Maanantai: 45 min
Tsemppiä! On mielenkiintoista lukea noita havaitsemiasi vaikutuksia. Niinkuin esimerkiks vaikka, että pystyt tarkastelemaan uskomuksiasi selkeämmin: et oo tavallaan niiden vanki, vaan niiden tarkkailija, ymmärsinkö oikein?
Kiitos, ja mukava kuulla!
Uskomukset ovat tapoja ajatella ja mallintaa maailmaa. Ensimmäinen askel on tunnistaa, että uskomuksia on ylipäätään olemassa. Helposti ajattelee monen asian olevan itsestäänselvyys, mutta todellisuudessa koko maailmankuva on rakentunut uskomusten varaan. Jos olet vasta aloittelemassa lenkkeilemään, et ole kovin hyvä siinä, mutta et toisaalta ole nykyisen tilasi vankikaan. Voit tehdä asialle jotakin, ja tarkkailla omaa kehitystäsi. Mutta se ei poista sitä, ettetkö olisi tällä hetkellä edelleen aloittelija.
Muutama kommentti aiempiin postauksiini. Alan Wattsin videosta pääpointti, mikä minulle kolahti, oli se, että oma mieli pitää oppia jättämään omaan arvoonsa toisinaan. Nähdä sen läpi. Ajattelin asian ratkenneen, koska nythän pystyn meditoimaan, kun vain jätän mielen omaan arvoonsa, ja meditoin siitä huolimatta vaikkei huvita. Eihän se näin yksinkertaista tietenkään ollut.
Viime maanantaina puolestaan ajattelin, että asia ratkeaa sillä, että muutan meditaatioaikaa tunnista vapaasti määriteltyyn. Mikään ei muuttunut, edelleen sama tilanne on jatkunut, ja tilanne on mennyt jopa "huonompaan" suuntaan, eli meditoin entistä vähemmän, enkä ole jaksanut edes koittaa.
Viime viikonloppuna heitin pyyhkeen melko lailla narikkaan, ja annoin itselleni luvan pelailla tietokoneella koko viikonlopun, tekemättä mitään, vaikka perjantaina olikin joitakin ajatuksia mitä järkevää pitäisi saada aikaan viikonloppuna. Sunnuntaina illalla olo oli aivan hirveä. Ja tämä oli todella mielenkiintoista! Miten voi olla, että oloni on aivan hirveä, kun sain tehdä koko viikonlopun juuri sitä mitä halusin? Aiemmista viesteistäni käy ilmi, ettei tietokoneella pelaaminen ole oikeastaan sitä, mitä haluan tehdä. Se on pakokeino tilanteesta ja tunteesta, en oikein tiedä mitä haluan tehdä tai miten saavuttaa päämääräni. Tämä epävarmuuden ja epämääräisyyden tunne on vaikea kohdata.
Kuten aiemmin todettu, onnettomuus ja surullisuus nykytilaan johtaa helposti onnellisuuden tavoitteluun jostakin ulkopuolisesta. Jälleen mieltäni alkoi askarruttaa, mitä oikeastaan haluan elämältä. Sain tehdä koko viikonlopun ajan sitä mitä halusin, ja lopulta oloni oli aivan kauhea! Teen siis takuulla jotakin väärin! Minun on mietittävä uudestaan mitä elämältäni haluan. Todellisuudessa tiesin, että onnellisuus ei löydy ulkoisista tekijöistä. Mietin kuitenkin joitakin asioita, joita oikeasti haluaisin elämässäni tehdä, mutta ymmärsin hyvin pian, etteivät nekään tekisi minua onnelliseksi. Miksi nuo asiat tekisivät minut yhtään sen onnellisemmaksi kuin tietokoneella pelaaminen, jota halusin tehdä, ja jota sain tehdä koko viikonlopun kenenkään häiritsemättä? Miksi ne muut asiat joita haluan, olisivat yhtään sen lähempänä onnellisuutta?
Kiinnostuin, mihin tuon oman elämän suunnan pohtiminen johtaa. Katsoin muutamia videoita netistä, ja hyvin nopeasti kävi ilmi, että kyse on onnellisuudesta. Vaikka videoissa puhutaan siitä, miten saat haluamasi ja pääset tavoitteisiisi, rivien välissä sanotaan, että näin tulet onnelliseksi. Ihmiset ajattelevat, että saamalla haluamansa, he tulevat onnellisiksi. Minä mukaanlukien! Miksi muuten olisin pelannut koko viikonlopun?
