^ Tuo hipun juttu muistutti vähän yhdestä unesta jonka näin vuosia sitten. (Enkö muka ole tätäkään kirjoittanut tänne vielä

)
Unessa olin kirjastossa kaverini kanssa. Etsin tiettyä kirjaa, ja menin tietyn hyllyn luo ja löysinkin sen heti, otin vain summissa jostain kohtaa kirjan ja se oli oikea. Tuosta kirjasta tiesin ainoastaan nimen, en ulkonäköä. Uni oli elävä ja yksityiskohtainen, mutta tavallinen.
Siihen aikaan kävin paljon kirjastossa, eli ei ollut mitenkään ihmeellistä.
Seuraavana päivänä soitin kaverilleni. Puhelun aikana muistin edellisen yön unen, ja siitä sain päähäni pyytää kaverini kirjastoon. Hän yllätyksekseni suostuikin, ihminen joka ei tosiaan käytä ko. laitosta. No, unesta innostuneena menin sen hyllyn kohtaan jossa olin ollut, laitoin käteni siihen kohtaan josta olin kirjan ottanut, ja jumantsuikka se kirja oli siinä! En ollut koskaan nähnyt sitä ennemmin, aina oli ollut lainassa kun olisin sitä halunnut. Kaiken lisäksi liian moni muukin asia oli samoin kuin unessa, ihmiset siellä jne.
Jännä juttu, mutta ei niinkään spooky kuin mielekäs
