puolella.

    Mä mietin tota toisista huolehtimisesta. Kaikkea ei tarvi kantaa, eikä oikeastaan pidäkään kun ei tavallainen ihminen (ja läheinen) pysty toista ihmistä korjaamaan ja esim vaikea masennus vetää helpsoti myös ne ns terveetkin perässään. Mut sit toisaalta hyvään ihmisyyteen kuuluu imo myös toisista  huolehtiminen, eli että ei vaan kylmästi viskaa pellolle kuin haisevaa biojätettä vaan katsoo, et henkilö saa ainakin jotain hoitoa ja joku muu, esim sukulainen, ottaa vastuulleen.  Ei masentunut tai muuten rikki mennyt ihminen ole minusta itsekäs tai käytä toista hyväksi, harvoin kai se et on vaikea on tahallista ja tietoista?

    Mietin täs sitäkin, et sulle on raskasta ja tarttisit varmasti jotain lepoa/mahdollisuutta vetää henkeä ja keskittyä hoivaamaan hetkeksi itseäsi. Oisko kumppanillasi esim ystäviä vai vaikka veljeä tms, jolle voisit kertoa tilanteesta ja pyytää vaik ottamaan hemmo kylään muutamaksi päiväksi? Eroakin voi olla helpompi pohtia, jos saa tilanteeseen turvallisesti etäisyyttä.
    Netissä on paljon myös paikkoja, joissa voisi kysellä neuvoja, veikkaisin et esim tukinet.netin sivustolta voisi löytyä hyvää ja asiantuntevaa apua. Kliseitä, mut älä jää yksin. Oo yhteydessä johonkin ystävään ja kerro tilanteestasi.  Mä koetan lähettää sulle ihan hirmuisesti voimia jaksaa etsiä apua taakaksi käyneelle läheiselles.
    Kirjattu

    Johnnyboy92

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1583
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #588 : 02. Lokakuuta 2014 klo 23:01 »
  • Tykkää (0)

  • Ei masentunut tai muuten rikki mennyt ihminen ole minusta itsekäs tai käytä toista hyväksi, harvoin kai se et on vaikea on tahallista ja tietoista?

    Mielenterveyksistä (kuten masennuksesta) kärsivät ihmiset voivat hyvin olla totaalisen itsekkäitä ja jopa narsistisia. Ja masentunut ihminen on ihan yhtä kykeneväinen manipulointiin kuin muutkin. Ja monella masennus voi johtaa siihen tilanteeseen että hakeudutaan vaan johonkin ihmissuhteeseen ainoastaan sen takia että saa olkapään jota vasten itkeä. Se on hyväksikäyttöä ja toisen hyvinvoinnista piittaamattomuutta.

    Ja itse asiassa luulen itse masennuksesta toipuvana ihmisenä että yksi syy masennukselle voi olla liika itsekeskeisyys.
    « Viimeksi muokattu: 02. Lokakuuta 2014 klo 23:03 kirjoittanut Johnnyboy92 »
    Kirjattu
    "Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced" -Kierkegaard

    Hippikissa

    • Kamala tomppeli
    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 19
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #589 : 03. Lokakuuta 2014 klo 12:30 »
  • Tykkää (0)

  • Mielenterveyksistä (kuten masennuksesta) kärsivät ihmiset voivat hyvin olla totaalisen itsekkäitä ja jopa narsistisia. Ja masentunut ihminen on ihan yhtä kykeneväinen manipulointiin kuin muutkin. Ja monella masennus voi johtaa siihen tilanteeseen että hakeudutaan vaan johonkin ihmissuhteeseen ainoastaan sen takia että saa olkapään jota vasten itkeä. Se on hyväksikäyttöä ja toisen hyvinvoinnista piittaamattomuutta.

    Ja itse asiassa luulen itse masennuksesta toipuvana ihmisenä että yksi syy masennukselle voi olla liika itsekeskeisyys.

