Ahdistaa kaikki lopunajan ennustukset, mitä nyt viimeaikoina on ollut uutisissa. Jotenkin kaiken haitallisen määrä tuntuu niin lamauttavan massiiviselta, ja tuntuu, ettei sitä oteta edes tosissaan. Jengi ei tajua, ettei siinä ole kyse vaan jostain luonnonrakastajien puunhalailujutusta, vaan että kaikkien elämä ja olemassaolo perustuu näille asioille. Voin ihan suoraan sanoa, että mun huoli luonnosta on 10% sitä mitä joillekin kukille ja ketuille tapahtuu, ja 90% sitä miten kaikki mullistukset vaikuttaa omaan ja muiden ihmisten elämään. Tää meininki tällä hetkellä on ihan järjetöntä, sahataan vaan hymy suussa oksaa jolla istutaan, ja jotkut kehtaa jopa väittää, ettei mitään ilmastonmuutosta ole edes olemassa.
Niin siinä taitaa käydä, etteivät ihmiset omaehtoisesti ryhdy torjumaan ilmastonmuutosta, koska se merkitsisi tinkimistä omasta elintasosta ja kulutustottumuksista. Mieluummin piiloudutaan sen valheellisen väitteen taakse, ettei ilmastonmuutosta ole olemassakaan, tai sitten luotetaan ihmiskunnan kykyyn ratkaista tämänkin ongelman tieteen avulla, eli puuttumalla seurauksiin syiden sijasta.
Toiselta puolen en kuitenkaan taivu uskomaan kaikkia maailmanlopun profeettojakaan.
Olen samaa mieltä Johnnyboy92:n kanssa siitä, ettei maapallon kohtalo riipu siitä, säilyykö ihmislaji tällä planeetalla vaiko ei. Evoluution pitkässä juoksussa maapallo on tosiaankin osoittautunut hyvinkin epävakaaksi, ja homo sapiens on vain yksi laji muiden joukossa, joka tulee väistämättä jossakin vaiheessa katoamaan - joko sukupuuton kautta tai sitten kehittymällä uusiksi lajeiksi. Kaikissa tapauksissa maapallolla on vielä noin 4,5 miljardia vuotta elinaikaa, ja sitten tämä kaikki on joka tapauksessa ohi. Elinkelvottomaksi maapallo on toki muuttunut jo paljon aikaisemmin, eikä siihen tarvita ihmistä: valistuneiden arvioiden mukaan Maan olosuhteet saattavat muuttua elinkelvottomiksi jo vajaan kahden miljardin vuoden kuluttua, kun auringon laajentumista seuraava lämpötilan nousu riittää haihduttamaan merivedet. Tosin ihmisille ja muille monimutkaisemmille eliöille olosuhteet käyvät sietämättömiksi jo paljon aiemmin, sillä suhteellisen pienetkin lämpötilojen muutokset riittävät aiheuttamaan ongelmia.
Teen eron ympäristönsuojelijoiden ja luonnonsuojelijoiden välille ja itseni luen kuuluvaksi jälkimmäisiin. Ympäristönsuojelijat haluavat Kurren tavoin ensisijaisesti vaikuttaa siihen, että ympäristö säilyy ihmisille elinkelpoisena ja mahdollisimman viihtyisänä, kun taas luonnonsuojelijoille luonnolla - kukilla ja ketuilla muiden mukana - on itseisarvo, joka on riippumaton ihmisestä. Luonnonsuojelijoiden mielestä ihmisen edun pitää väistyä, jos se on ristiriidassa luonnon edun kanssa.
Sikälikin olen maailmanlopun profeettojen kanssa eri mieltä, että tänä päivänä ihmisten tietoisuus ympäristöuhista on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ja myös mahdollisuudet ja edellytykset niiden torjumiseksi ovat suuremmat kuin koskaan. Kysymys on pikemminkin siitä, että olemmeko me valmiita käyttämään nuo mahdollisuudet.
Eikä myöskään pidä väheksyä tieteen mahdollisuuksia. Saattaa hyvinkin olla, että jo sadan vuoden kuluttua energiaongelma on ratkaistu uusiutuvalla energialla, todennäköisesti ainakin osittain fotoniikalla. Mahdollista, muttei tietenkään täysin varmaa, on pelkästään aurinkovoimaan perustuva energiantuotanto. Ehkä halvat aurinkokennot ja laserfuusio ovat toteutuneet. Energiaa voidaan tulevaisuudessa tuottaa myös keinotekoisella fotosynteesillä. Lisäksi tulevaisuuden aurinkovoimalat tuottavat energiaa myös avaruudessa, mistä sitä siirretään maahan mikroaalloilla ja lasersäteillä. Esimerkiksi Japanin avaruusvirasto on suunnitellut avaruusaurinkovoimalan rakentamista jo 2030-luvulla.
Ja jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin kansainvälisillä sopimuksilla, kaukana ei varmaankaan ole se hetki, kun maapallon lämpötilan nousua aletaan torjua ilmakehään levitettävillä hiukkasilla, jotka heijastavat osan auringon säteilystä takaisin avaruuteen.
Oma suhtautumistapani on sellainen, että minulla on tietyt periaatteet, joiden mukaan elän, ja katson, mihin saakka se riittää. Muut voivat omalta osaltaan tehdä, miten parhaaksi näkevät.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän minulla on halua arvostella muiden ihmisten elämäntapaa ja tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Kenelläkään ei ole hallussaan hyvän, onnellisen saatika oikeanlaisen elämän salaisuutta.
Lisäksi maailmanparantaminen johtaa välillä todella vaikeasti ratkaistaviin kysymyksiin. Meistä saattaisi esimerkiksi tuntua oikealta boikotoida yritystä, joka teetättää myymänsä vaatteet bangladeshlaisella lapsi- ja naistyövoimalla, mutta jos menisimme kysymään näiden riistettyjen työntekijöiden omaa mielipidettä, he todennäköisesti vastaisivat, että älkää te rikkaat länsimaalaiset sekaantuko meidän asioihimme. Tai pitääkö meidän vaatia afrikkalaisia ja arabialaisia yhteiskuntia parantamaan naisten asemaa, jos se samalla tarkoittaa omien länsimaisten arvojemme pakkosyöttöä?
