Kirjoittelen aiheesta, joka on itselleni hyvin läheinen mutta tuntunut jakavan porukkaa aika vahvasti. Nykyään usein ajatellaan, että suomalaiset ovat mollikansaa ja meikäläiseen korvaan vain paremmin istuu virsien ja itkelmien lisäksi vähän synkempi rock ja metalli, melankolinen pop ja goottimeiningit, mihin vain sitä molliasteikkoa sovelletaankin. Jostain syystä itse kasvoin lapsuusaikana ihan toisenlaiseen maailmaan, meillä kotona soivat Beatlesit ja muut vanhemmat poppirokit, vanhemmilta lapsilta ja teineiltä kuuli diskojytkettä ja Elvistä, radiosta tietysti välillä niitä itkelmiäkin mutta päähuomio kiinnittyi toisenlaiseen kamaan eli pophitteihin ja reipastempoiseen suomirokkiin. Joululaulut tarkoittivat lapsuudessa niitä tipetipetiptappeja eivätkä mitään varpusiajouluaamuna.
Joskus (ns. aikuisiällä) kävin nyt jo unohtuneiden ihmisten kanssa pientä vääntöä siitä, mihin olotilaan sopii millainenkin musiikki. Väitin rohkeasti, että kun on allapäin tai meinaa masentaa, tuntuu hyvältä kuunnella iloista ja positiivista musiikkia. Musiikki vaikuttaa tunnetilaan ja muokkaa sitä kaltaisekseen. Toiset keskustelijat edustivat vastakkaista koulukuntaa: kun on synkällä päällä, iloiseen musiikkiin ei saa kosketusta eikä se toimi laisinkaan, sen sijaan synkempi musa lohduttaa ja lohdutuksen tunne kohottaa mielialaa. Tästä väännöstä on siis aikaa ja nykyään ymmärrän molempia pointteja. Joskus tosiaan se kepeämpi matsku aiheuttaa vain vierauden tunnetta ja synkempi tuntuu omalta. Toisaalta synkempi voi myös synkentää entisestään ja hilpeämpi kama tuntua puoleensavetävältä. Niin ja näin.
Ylipäänsä minusta tuntuu, että olen viime aikoina saanut vähemmän iloa tietynlaisesta iloisesta musiikista, vaikken olekaan muuttumassa synkän musiikin fanittajaksi. "Tietynlainen" tarkoittaa käytännössä sellaista lempeää ja onnellista sävyä, jota joskus ennen rakastin. Kun mies- ja naisäänistä koostuva ensemble laulaa yhdessäolon ihanuudesta täydellisin harmonioin, minulle saattaa yllättäen tulla "siinäpähän lallattelevat" -olo. Tämä on uutta, ennen koin sen meiningin varsin kutsuvana. Voimallisempi duurisointuinen ilmaisu toimii minulle hyvin edelleen.