    Masennus aiheuttaa tollasta itsekeskeisyyttä, ihan tavallisessa ok-ihmisessä. Se on kemikaalinen epätasapaino sun aivoissa, mikä estää kokemasta nautintoa samalla tavalla kun normaalit ihmiset. Sillä ei ole mitään tekemistä persoonan kanssa, se TEKEE omaan päähänsä hukkuvasta ihmisestä itsekkään kun siitä koittaa selvitä omin avuin. Sitä tekis ihan mitä tahansa nostaakseen itsensä ylös. (Luulen kans et siihen vois vaikka narsistikin sairastua, mut mä en nyt puhukaan heistä.) Mutta siis yks oire on tosiaan just se että mielenkiinto muihin ihmisiin katoaa, olit sitten kuinka empaattinen jees-mies tahansa. Se on sairaus perkele.
    « Viimeksi muokattu: 03. Lokakuuta 2014 klo 12:34 kirjoittanut Hippikissa »
    Kirjattu

    Johnnyboy92

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1583
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #590 : 03. Lokakuuta 2014 klo 16:05 »
  • Tykkää (0)

  • Masennus aiheuttaa tollasta itsekeskeisyyttä, ihan tavallisessa ok-ihmisessä. Se on kemikaalinen epätasapaino sun aivoissa, mikä estää kokemasta nautintoa samalla tavalla kun normaalit ihmiset. Sillä ei ole mitään tekemistä persoonan kanssa, se TEKEE omaan päähänsä hukkuvasta ihmisestä itsekkään kun siitä koittaa selvitä omin avuin. Sitä tekis ihan mitä tahansa nostaakseen itsensä ylös. (Luulen kans et siihen vois vaikka narsistikin sairastua, mut mä en nyt puhukaan heistä.) Mutta siis yks oire on tosiaan just se että mielenkiinto muihin ihmisiin katoaa, olit sitten kuinka empaattinen jees-mies tahansa. Se on sairaus perkele.

    Tohon kemikaalijuttuun en usko tippaakaan. Se on todistettu jo tutkimuksissakin virheelliseksi, mutta kiitos lääketeollisuuden, ihmiset yhä ajattelee niin ja popsii pillereitä jotka tekevät olon vaan sekavammaksi.

    Masennus on monimutkainen asia jolle on vaikea sanoa mitään yhtä syytä. Osa ihmisistä on alttiimpia sille kuin toiset. Ja oon itse aika vakuuttunut että etenkin kasvatuksella ja varhaislapsuuden kokemuksilla on siihen vaikutusta.
    Kirjattu
    "Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced" -Kierkegaard

    gemma

    • Vieras
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #591 : 03. Lokakuuta 2014 klo 18:34 »

    Kiitos teille rakkaat hipit! Helpottaa aina kuulla ulkopuolisten mielipiteitä....  :sydamia
    Mä päätin että jaksan eteenpäin, en itsekään aina ole ollut helppo. Yhteistä taivalta 10v. Nojaan kirjaan pikku prinssi. Kun kesyttää jonkun, eli antaa kiintyä, on hänestä/siitä jotenkin vastuussa. Yritän auttaa lääkäriin ja saada tukea itselleni... Ja jos toisella on jatkuva vitutus, onko se loppupelissä kummempi kuin reumasärky? Koitan saada elämääni muutakin ja puhuin puolisoni kanssa... Hän kuulemma on kanssani niin onnellinen kuin hänen päällään voi.. :O Eli yritän, etten ota murhetta. Ja ehkä sitä kautta elämä avautuu; voin houkutella toisen retkelle ym. Kun kysymyksessä ei ole perusluonteeltaan ilkeä ihminen... Mä yritän elää mahdollisimman "normaalia" elämää ja hän ehkä siinä sivussa.. Mut tietty joskus väsyttää.. Mä en oo semmonen kuitenkaan, et heti "hylkään". Kiitos teille avusta! :)
    Kirjattu

    Ketoneilikka

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 351
    • Dianthus deltoides
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #592 : 03. Lokakuuta 2014 klo 21:35 »
  • Tykkää (0)

