Ei kaikista matalapalkka-ammateista todellakaan jää säästöön... Jos teet vaikkapa kaupan alalla tai vartijana niitä tunteja, jota on tarjolla, on tilin saldo monesti laskujen jälkeen about +-0. Tiedän tämän lähipiiristä. Toki tuo työkkärin 500 on myös vähän, mutta eikös siinä ole sitten jo oikeutettu asumistukeen, jolloin nettotulot ovat about samat teki duunia kassalla vai ei? Talking about motivation.
Mitä taas tulee mielikuvaan työttömistä, niin luulen, että suurin osa mielikuvasta on työttömän omassa päässä?. Tänä päivänä kyllä kaikki (kokoomuslaisia lukuunottamatta) ymmärtää, että ei hommat ole aina itsestä kiinni. Toki olen myös sitä mieltä, että jossain vaiheessa pitää ottaa sitä työtä vastaan mitä tarjotaan. Niin piti munkin ku olin valmistunut, ja se muutaman kuukauden suoja sitten kului loppuun. Siinä sitä vastavalmistunut "eohjaaja" meni hammasta kiristäen kolmivuoroduuniin tehtaalle. Vitutti niin vietävästi, että kun sitten tarjottiin harjoittelupaikkaa ilman palkkaa (työkkärin tuella siis joku systeemi), niin otin vastaan. Ja sain tarvittavan työkokemuksen ja olen sen jälkeen ollut melko työllistetty. Näin jälkeenpäin ajatellen homma meni ihan hyvin.
Toki ihmiset on erillaisia, kaikki ei tosiaan taivu kaikkeen, eikä tarvitse. Mä olin intin jälkeen 8kk telakalla duunissa ja masennuin tosi pahasti siitä työstä. Kuten olisin masentunut siitä tehdastyöstä, jos olisin siinä joutunut jatkamaan. Siksi ymmärrän, että väärää duunia ei kannattaisi pakottaa tekemään. Se että ihminen sairastuu, on paljon kalliimpaa, kuin että ei sairastu. Se, että olisiko varaa masentua, jos tukijärjestelmää / teoriassa ilmaista terveydenhuoltoa ei olisi, on pohdinta toinen.