Sydänsurut - 2

ei vaan ilmeisen tylsä! Mua liki ärsyttää koko homma. Suurilla tunteilla on kuitenkin varmaan ihan eeppinen kokemusarvo. Kun kerran täällä ollaan, niin kuuluis kai pakettiin elää koko setti. Oon usein haaveillut miten siistiä ois heitellä astioita seinille riidan aikana, lähettää tappouhkauksia kilpakosijoille ja vetää ihan liekillä kaikki, mut joo, ei luonnistu. Tai voishan niin tehdä, mut se olis mun tapauksessa esitystä, eikä läheskään niin mahtavaa kuin aidolla flowlla vedetty rage. Samalla tavalla ois huippua menettää yöunensa ja riutua rakkauden takia, kirjoittaa sormet puuduksissa runoja kohteesta ja olla niin maan kuutamolla.
Vielä vähän aikaa sitten kelasin, että pitäis olla elämässä vaan ommm- la-laa ja eteerisen zen, mut sit mietin, et se on vaan yks siivu koko pitsassa (mut huom. siin kohtaa on eniten juustoa!). Ei mitään suuria tunteita olisi olemassakaan jos niille ei olisi tarvetta. Se mikä ei tapa vahvistaa jne. Ottakaa sydänsuruistanne (ja elämästä) kaikki irti!

Luota muhun. Sä et haluu riutuu sängyssä rakkauden takia, etkä varsinkaan tuntee vahvojen tunteiden aiheuttamia sydänsuruja. Ja joo totta, se mikä ei tapa vahvistaa, mut ku ne tappaa!

Luota muhun. Sä et haluu riutuu sängyssä rakkauden takia, etkä varsinkaan tuntee vahvojen tunteiden aiheuttamia sydänsuruja. Ja joo totta, se mikä ei tapa vahvistaa, mut ku ne tappaa!

Totta. Kärsimyksessä ei ole mitään ihailtavaa, vaikka sitä usein romantisoidaankin. "Rakkaudesta riutuminen" on vaan perseestä.

Mutta toisaalta, olisi se elämä aika tylsän tasapaksua ilman kriisejä. Ja voisiko silloin edes oppia mistään mitään jos aina olisi vaan kivaa?

Samalla tavalla kokisin hyödylliseksi kokea tuskaa rakkaudessa, jotta voisin paitsi maksimoida omaa empiiristä tietoani elämästä, myös ymmärtää paremmin muiden sydänsuruja. Murtuneen ihmisen kanssa keskusteltaessa osaisin tällöin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa jotain muutakin kuin "kyllä se siitä"

Kaikki ei oo samanlaisia ku minä, mutta meikän kohalla tuo meni kyllä silleen että: __Ihan kaikki__ muu ku "kyllä se siitä" oli täyttä paskaa joka meni kuuroille korville koska olin sillee "ei se siitä, elämä on pielessä nyt"

Ei sitä sillon ajatellu että hyödyllistä, jäläkeenpäin toki. Elämä antaa sulle just niin lujaa piiskaa ku haluat, jos kerjäät sydänsuruja olemalla joku läheisriippuvainen tohelo nii kyllä sää kärsit kunnes muutat tapas. Ei ihan varmasti lopu se ruoskinta ainakaan ennen ku oot alakanu käyttäytyä kunnolla. Sellaista elämä on

Niin klisee kuin se onkin niin sydänsuruun auttaa vain aika ja ehkä oikeanlainen perspektiivikin asiaan. Se mies/nainen jota nyt suret tuntuu aivan varmasti helvetilliseltä. Viime kerrasta osaan tuntea teitä kohtaan suurta empatiaa joihin nyt sattuu. Mutta elämä ei tosiaankaan lopu kesken! Jonakin kaunis päivä huomaat, että se ihminen ei ollutkaan niin ihana kuin nyt tuntuu. Rakastuneena/ihastuneena näkee vain sen yhden ihmisen vaikka ympärillä menisi muitakin.

Juurikin noin. Pitäisi koittaa aina muistaa se että kaikki, jopa se ihastuksen kohde, on vaan ihmisiä. Ja oon huomannut sen ettei kovinkaan moni oikeastaan pidä "palvotuksi" tulemisesta. Mutta hullu rakastuminen sumentaa kyllä kaiken aika pahasti, silloin näkee sen kohteen jonakin enkelinä joka ei voi tehdä mitään pahaa. Todellisuus on toinen.

  Kyllä me miehetkin mennään naisista sekaisin.

Löysinpäs viimein topiikin mihin avautua itselle hämmentävästä olotilasta. Olen vielä nuori, mutta suorastaan pakkomielteisesti kiinni ensirakkaudessani. Erosta on aikaa jo pari vuotta, välissä toinen suhdekin. Toisen suhteen jouduin laittamaan poikki, sillä en vain pystynyt antamaan itsestäni kaikkea kun sydän kuuluu toisaalle.

Nytten tässä sinkkuna ollessa koen jälleen olevani se särkynyt teinityttö joka menetti ensirakkautensa. Toisaalta mietin että ehkä tämä "särkynyt sydän" tulee esille näin jälkeenpäin, koska en koskaan käsitellyt tuota ensimmäistä eroa vaan sain suoraan "laastarin" sille. Toisen suhteen miehelle olen erosta alkaen toivonut pelkkää hyvää ja olen aidosti onnellinen hänen löydettyään tytön joka pystyy antamaan enemmän kun minä hänelle.

Ensimmäinen taas, tuntuu että ajatukset pyörivät hänessä vaan ja kaveriporukan takia ollaankin tavattu viime aikoina enemmän. Hassua vain että vaikka yritämme olla kohteliaita ja mukavia toisillemme niin tämä särkee minut yhä uudelleen ja uudelleen.

Sekava sepustus, mutta teki hyvää kirjoittaa tästä jonnekin

 Ihania kirjoituksia teillä Jotenkin sydänsuruun kuuluu sekin että uskoo olevansa ainoa joka moista kärsii, hei hoi se on osa elämää. Aina ero jonkinmoinen kuolema on. Jälkensä se jättää ja me kannetaan kaikkia epäonnistuneita rakkauksiamme seuraaviin suhteisiin. On helpompi olla yksin kun rikkoa ja tulla rikotuksi.