^joo, mä olen halannut ja sit saanut köniini, kun tilanne on muuttunut, ja itseasias kuitenkin.
Nyt kun oon ite kokenut sitä väkivaltaa, sekä valtion että yksityisen ihmisen kautta, niin mä tajuan että se tosiaan on kierre, se on pelottavaa, mut se pitää tajuta, ja mul on loistava esimerkki kuitenkin itsestä. Mä olin kersana väkivaltainen, stressi ja huonot tunteiden hallintakyvyt sai mut purkamaan sitä viattomaan ihmiseen, nostamaan hänest vaan vikaa ja syyllistämään. Ja se ihminen pelkäs mua ja lukkiutui oven taa, ja sain olla sen sisuni ja itkun kanssa vastatusten monta kertaa. Mul oli pelko että ois menettänyt kaiken, koska se oli kuitenkin tärkein ihminen mulle siellä. Vähitellen väkivaltaisuus katosi. Mut kevät osoitti että edelleen oli pakko tehdä suuria muutoksia viel siihen että pystyis sen lisäksi hahmottamaan kaikki vivahteet, traumat, ja henkisen ympäristön ja sen että on mahdollista rakentaa viel parempaa.
Viime vuoden sisäl toises ihmissuhteessa koin ite samankaltaista tilannetta toiselt kantilta, ja koin että millasesti se oikeesti traumatisoi, ja se on hyvä, mä joudun viel kiittää siitä, mut ensin on pitänyt huutaa takasin, koska mä en ollut niin älykäs ja hieno ihminen kuin se eka tyyppi, jota itse kohtelin huonosti. Toisaalt oon kokenut että huuto huutajalle voi olla aika armollista. Mä olen ollut myös loukkaantunut, koska en kokenut ansaitsevani sitä, etenkin kun ite olin oppinut jo pois aggressioista ja vähitellen eheytynyt, ja nyt mua pakotettiin takas sinne. Meil on ollut oikeesti todella kaunista viimesten vuosien ajan sen ihmisen kanssa jota kohtelin huonosti aina silloin kun ollaan saatu olla rauhassa, mutta se on vaatinut myös aiemmilta ajoilta paljon, joka voi vaikuttaa semmoselt ei-miltään, ja vihdoin on tarpeeks vähän semmosia ihmisiä jotka ovat tavallaan omalla käytöksellään ajaneet mua tosi ahtaalle, jolloin mun äly on pettänyt niin paljon että must tuli aggressiivinen ajoittain. Sellaset ihmiset eivät tietenkään tajua sitä omaa käytöstään, ja leimaavat just hulluks tai pahaksi kiusaamansa yksilön.,... Pitää tutkiskella tätä puolta itsestä.
Samoin jotain suoran väkivallan kokemisen sisäistämistä kävi keväällä pakkohoidossa, mutta koska mä tajusin jo että se ei ole nyt musta kiinni vaan mulle aiheutettiin se eikä se ole mulle niin todellista, muut oli ehdottomasti syyllisempiä siihen tilanteeseen ja mulla on taju että täst voi parantua (huom, parantuminen siinä mielessä miten sen koen (omaksi itseksi)), aivotraumatkin voi korjata/korjautuvat (esim. just kuulin että psiloista on koottua tutkimusta ja tietoa jos on vaikea päästä rauhaan itsestään, ajan kanssa itsekseen tai parantavassa seurassa parantuminen myös käy ja on hyvä, ja mahdollista), joten mä luulen että voin joskus taas unohtaa hyvällä omallatunnolla, tai vain huomata että olen jo paremmilla vesillä. Laillistettu väkivaltaisuus on siitä pahaa, että se saattaa ajaa siihen että on pakko purkaa se jotenkin, mut siihen ei näy olevan mahdollisuutta, mikä ahdistaa suunnattomasti. Silloin olis tavallaan hyvä jos ois valtiollisia ikkunoita joita saa särkeä ilman seuraamuksia, koska muuten sitä vaan joutuu tosi ahtaalle ja ehkä pahimmillaan sut ajetaan just siihen hermoromahduksen ja nisteyden välimaastoon, muserretaan ali-ihmisyyteen kuolleeksi ääneksi, jolla ei näy olevan mahdollisuuksia. Mut hengittämällä myös se kuitenkin tasaantuu, kai.
Ja nyt tajuan solutasolla, mä itkin miten mun kädet hajotettiin, ja samal jouduin tajuta että mua joskus väkisin pidelleen ihmisen taustalla on neljä päivää vankilaoloissa, joissa jotkut ihmiset oikeesti kuolevat. Hyi helvetti mitä tää yhteiskunta tekee ihmisille. Voi olla että hänet lukittiin sinne syystä, että hän oli yhteiskunnan tai jonkin ihmisolennon silmissä "arvaamaton" jne. tai sit sitä vaan haluttiin testata ja rääkätä. En tiedä välttämättä taustoja tapeeksi hyvin, mutta ei auta, että viedään oikeesti järki ja terveys ja turva. Vai auttaako? Ihmiset voidaan toki pumpata niihin helvetin lääkkeisiin, ja sekin tyyppi on ilmeisen vahvois lääkkeis. Lääkevaihdokset aiheuttavat vaan sen todellisuuden, että mikään ei ole viel parantunut syvällisesti, ja paikat hajoavat. Tai siltä hieman vaikutti, en toisaalta välttämättä itse ymmärrä riippuvuutta ja oman vastuun tuntua joissain yksilöissä. (ois siistii päästä loppuun täs jutus johonkin älykkääseen, mut kaikki tietää varmaankin, kokemus tuo konkretian, jotkin kokemukset ovat tuhoisia ja mä vaan yritän kirjoittaa semmost heijastuspintaa että näit asioit voi koettaa sanallistaa ja käsitellä). Vaan en voi koskaan tietää ja voi olla että projisoi taas omia kärsimyksen pisteitä ilman kunnollista tutustumista ja syventymistä ilmiöihin.
tosimies on erimies
sil on välii miten kohtelee.
Summasummarum. Mun naiseus pitää tosimieheytenä tosi laajaa skaalaa ihmisiä, mut kaikist magneettisin on ihminen joka ei ole koskaan lyönyt mua, eikä edes oikeastaan huutanut mulle, on pitänyt mykkäkoulua ja ollut sulkeutunut, mutta se on ollut mulle oikein. Elämä tuo avoimelle vastaan erilaisia ihmisiä, ja monista tyypeistä löytyy mahdollisuuksia, ja ei nistei oo ja on kuitenkin, useimmiten on kyse ihmisistä ja tarpeista. Jokases on potentiaalia, se on vaan tosi vaikeaa hahmottaa ja hahmotuskin tapahtuu aina vääjäämättä subjektiivisesti, mut tilanteittain. Ja kaikki ei vaan kai sovi toisilleen, en voi siis määritellä mitään, koska muutos, vaihtelu ja erilaiset käsitykset.
