Musta Omppu sun kandeis lähtee jostai ihan muualta liikenteeseen sanoessa olevas väsynyt kaikkeen idiotismiin. Vai tajusinko jotai väärin?
Tarkoitin tuolla "idiotismilla" vaan tätä näkemääni yleistä apatiaa maailmassa. Oma
ongelmani on ehkä välittäminen.
Seuraava on ihan offtopicia, mutta kysynpä nyt uteliaisuuttani.
Aina välillä kuulee ihmisten puhuvan omasta tai muiden värähtelytaajuudesta. Värähtely tarkoittaa jaksollista liikettä ja värähtelytaajuus on yhteen värähdykseen kuluvan ajan käänteisarvo. Värähtelytaajuuden yksikkö on hertsi (värähdysten lukumäärä sekunnissa). Mitä tarkoitetaan ihmisen värähtelytaajuudella? Ihmisessähän on monia eritaajuuksisia värähtelyjä, kuten pulssi ja aivoaallot.
Mjoo, nämä on näitä termejä mitä tulee käytettyä joskus. Jos vaikka meditoin niin saan nostettua itseni eri taajuuteen, jossa sitten leijailen jonkun aikaa. En kyllä meditoi tarpeeksi usein, jotta saisin itseni pidettyä koko ajan tuossa puhtaassa turmeltumattomassa tyyneyden tilassa. Jos puhutaan henkisestä heräämisestä niin itse aloin henkisille asioille heräämään tuossa yli viisi vuotta sitten. Kuitenkin vasta joskus tuossa neljä-kolme vuotta sitten aloin toden teolla heräämään henkisesti ja vuosien 2012-2013 aikana oli sellainen melko hyvä vibe suurimman osan ajasta. Sillä tarkoitan sitä ehkä, että minulla oli paljon enemmän luottoa ja uskoa tulevaisuuteen enkä lannistunut turhan usein vaikka paskoja päiviä on aina ollut olemassa.
Nyt huomaan, että noista ajoista omat fiilikset on vähän taantuneita ja katson välillä asioita tuosta turhautuneella tavalla. Tuohon toki on vaikuttanut myös oma elämäntilanteeni. En silti koskaan menetä toivoani, mutta tietynlainen surumielisyys minua on vaivannut ja mietin, että ehkä se ei johdu niinkään siitä, että maailma olisi apaattisessa tilassa (vaikka se onkin) vaan siitä, että itse katson taas asioita vähän turhankin kriittisesti. En silti ole masentunut tai mitään sellaista. Tosin jos ei ole ihmisiä, jotka katsovat asioita kriittiseltä kannalta niin, että haluavat konkreettisia muutoksia niin ei mikään myöskään tule tässä maailmassa muuttumaan.
Ymmärrän mitä Brooks tarkoittaa. Vielä 50-vuotta sitten asiat oli melko ankeita ihan kaikilla ja nyt tapahtuu poliittisia kehityksiä joskin naurettavan hitaasti. Ehkä yhden sukupolven aikana ehtii aina tapahtua isompiakin hyppäyksiä. Ongelma vaan nyt näyttäisi olevan se, että kun tässä ehtii vielä yksi sukupolvi tulla lisää niin sillä ei välttämättä ole lähellekään yhtä mukavat olot kuin meillä vaikka kyse olisikin länsimaalaisista ihmisistä. Tämä nykyinen leikkausmeininkikin poliitikassa on kestämätöntä, hyvinvointivaltio on jo kuolemassa. Ellemme siis saa jotain suurta muutosta aikaan, mutta uskoakseni se tarkoittaisi sitä, että lyhyessä ajassa ihmisten tietoisuuden tulisi kasvaa huimasti koko maailmassa.
Logiikan arvostus ja äärimmäinen tieteellisyys on mielestäni vienyt meitä vain huonompaan suuntaan. Voiko atomin halkaisua kutsua nerokkaaksi kun samalla tulimme keksineeksi ydinaseet? Tai onko ydinvoimaloiden käyttö viisasta tietäen, että mitä ne voivat pahimmillaan aiheuttaa? Tai mitä ihmiset tuumaavaat siitä, että monia ilmastoa tutkiva ja seuraava on vakuuttunut siitä, että elinolosuhteet tulevat muuttumaan hyvin haastaviksi tuossa 20-35 vuoden sisällä? Ketään ei tunnu oikein kiinnostavan vaikka korulauseita kovasti esitetäänkin ja veroja koitetaan korottaa. Eivät ne muuta mitään.
Joskus tunnen olevani vain sivustaseuraaja joka seuraa sitä kuinka ihmiset ajavat itseään kollektiivisesti alas kalliolta. Voisin sanoa, että kenties ihminen ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt henkisesti, joten toistamme vain sen kaltaisen asian mitä lajimmme on aiemminkin tehnyt ja minkä se osaa parhaiten tehdä, eli tuhota itsensä. Mutta pitäisikö sillä ajatuksella pilata oma elämänsä? Voin kyllä kuvitella, että moni joilla on jälkipolvea varmastikin pohtivat tulevaisuutta aivan eri kantilta. Minä
tiedostan kaikki nämä asiat ja joskus se tuntuu raskauttavalta. En taida kuitenkaan olla yksin.
Kaikenkaikkiaan meillä on kuitenkin vain ja ainoastaan tämä hetki käytettävissämme.
What could possibly be wrong in this moment?
Look inside, outside… what can possibly be wrong in this moment or any moment except what you imagine or think? ~
Mooji