Avautumista - 55

Viime päivinä olen jotenkin tajunnut sen kuinka turhaan olen hyvin pitkän aikaa yrittänyt elää ympäröivän maailman ja muiden ihmisten odotusten mukaan. Oon aina pyrkinyt olemaan "jotain" mikä saisi muut ihmiset arvostamaan minua. En ole oikeastaan elänyt paljoakaan sen mukaan mitä oma sydän ja mieli sanoo...Ja olen todella usein vain hävennyt jos en ole saavuttanut jotain. Häpeä ei ole johtunut siitä että olisin menettänyt jotain itselle tärkeää, vaan aiemminkin siitä etten tehnyt vaikutusta muihin.

Ja jotenkin kaikki ne mallit ja tavoitteet joita tämä maailma on antanut, alkaa vaikuttaa melko tyhjiltä. Melkein kaikki on vain jotain typeriä ideoita "menestyksestä". Ja monesti se menestys tarkoittaa vain sitä että saa rahaa ja korkean sosiaalisen statuksen. Pääsee olemaan se kovin alfauros/alfanaaras...V*ttu mitä p*skaa. Ei enää kiinnosta ottaa osaa siihen peliin! Nyt elän vain itseäni varten. Viittaan kintaalla kaikille muille. Oon liian kauan elänyt toisten halujen mukaan. Nyt on aika ryhtyä elämään vihdoin sitä omaa elämää.

Vittu mitä paskaa.

Tuntuu, että moni meistä on olosuhteidemme vankeja. Vain hyvin harva on saavuttanut todellisen vapauden kärsimyksestä ja tyyytymättömyydestä. Jotkut ovat sairautensa, tunteidensa ja ajatustensa, toiset työnsä/toimeentulonsa tai addiktioiden orjia. Itse haluaisin vapautua kahleista ja olla vapaa, mutta en vain aina oikein tiedä, että miten. Se harmittaa.

Musta tuntuu kyllä ihan samalta. Jotenkin olen mennyt yli vuoden hallitsemattomasti koskessa hakkautuen kiviin ja ainakin on tuntunut, etten pysty vaikuttamaan, vaan asioita "tapahtuu"... esim toisten ihmisten ratkaisut ja toiminta, jotka liittyivät omaankin elämääni. Mutta nyt saattaa olla pää jo pinnalla ja saa hengitettyä.

Mutta helvetin raskasta.. ja on ollu tosi vaikee päättää, milloin on aika tehdä jotain vai onko kyseessä tilapäinen "hankaluus" joka ajastaan menee ohi..

Ihmisenä oleminen. :O

On paljon kokemusta siitä ettei fysiikka ja jaksaminen riitä, kiitos oman vaikeahkon kroonisen sairauden tai jaksamattomuuden. Se/oma keho on ollut kahlitsijani, ehkä siis sen mielen lisäksi. Tosin ne ovat tavallaan olleet kytkettyinä toisiinsa. Sieluni tosin on aina vapaa.

Harmittaa, kun vain harva tuntuu ajattelevan maapallon rajallisia resursseja. Asioiden hankkimisen järkevyyttä vertaillaan sen pohjalta, mikä on tavaran hinta. Jos tavara ei maksa paljoa, ei haittaa vaikka sitä ei tulisikaan käytettyä.

Edellisten vuosien aikana oon etsinyt mielenrauhaa ja jotain tarkoituksellisuutta kaikesta aina buddhalaisuudesta kommunismiin ja ateismiin. Mutta etsintä on johdattanut vaan kokonaan harhaan.

Vasta nyt tajuan sen että kaikki on oikeasti tässä. Tämä hetki ja oma sielu on yhtä ja samaa Jumalaa jota koko maailmankaikkeus ilmentää. Kaikenmaailman ideologiat ja opit on vaan hämmentäneet mieltä ja karkottaneet siitä mikä on todellisinta.

Mutta onneksi aina voi palata kotiin. Aina voi hengähtaa ja olla tyytyväinen. Eikä tarvitse yrittää olla mitään, teoilla ei pelastu. Kaikenmaailman puritaanit ja askeetit koittavat olla jotenkin "lähempänä" Jumalaa ja muita parempia, mutta epäonnistuvat täysin. He ovat kauppiaita jotka pyrkivät ostamaan Jumalalta pelastuksen.

Eikä älyllisillä peleillä tai argumenteilla pelastu. Vasta kun tyhjentää mielensä ja luopuu yrityksistä, voi tiedostaa Jumalan. Vasta kun antautuu täysin maailmalle joka ilmentää Jumalaa, voi saada rauhan.

Nyt voin vihdoin olla rauhassa. Enää ei tarvitse koko ajan juosta paikasta toiseen ja tavoitella merkityksellistä elämää tekojen ja ajatusrakennelmien avulla. Voi vain olla yhdessä maailmankaikkeuden kanssa.

Kaikki itseä ja muita kohtaan tehdyt pahat teot saa anteeksi sinä hetkenä kun hyväksyy Kristuksen pelastajaksi. Jeesus Kristus on se joka syntyy ihmisen sieluun kun hyväksyy Jumalan. Ja silloin tajuaa että ei itse asiassa koskaan ole tehnyt mitään väärää, vaan on ainoastaan ilmentänyt itse Jumalan luomistyötä omalla tavallaan.

Sanokaa vaan mua tämän takia hulluksi tai mielettömäksi. Myönnän olevani sellainen. Ja vaikken ketään pyrikään käännyttämään (mikä typerä idea!), suosittelen kokeilemaan samaa. Tämä tuntuu vaan älyttömän hyvältä

Kuulostaa mielenkiintoiselta JB. Läsnäolo on aina jees, uskonto mikä tahansa. Saanko udella, millaisten tapahtumien/ajatusketjun kautta päädyit tähän kristilliseen tulokseen, vai tuliko se vaan jonain yhtäkkisenä oivalluksena?