  • Ei oo kyl masennus mikään helppo eikä yksioikoinen homma. Mulla on kyl tutkimusdatan pohjalta käsitys masennustila aiheuttaa aivokuvissa näkyviä muutoksia ihan jollain sellaisella neuroni-synapsi -tasolla. Pää jää kirjaimellisesti junnaamaan samoja vääriä polkuja, eikä uudet fiksummat polut oo vaihtoehto ku vaan junnaa. Vissiin tästä syystä yhdistelmä masennuslääke & terapia on toistaiseksi toimivin, kemiallisesti tehdään polun vaihtaminen mahdolliseksi (no kellä ne toimii ja kellä ei) ja sit terapiassa ikäänkuin luodaan ne uudet polut. Samaa mieltä toki oon JB:n kanssa siitä, että tausta masennuksessa varmaan voi olla laspuudessa tai myöhemmissä kokemuksissa, toisilla on masennukselle alttiimpi persoona tms, toisilla heittää vaikkapa hormonit häränpyllyä ja kellä mitäkin.

    Itsekkyys ja itsekeskeisyys on masentuneille tyypillistä, mutta ei se oo musta ihan yksiselitteisiä. Voi olla vaik niinkipäin, että masentunut on pikemminki ylikiltti ja osa ongelmasta johtuu siitä, että on asettanut muiden tarpeet liian paljon omiensa edelle ja tarttee oppia tervettä itsekkyyttä. Ja on niitä, jotka pelkää kuormittavansa muita liikaa, pelkäävät että ovat taakka tms eivätkä sen takia sit kerro läheisilleen jos voivat huonosti ja homma jatkuu sit tarpeettoan pitkään ja menee tosi pahaksi. (Että jos ootte mun tuttujani IRL ni ihan tuutte sit kertomaan jos on paha olla, en mee nurin kovin helposti vaikka herkkä oonkin. Rajoja vetelen kyl sit jos on liian rankkaa tai menee iha tarpeettomaksi likapyykkimeiningiksi, ei tartte sen huonovointisen päättää mitä mä kestän ja mitä en.) 

    Hyvä juttu Gemma jos olo vähän kirkastui. Toivotaan, että järjestyy hyvä ja asiat oivaltava lääkäri ja saat itsellesikin tukea. Hyvinvoivana sä pystyt auttamaan sitä huonommin voivaa kaveriakin paremmin.
    Kirjattu

    gemma

    • Vieras
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #593 : 04. Lokakuuta 2014 klo 17:41 »

    joo. toi junnaaminen on itellenikin tuttua... Jää vaan tietylle radalle päässään, eikä päse eteenpäin. Mielenterveys on niin monimutkanen homma. Sähkökemiallista toimintaa nupissa. Niin merkillistä. Mulla on muistisairas isä ja usein mietin, miten hän kokee tän maailman... Miltä tuntuu kun mikään ei suju ja ei saa yhteyttä toisiin?
    Ja ihmissuhteet. Ei kai voi vaan poimia rusinoita pullasta. Vaikka on rakkautta, on myös vaikeita asioita.. Vaikka mun äiti... rakasti varmaan mua ja oli tuskaisaa kattoa mun anoreksia/bulimia kierrettä, KUinka tuhosin itteeni.. Voinko mä hylätä puolisoni, jos hänellä on nyt vaikeeta?
    Kirjattu

    Johnnyboy92

    • Hippi
    • *****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 1583
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #594 : 04. Lokakuuta 2014 klo 21:04 »
  • Tykkää (0)

  • Voinko mä hylätä puolisoni, jos hänellä on nyt vaikeeta?

    Toi on sen luokan kysymys että täällä kukaan ei taida voida siihen antaa vastausta.