Oman elämän tarkoituksen ja suunnan hakemisen polku tuntui tyrehtyneen hyvin nopeasti. Mutta mitä oikeasti sitten haluan, vaikkei se tekisi minua onnelliseksi? Oikeastaan tiedän vastauksen. Haluan elää suhteellisen tavallista elämää. Tavallinen. Eikö olekin kauhea sana? Sinunhan pitää erottua massasta, olla yksilö! Olla yksilö, joka elää elämän, josta riittää kerrottavaa jälkipolville ja kokea paljon! Mitä muuta elämältä voi haluta? Elämä on kokemista ja elämistä varten, eikö vain?
Olen kokenut rakkautta, uutudenhuumaa, mielihyvää ja aistinautintoja, mutta mikään näistä ei ole tehnyt minua onnelliseksi. Miksi? Kysyn asian eri tavalla. Miksi rallikuski ei voittanut kisaa, vaikka sai kisaan ylivoimaisesti parhaan auton, ja muut kuljettajat lähtivät viikkoa myöhemmin matkaan? Koska rallikuski ei saanut autoaan käyntiin.
On aivan yhdentekevää, mitä ulkopuolella tapahtuu, kun sisäinen maailma lopulta määrittelee mitä elämässä tapahtuu. Toki rallikisassa liikut vauhdikkaammin, jos allasi on nopea auto, mutta auton nopeus voi myös suistaa sinut ojaan. Hitaalla autolla taas matka saattaa käydä niin tylsäksi, että nukahdat rattiin ja ajat metsään. Kyse on kuljettajasta, ei ajopelistä. Kyse ei ole siitä, että ajaa mutkat nopeasti ja luukuttaa Corollaa menemään äärirajoilla. Kyse ei ole kisasta, vaan siitä että pysyy tiellä.
Pysyy tiellä? Onko elämäni vain tiellä pysymistä? Tuo kuulostaa todella tylsältä! Haluan vauhdikkaita kurveja ja vaarallisia tilanteita, kunnon kisailua ja nakin naurattamista! Se se vasta elämää on! Vaaralliset tilanteet ja kova meno saavat sinut kokemaan, mutta ehditkö katsoa maisemia? Maisemia? Kuinka tylsistyttävä ajatus! Haluan kunnon rallia ja menoa! Voi vain surkeus, silloin kun tulee hiljaisempia pätkiä tai pitää käydä tankkaamassa... Miksei teitä muuteta paremmiksi rallia varten? Miksei autossa voi olla suurempaa tankkia, jottei koko ajan tarvitsisi olla tankkaamassa? Miksen omista nopeampaa autoa? Oikeastaan, autooni voisi laittaa tribaalikuviot, niin se näyttäisi makeammalta! Mutta sellaisia kuvioita, jotka haluan, ne maksavat sietämättömän paljon! Autoverotus on nykyisin muutenkin liian korkealla bla bla bla...
Näetkö mihin kunnon rallin haluaminen johtaa? Se johtaa lopulta tyytymättömyyteen. Miksi? Koska aina ei ole mahdollista ajaa rallia, ja silloin tyytymättömyys tiehen, autoon tai johonkin muuhun ulkoiseen seikkaan iskee. Silloin elämä alkaa maistua puulta. Elämä on tie, ei rallitie. Jos haluat elämän olevan rallitie, silloin petyt aina kun se ei sitä ole.
Kohdista katseesi maisemaan. Maisema vaihtuu jatkuvasti, ja toisinaan se pysähtyy. Mutta haluan rallia! Miksi haluat rallia? Koska olet koko ikäsi ajanut rallia. Mielestäsi maiseman katselu on tylsää, koska odotat vain hurjan nopeita kurveja. Jos hiljennät vauhtia, kyllä, ensin maiseman katseleminen tuntuu tylsältä. Samaan tapaan sinusta tuntuisi epämiellyttävältä ajaa rallia, jos olisit koko ikäsi vain ajellut katsellen maisemia. Sinun täytyy muuttaa tapaasi toimia, ja uuteen tapaan totutteleminen vaatii harjoittelua. Uusi ajotapa vaatii opettelua ja lisää opettelua, sekä ajotunteja, jotta huomaat vaikkapa nopeusrajoitukset, etkä saa sakkoja. Samaan tapaan uusi ajattelu- ja mielen toimintatapa vaatii opettelua ja kenties meditaatio-ohjausta.
Toisinaan voi joutua ajamaan rallia, toisinaan hiljentämään vauhtia. Mutta jos pystyt nauttimaan maisemasta, mikä se ikinä onkin, nopeudella ei ole sinulle merkitystä.
