^ Joskus keväällä tai alkukesästä aiheesta johonkin kirjoitinkin, ja juurikin tuo oli vaihtoehtona. Siinä jää ketuttamaan vain se, että kantani jää esittämättä. Ilman tiettyjä velvollisuuksia, mitä suuressa määrin lapseni huoltaminen on, totaalikieltäytyminen olisi oikeasti vakavassa harkinnassa. En taida sille tielle kuitenkaan lähteä.
No, kaikessa ketutuksessa otin tänään aseistakieltäytyjäliittoon yhteyttä ja tarjouduin vapaaehtoiseksi heidän kutsuntakampanjalleen. Tämä siis sellainen juttu, että halukkaat menevät varsinaisiin kutsuntoihin, tai niiden välittömään läheisyyteen, mainostamaan ja muistuttamaan, tukemaan ja rohkaisemaan, kutsuntoihin kutsuttuja nuoria sällejä siitä, että on olemassa vaihtoehto armeijalle. Buahahaahhaahaa
Alkaa muuten oikeasti (vähän) helpottamaan.
Muoks: Varsinaisesti tuo tempauksenihan ei liity tai lievennä perimmäistä ongelmaa, mutta toimii hyvänä laastarina
