^ Asia ei ole näin yksinkertainen. On tosiasia, että termi 'punk rock' syntyi jo 60-luvun puolella – vaikkei sitä silloin laajemmin tunnettu – ja suomalaisessa musiikkimediassakin sitä on käytetty jo 1974. Yhtä lailla on totta, että Patti Smithin ja Pelle Miljoonan kaltaiset ihmiset ehtivät olla jonkinlaisia hippejä ennen punkin ja uuden aallon syntyä. Matkassa on kuitenkin pari mutkaa, ja niitä on ehkä paikallaan tässä yhteydessä läpikäydä.
Hippiliikkeen voi sanoa syntyneen vuosien 1965–67 edetessä. Osa hipeistä kyllästyi flower powerin kauniiseen kukkaismeininkiin, jonka he väittivät kaupallistuneen (ja olihan se, joskin ilman tietynasteista kansantajuistamista liikkeen ihanteet eivät olisi levinneet niin laajalle – vrt. Scott McKenzien läpikaupallinen hitti San Francisco). Nimenomaan tämä ryhmä alkoi politisoitua vasemmalle ja anarkismia kohti. Tunnetuin musiikillinen nimi heidän saraltaan lienee detroitilainen MC5, jota onkin pidetty jonkinlaisina punkin kummisetinä. On kuitenkin sangen kyseenalaista väittää, että MC5 olisi ollut hippibändi. Enemmänkin se oli hippiliikkeen pohjalta syntyneen musiikillis-ideologisen suunnan edustaja.
1960–70-luvun vaihteeseen ja uuden vuosikymmenen alkupuoliskolle sijoittuu myös ilmiö, jota voi kutsua friikkiliikkeeksi. Se oli periaatteessa yhtä kuin flower powerin kaupallisuuteen kyllästyneet (ex-?)hipit tai kulttuurisessa mielessä heidän perillisensä. Missä varsinaiset hipit pyristelivät kansainvälisesti poispäin vuoden 1967 psykedeelisistä väreistä ja psykedeelisesti värittyneestä popmusiikista kohti maanläheisempää itsensätoteuttamisfilosofiaa, friikit pyrkivät korostamaan erilaisuuttaan ja välirikkoa länsimaisen yhteiskunnan kanssa – ei ainoastaan jättäytymään yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan julistamaan kapinan yhteiskuntaa vastaan. Tämä oli periaattessa jo aika punkinluonteista ideologiaa. Mutta vielä friikkienkin ihanne oli periaattessa tyyliä love, peace & understanding. Saadakseen hyvän kuvan friikkimusiikista kannattaa kuulostella MC5:n lisäksi brittiläisiä Hawkwindiä ja Pink Fairiesia.
Friikkien ja hippien sekä vuosien 1964–65 britti-invaasion rajuimpien puolien (The Who!) lisäksi punkin syntyyn vaikutti New Yorkin vaihtoehtoinen taideskene, jossa 60-luvun lopun underground-näkökulmat vietiin kaikkein pisimmälle. Underground oli kehittynyt hippiliikkeen myötä niin USA:ssa kuin Britanniassakin, mutta missä vielä brittiläiset kuuluisat pienlehdet IT ja Oz olivat täysin velkaa hippi-ihanteille, New Yorkissa siihen tuli annos rappioromantiikkaa, yhteiskunnan nurjan puolen esiintuontia taiteellisena manifestina. Jos joku pitää The Velvet Undergroundista, niin siinäpä se. Minä en pidä. Mainittu Patti Smith esimerkiksi oli samoista newyorkilaispiireistä kuin Velvet Underground.
Vuoden 1976 uutuutena esitelty punkrock oli siis oikeastaan yhtä kuin friikkien versio The Who'n alkuvaiheen kaltaisesta "maksimaalisesta R&B:stä", bändin omaa ilmausta käyttäen, höystettynä New Yorkin rappioromanttisella underground-taidenäkemyksellä, miinus pitkät instrumentaalijammailut ja muut elitistiseksi miellettyyn progeen samastuneet piirteet. Koska hippiartistit olivat myös vaikuttuneet britti-invaasiosta, friikkiliike oli hippiliikkeen suora perillinen ja underground-liikekin sai hipeiltä vähintään nostetta tai vetoapua (ellei peräti syntynyt hippien keskuudessa), sikäli voi sanoa että punk on sukua hippiaatteelle. On myös selvää, että varhaisen punkin äärimuodon inhorealismi (väkivaltaiset metaforat ja joskus suoratkin väkivallanilmaukset, ruumiineritteillä kuten syljellä ja virtsalla leikkiminen jne.) oli kauhutrippailua siinä missä varhaisen heavy metalin satanistiset ja demonistiset ilmiöt – yksi esitteli romanttista, toinen realistista kauhua – ja kaikki trippailu on populaarimusiikissa olemassaolonsa velkaa psykedelialle, joka syntyi hippiaatteen myötä. Mutta: väkivaltainen inhorealismi ei missään tapauksessa levitä, eikä punkin tapauksessa pyrkinyt levittämään, hippien rauhan, rakkauden ja ymmärtämisen filosofiaa. Näin ollen punkbändi ei voi olla hippibändi eikä hippejä hipimpi bändi. Siihen päästäkseen bändin olisi luovuttava punkista, mitä moni punkin pohjalta syntynyt bändi itse asiassa 80-luvulla tekikin.
^^ 2tails: mitähän se "pasifismin aseistariisuminen" oikein on? Minä olen pasifisti, eikä minua tarvitse joutua riisumaan aseista: pasifismi on sitä, että pärjätään ilman aseita. Totta kai ymmärrän aseistariisunnan kielikuvana, ja ymmärrän että jonkun mielestä esimerkiksi sana on minun aseeni. Mutta se ei ole. Aseilla satutetaan ihmisiä tai muita eläviä olentoja, enkä minä halua satuttaa ketään. Mieluummin pyrin siihen, että sanani vauhdittavat kaikkien riisto- ja alistusjärjestelmien mädättämistä.