Kumpi on parempi tapa siis ajaa autoa? Ralli vai maisemien katselu? Tähän ei ole vastausta. Mutta nyt tiedät, mihin eri tavat johtavat. Voit itse kokeilla ja päättää kummalla tavalla haluat autoa ohjata. Mutta muista, että uusi tapa ei aukea hetkessä, koska olet koko elämäsi tottunut ajamaan autoasi tietyllä tavalla.
Olen ajanut elämässäni paljon rallia, niin kuin lähes kaikki meistä. En tarkoita omalla kohdallani bilettämistä ja hurjaa nuoruutta, päinvastoin. Toki ralli saattaa olla sitäkin, mutta omalla kohdallani se on ollut toisella tapaa aistinautintojen hakemista, kuten tietokoneella pelaamista. Havahduin eilen, mihin tämä aistinautintojen tavoittelu johtaa, mihin ralli johtaa. Sana joka tuli useasti mieleeni, oli ajautuminen.
Elämäni ja monen muun ihmisen elämä on ajautumista. Haluan ajaa kurviin kovaa ja saada aistinautintoa vauhdin huumasta, jolloin autoni törmää hieman puuhun. Nyt joudun menemään korjaamolle korjaamaan autoani, myöhästyn tapaamisesta, sekä joudun suunnittelemaan aikatauluni uusiksi. Myöhästelen usein, koska jään ajamaan takaa aistinautintoja. Tämä johtaa siihen, että muiden ihmisten silmissä olen huolimaton, koska myöhästelen. Tämä puolestaan johtaa siihen, että koen itseni hieman huolimattomaksi, ja itsetuntoni laskee. Se, että tavoittelen aistinautintoja, ohjaa elämääni huomaamatta monella tavalla. Elämäni ajautuu tiettyihin uomiinsa, joita en ole itse valinnut.
Otetaan toinen esimerkki. Tulen työpäivän jälkeen kotiin, ja tiedän että minun pitäisi huoltaa kuntoani ja tehdä ruokaa. Kuitenkin ajatus tuntuu epämiellyttävältä, jonka vuoksi pelailen tietokoneella tyytyväisenä yömyöhään. Menen nukkumaan nälkäisenä, ja yöunet jäävät vähiin vatsan kurniessa ja liikkumattomuuden tuntuessa kehossani levottomuutena. Aamulla herään väsyneenä, ja menen töihin väsyneenä. Töissä olen vähemmän energisempi kuin ennen, ja työasiat sujuvat hieman huonommin. Ajatus eilisestä pelaamisesta harmittaa, ja mielialani on hieman alakuloinen. Tulen kotiin, ja haluan vain rentoutua, koska olo on hieman väsynyt. Pelailen tietokoneella, syön ja menen nukkumaan taas yömyöhään. Pyykit jäävät pesemättä, koska olen väsynyt, enkä jaksanut ajatella koko asiaa. Seuraavana päivänä joudun etsimään jotakin tavaraa, koska se on jäänyt pyykkien alle. Joudun lähtemään kiireellä töihin, enkä ehdi aamulla edes syödä.
Huomaatko, mitä tapahtuu? Elämä ajautuu, elämästä ei ole itse hallinnassa, vaan olosuhteet alkavat hallita sinua, mielihalut määrittelevät suuren osan elämääsi. Jos et ole syönyt kunnolla, et jaksa liikkua. Hämmästyin eilen, kun ymmärsin että todella suuri osa elämästäni ja rutiineistani on ajautumista. Tarkoitan ajautumisella sitä, etten ole valinnut tehdä asioita jollakin tavalla, vaan minun täytyy tehdä ne jollakin tavalla. Minun täytyy jättää huomiotta kunnon hoitaminen, koska en ehdi syödä. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jollen halua pyörtyä. Se millaiseksi elämäni on muotoutunut, johtuu todella paljon siitä, että seuraan aistihalujani jatkuvasti. Toisin sanottuna, suurin osa päätöksistä joita teen elämässäni, eivät ole minun päätöksiäni. Tarkoitan tällä sitä, etten ole tietoisesti päättänyt, etten esimerkiksi hoida kuntoani. Olen päättänyt, että hoidan kuntoani, mutta todellisuudessa minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla liikkumatta. Mikä siis tekee päätökset?
Päätökset tekee mieli, joka haluaa ajaa rallia. On opeteltava nauttimaan maisemista ja ajamaan hitaammin. Se vaatii harjoittelua, jota kutsutaan meditaatioksi. Mediaatio vaatii puolestaan tuekseeen opetuksia, dharmaa, jotka auttavat harjoittamaan mieltä oikealla tavalla.
