On tainnut vierähtää jo jonkin aikaa siitä kun täällä viimeksi pyörin... saatoin kirjoitella kaikkea typerää, mistä pahoitteluni.
Ja tässä kun ikää taas tulee (helmikuussa tuli 23 täyteen), niin alkaa mietityttää todella aikuisuus. Mitä on olla aikuinen mies tässä maailmassa ja ajassa? Mitä ihmettä pitää oikein tehdä?
Haluaisin myös elää jollakin tapaa merkityksellisen elämän omien ihanteideni mukaan. En halua joutua siihen oravanpyörään joka keskittyy vain omaisuuteen, rahaan, seksiin ja arvostuksen keräämiseen. Haluaisin mennä vapaana ja itsenäisenä! Haluaisin löytää jonkin tarkoituksen itselleni ja elämälleni enkä vain tipahtaa johonkin ankeanharmaaseen nihilismiin.
No, tulipa sekavaa juttua!
Voin kertoa elämästä vain omalla ja lähipiirini 37 vuoden kokemuksella ja listaan tässä muutaman huomioni:
- on parempi tehdä jotain, kuin olla tekemättä mitään. Tekemättömyys ja merkityksettömyydentunne ei tee hyvää mielenterveydelle,
- on paras tehdä sitä mitä rakastaa, mutta joskus siihen pisteeseen pääseminen kestää vuosia, jopa kymmeniä,
- opiskelu kannattaa aina. Se kannattaa ottaa askeleena, avaimena siihen, että et joudu elämää valtion pienellä tuella tai ahdistavassa matalapalkkaduunissa
- aikuisuus ei ole muuta kuin sitä, että ymmärtää tekojensa seuraukset ja on valmis vastaamaan niistä. Saat olla tyhmä, mutta iän ja aivojen kehityksen myötä tulet tietoiseksi siitä, että niin makaa kuin petaa. Itselläni 25 oli se kohta, kun ymmärsin mikä idiootti olin ollut. Se ei lopettanut urpoiluani silti, vaan vähensi sitä asteittain, kunnes noin 30-jotain olin luonut nahkani ja päässyt eroon pahimmista virheohjelmoinneistani. On niitä edelleen muutamia, mutta työskentelen niiden kanssa edelleen.
- kannattaa muistaa, että vain onat odotukset ja tavoitteet on relevantteja, ja myös se, että ne on pitkälti muiden sinuun projisoimia (vanhemmat, kulttuuri, media),
- ainoa tapa olla melko itsenäinen nykymaailmassa on taloudellinen omavaraisuus. Vaikka olisi kuinka valaistunut, niin sillä ei tosiaan maksa laskuja ja saa leipää pöytään. On myös todennäköistä, että seuraava tai sitä seuraava hallitus joutuvat leikkaamaan sosiaaliturvaa radikaalisti, nyt on eletty jo monta vuotta velalla valtiotasolla, ja siihen ei enää ole varaa, että velkaannutaan siksi, että jengi voi etsiä itseään.
- akateemisuus ei tarkoita mitään, ei edes hyvää palkkaa tai varmaa työpaikkaa. Nykyään edes kaikille valmistuville ekonomeille ei ole duunia tarjolla, saati sitten kirjallisuuden tms. humanistisen diibadaaban opiskelijoille
- lähivuosina ja vuosikymmeninä työt vain vähenevät, varsinkin suorittavat työt, mutta ennen pitkää myös luova työ tullaan korvaamaan keinoälysovelluksilla.
- jos haluaa pelata varman päälle, niin web, ohjelmointi ja automaatio kantavat todennäköisesti vielä tovin työmaailmassa, mutta sielläkin väärä suuntautuminen vanhenevaan tietoon voi olla umpikuja.
- varmista varmin on sosiaali- ja terveysala
- yksi ammatti tuskin riittää tässä maailmassa, valmistaudu elinikäiseen oppimiseen - myös työssä ja työn ohessa.
- jos ei satu olemaan sosiaalisesti estynyt, niin kohtaa ja tapaa ihmisiä - mieluiten samankaltaisia, se helpottaa elämää
- vältä ajautumista katsomaan maailmaa tuopin pohjan läpi. Se on varmin tapa saada masennus, vitutus ja täysi toivottomuus. Tunnen fiksun valtiotieteiden ex-opiskelijan, joka hukkasi potentiaalinsa siihen, että alkoi dokaamaan yliopistossa liiaksi. Lopulta sitten loppuivat rahat ja meni varastohommiin, mutta dokasi edelleen ja lähti duunista, että voisi elää "vapaana" eli käytännössä dokata. Lopulta sairastui ja nyt asustelee pienessä kämpässä tekemättä mitään ja dokaa sen mitä terveys sallii.
- ja näitä juoppoja on tuttavapiirissä ainakin kourallinen, vituttaa oikein katsoa sitä räpellystä mitä jatkavat vuodesta toiseen.
En mä väitä että tiedän totuutta, mutta yllä siis mun havaintojani aikuisuudesta. Mikä auttaa eteenpäin ja mikä ryssii hommat.
