Asenteesi päihteitä kohtaan? - 3

Gabriel: respect.

Ja tosiaan, Suomessa on sellainen jännä ilmiö, että alkoholittomuus on yhtä kuin sosiaalinen itsemurha. Ainakin miesten keskuudessa. Nimim. itsekin sen kokenut

Mulla on kyllä itselläni taipumus ajoittain jumittua johonkin ajatusrakennelmaan... Joka muka estää jotakin.. Mutta ei niin hirveästi tässä päihdeasiassa. Eli olen Arton kanssa samoilla linjoilla. Kannattaa vaan mennä mukaan. Usein jos itse ei tee siitä juomattomuudstaan ongelmaa, ei se välttämättä ole muillekaan. Tiettyyn pisteeseen asti pystyn olemaan humalaisten seurassa ihan hyvin, koska ajoittain saavutan semmosen nousuhumalatyyppisen hilpeyden ihan selvinpäin. Eli jutut käy ihan hyvin yksiin. Ja olen käynytkin keikoilla ym selvänä ja ihan kivaa silloin on ollut.

Sitä paljon dokaavien laskuhumalaista känkkää aamuyöstä ei sitten oikein kyllä jaksa, mutta silloinhan voi poistua. Tai jos tietyn seurueen kuskina on hankalaa, sitten ei enää siihen suostu. Ja paikkaahan voi aina miettiä. On eri asia olla selvänä jossain kivassa pubissa tai tapahtumassa, jossa on ohjelmaa kuin jossain klo 9-02 aukiolevassa lähiöräkälässä, jossa suuri osa asiakkaista on juonut itsensä jotenkin henkisestikin melko kummaan tilaan.

Mutta sehän on sitten vaan hyväksikäyttöä, jos ainoa yhteydenpito on kuskiksi pyytäminen. Jos kyse on kavereista tms, voivathan he luulla, että selvänä ei halua tulla mukaan, ettei viihdy tai moralisoi jotenkin.. Yksinkin on ihan ok mennä, silloin on sillä tavalla vapaa, että pystyy lähtemään milloin haluaa. Ja kyseleekö kukaan, jos on lasi limsaa edessä? Luulevat että se on paukku.. Eikä sitä ole pakko itse ottaa puheeksi, jos ei halua.

Mutta sehän on sitten vaan hyväksikäyttöä, jos ainoa yhteydenpito on kuskiksi pyytäminen.

Voi olla hyväksikäyttöä, mutta voi olla myös molemminpuolinen etu. Kuskina saa itse ilmaisen kyydin vaikkapa keikalle vaikkei itse omista autoa, ja saattaapa olla että vielä tarjotaan ne limpparitkin siellä paikan päällä.

Arto

Mulla on hiipunut päihteiden käyttö melkein kokonaan pois, ja oon ihan tyytyväinen siihen. Alkoholi ja kannabis on ihan jees toisinaan käytettyinä. Valitettavasti näkee nykyään kaveripiirissä 24/7 pöhnää ja jumitusta kun koko ajan pitää olla se kalja tai jopo kädessä... Psykedeelejä on mielenkiintoista kokeilla silloin tällöin. Ja onhan niiden kokeilusta syntynyt kaikenlaisia elämää parantavia oivalluksia.

Tässä keskustelussa joku sanoi aikaisemmin, että monesti tuntuu selvinpäin kuin olisi tripillä. Pystyn allekirjoittamaan tämän täysin! En sano, että maailman ihmeellisyyttä ei voisi huomata ilman päihteiden apua, mutta jos se on todella hankalaa esim. mielenterveysongelmien takia, tripin jälkeen voi tavallaan palauttaa mieleen sen olotilan ja nähdä maailman yhtä kauniina kun silloin näki. Onhan se aika hauskaa kävellä ulkona tyhmä hymy huulilla ja katsella kaikkea pienistä kivistä puihin huumaantuen siitä, miten maailma on niiin jännä paikka.

Suvaitsen kyllä päihteiden käyttöä, mutta pysyttelen mieluummin vähän kauempana ihmisistä, joille niistä on tullut jokapäiväistä elämää.

Kovilla huumeilla ja päihteillä voi haitata ympäristöä ja sen lisäksi tuhota nopeasti terveytensä. Sen tajuaa vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut. Kaikkea viikonloppuihin liittyvää ei voikaan jatkaa. Tai jokapäiväiväistä tupakanpolttoa esim ei voi jatkaa jos henki on kallis.

Kannabis joskus aikoinaan näytti maailman ihan eri valossa. Yhtäkkiä kaikki oli kirkasta, rakastettavaa, mahtavaa, nautinnollista. Sitä kesti pitkään. Kunnes sit jotain tapahtu ja alko tulee kaikki vanha pinnalle taas ja nyt oon entistä masentuneempi, mikään ei tunnu miltään. En pysty elää hetkessä. Sekavat ajatukset pyörii päässä. Tätä on jatkunu jo 6kk. Aika menee torkkumiseen, yrittämiseen pysytellä elossa, aina yrittämiseen. Ehkä just siks et vielä on joku ajatus et ehkä vielä jonain päivänä voisin tuntee oloni onnelliseks, ittekseni, ja hymyillä aidosti. Aina hymyntakana on jotain tuskaa ja kipua. Itsemurha on käyny mieles mut en vaa pystyis tehä sitä. En kykene olee missään kouluissa tai ihmistenilmoilla paljoo. Itsetunto on nollissa. Vietän paljon aikaa metsissä ja yritän vältellä ihmisiä. Oon miettiny psykedeelejä, koska en tiiä mitä enää voisin tehä. Mul ei oo tarkkaa syytä tälle masennukselle. Tunnen vaa järkyttävää ahdistusta ja pelkään et mut jyrätään, niinku varmaan on jo tehty. Oon menettäny oman ääneni. En tiiä kuka oon, mitä haluun, mitä pitäis tehä? Miks ylipäätään pidän itteeni hengissä? Aurinko paistaa mut nään synkkää tuskaista valoa. Hengitys ei kulje.

Taikasienistä oli juuri juttua, että on todettu auttavan masennukseen, mutta tämä on tapahtunut valvotuissa olosuhteissa, jossa on kaksi psykiatria ohjaamassa matkaa.

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/psykedeelina_tunnettu_psilosybiini_voi_lievittaa_masennusta