    Sen vaan sanon vielä että jos on suhteessa joka tuottaa itselle kohtuuttoman paljon kärsimystä, niin kannattaa miettiä asioita ja vaihtoehtoja. Ei ole kohtuullista jos koko ajan laittaa toisen hyvinvoinnin omansa edelle. Sellainen elämä hajottaa, eikä se loppujen lopuksi johda kenenkään hyvinvointiin. Ihminen ei pärjää jos ei välillä ajattele itseäänkin. Ja itse en haluaisi että kukaan olisi mun kanssa parisuhteessa sen vuoksi että kokisi velvollisuudekseen hoitaa minua.

    Mutta nämä ovat vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni. Saa olla samaa mieltä tai eri mieltä.
    Kirjattu
    "Life is not a problem to be solved, but a reality to be experienced" -Kierkegaard

    Joosef

    • Hippiäinen
    • *
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 46
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #595 : 04. Lokakuuta 2014 klo 21:17 »
  • Tykkää (0)

  • Hei Gemma
    Vähän samaa mieltä kuin JohnnyBoy. Kysymykseesi ei taida olla ihan yksiselitteistä vastausta. Onko Teillä yhteisiä lapsia? Ne asettavat eroamiseen omat haasteensa ja vaikeuttavat tilannetta. Mitenkähän pitkään ongelmanne ovat jatkuneet? Jos kyseessä on melko tuore tilanne, katsoisin asioita vielä ja ottaisin aikalisän. Puolisosi vastuulla on kyllä olla motivoitunut omaan kuntoutumiseensa ja täten huomioida myös Sinut. Depressiossa se tietenkin on vaikeaa. Jospa Sinun kannattaisi mennä puhumaan tilanteeestasi vaikka mielenterveystoimistoon? Jos tilannetta on kestänyt jo vuosia, harkitsisin kyllä suhteen katkaisemista ja koettaisin olla kokematta syyllisyyden tunteita. Kyseessä ei ole vain puolisosi elämä vaan tietenkin myös Sinun elämäsi, jossa tulisi olla onnellisuuden mahdollisuudet. Et ole puolisosi terapeutti. Toivottavasti Teillä ja ainakin Sinulla on muita ihmissuhteita tukenanne, jotta näiden vaikeiden asioiden kanssa ei tarvitse ihan kahdestaan pähkäillä.
    Olen itse eronnut lähes 20 vuoden liiton jälkeen ja lapsiakin oli. Erityisiä mielenterveysongelmia ei ollut kummallakaan, mutta kovin riitaisa tilanne jatkuvasti ja eriävät käsitykset monista elämän perusasioista. Jatkuvasti ikään kuin kasvoimme enemmän erillemme. Jatkuvaa toisensa nälvimistä ja kunnioituksen puutetta. Kova oli ero, mutta jälkeenpäin katsoen kyllä kannatti.
    Kirjattu

    Avaruus

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 423
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #596 : 11. Lokakuuta 2014 klo 18:23 »
  • Tykkää (0)

  • Tää tuli kirjoitettua tuolla maailmanpelastusketjussa, mutta en laittanut sinne sitten kuitenkaan, ettei mene ihan ohi aiheen.

    Mä joudun kulkemaan sekä autolla että bussilla töissä. Ensin autolla 15 kilsaa lähimmälle sopivalle bussipysäkille, sitten siitä 50 kilsaa bussilla. Kustannukset on luokkaa 250 eur kuussa, plus verot, vakuutukset ja autolaina. Kokonaisuudessaan ehkä 400 eur/kk. Jos kulkisin pelkästään omalla autolla, olisi kustannukset n. 900 eur kuussa. Siihen ei mulla ole varaa, vaikka päivässä aikaa säästyisikin tunti. Jos olisin rikas, kulkisin toki autolla. Koska kyllähän se vituttaa istua 2-3 tuntia työmatkoja päivässä. Mutta koska vaihtoehtona pitkälle työmatkalle olisi muutto vaimon, koiran ja neljän kissan kanssa kerrostalokaksioon, valitsen näin. Arvostan omaa rauhaa todella paljon, mutta kuinka kauan jaksan näin, sitä on mahdoton sanoa.
    Kirjattu

