En tarkoita sitä, etteikö kaikilla pitäisi olla äänioikeutta. Totta kai pitää olla. Mutta osaavatko kaikki miettiä asioiden syitä ja seurauksia? Eivät. En väitä että minäkään osaan. Jos kysytään vaikkapa todellista tietoa NATO-jäsenyyden seurauksista tai TTIP-sopimukssta, olen pitkälti luulon varassa. Vaikka olen aiheeisiin varmasti tutustunut keskivertoa enemmän. Sama pätee esim. veronkorotuksiin tai leikkauksiin: en tiedä kokonaistilannetta, en leikkausten seurauksia tai leikkaamattajättämisen vaikutuksia.
Nämä kaikki ja moni muu asia vaatii syvällistä asiantuntemusta, ja koska niin on, on melkoisen riskaabelia äänestää asioista mutulla. Siksi demokratia ei siis välttämättä toimi, ei vaikka ihmiset olisivat kaikki mensan jäseniä. Silloin ongelmat olisivat vain luultavasti pykälää haastavampia, koska trivialiteetit olisi jo ratkaistu.
Pohjimmiltaan ihminen haluaa yleensä elää rauhassa, syödä, naida ja tuntea olevansa jotenkin merkityksellinen. Ja noiden tahtotilojen pohjalta ihminen sitten äänestää, ts. kuka uskottavimmin lupaa helpon tien onneen. Nuo lupaukset ovat tietysti katteettomia, sillä rakenteellinen muutos on sitä luokkaa, että kaikille ei sitä keskiluokkaisuuden mahdollistavaa työtä enää riitä, ja kun ei riitä, eivät riitä verorahat ylläpitämään sosiaalidemokraattista onnelaa, vaan väkisinkin liusumme järjestelmään, jossa heikot sortuu elon tiellä.