    Gabriel

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 216
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #597 : 11. Lokakuuta 2014 klo 21:55 »
  • Tykkää (0)

  • Anteeks nyt vaan, mutta eihän tuossa oo järjen häivääkään  :). Sullahan tulee tunteja pahimmillan yli puolentoista työpäivän verran VIIKOSSA pelkkiä työmatkatunteja. Ei ihme jos jossain vaiheessa pimeintä syksyä alkaa keittää. En ite kuuna päivänä lähtis moiseen rumbaan (oma työmatka n 12 min fillarilla, asuinpaikankin valitsin siten, että aikaa työmatkaan menee mahdollisimman vähän).  Toivottavasti sun työ on sellanen , että oikeesti tykkäät sitä tehdä ja siitä saatu palkka on hyvä jotta se kompensoi tuon kulkemisen.
    Kirjattu

    Avaruus

    • Kukkaishippi
    • ****
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 423
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #598 : 11. Lokakuuta 2014 klo 22:44 »
  • Tykkää (0)

  • Niin... Kun 1.5 vuotta sitten päätettiin muuttaa tänne maalle, en totta puhuakseni ihan kyllä hahmottanut kuinka rankkaa työmatkustelu tulisi olemaan täältä. Tilanne vaan oli sellainen, että valinta oli tehtävä akselilla yksiö/kaksio Vantaalta tai sitten omakotitalo maalla, noin 50-70 km stadista. Koska olen kotoisin maalta, niin kun 35v. meni rikki, olin jo ihan kypsä kaupunkilaisuuteen. Mun duunit vain valitettavasti on kaikki Kehä I -sisällä, ja sen nyt varmaan kaikki tietää, mitä asuminen stadissa/espoossa maksaa (Perusomakotitalon hinta on helposti 300 000+ eur, joka vaatisi käytännössä perinnön - ei ole tulossa - tai ministeritason tulot, jotta pankista irtoaa laina).

    Jos asuisin yksin, harkitsisin silti muuttoa takaisin kaupunkiin tällä kokemuksella. Mutta tätä kissalaumaa on käytännössä mahdoton asuttaa kerrostaloon, varsinkin kun ovat tottuneet ulkoilemaan tarhassa päivittäin.

    Pidän kyllä työstäni, tai siis, kunhan en mieti kuinka merkityksetöntä se on, ja palkkakin on ihan kohtuullinen, mutta saas nähdä kuinka kauan tätä jaksaa. Just nyt hiukan väsyttää.
    « Viimeksi muokattu: 11. Lokakuuta 2014 klo 22:45 kirjoittanut Avaruus »
    Kirjattu

    Gabriel

    • Hipahtava
    • ***
    • Poissa Poissa
    • Viestejä: 216
    Vs: Avautumista
    « Vastaus #599 : 12. Lokakuuta 2014 klo 08:28 »
  • Tykkää (0)

  • Okei, tuo Helsinki-kuvio hieman selittää. Et tuossa aiemmassa maininnut mitään paikkakuntaa, niin aattelin et kuinka metsässä ja syrjässä oiken asut. On totta, et Hki seutu on aivan järjettömyyteen asti kiristetty asuinkustannusten puolesta, mutta silti sinne riittää halukkaita. Kyllä itsekin oon joskus miettiny, et olis kiva sielläkin koittaa asua, kun kerran sieltä jokunen tuttukin löytyy, mutta omassa ammatissani on sen verran kehnot liksat, että toistaiseksi jää pelkäksi ajatukseksi.

    Jos kirjoja tykkäät lukea, niin hommaa ne äänikirjamuodossa, siinähän ne menee kuunnellessa työmatkalla. Sama se kait on kuunteleeko niitä bussissa vai makaisitko kotona sohvalla lukemassa  ;D

    Ja elukoilla pitää olla hyvät olot, siitä periaatteesta  :peukku . Tsemppiä syksyyn.
    Kirjattu