Toinen viime päivinä rasismikeskustelua aktivoinut tapaus oli tämä:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalainen-poliitikko-irvaili-virpomassa-olleille-muslimilapsille-facebookissa/5799722Perussuomalainen pirkanmaalainen poliitikko Tarja Kiemunki ihmetteli sitä, miksi muslimilapset käyvät virpomassa. Kiemunki olisi myös halunnut jakaa lapsille kondomeja.
Melkein kaikki tätä tapausta kommentoineet ovat ainakin sosiaalisessa mediassa tuominneet sen. Minua tässä polemiikissa on kuitenkin häirinnyt monien kommenttien takaa pilkistävä piilorasismi.
Ensiksikin monet ovat olleet sitä mieltä, että lapset pitää ehdottomasti jättää maahanmuuttokeskustelun ulkopuolelle, koska nykyinen tilanne ei ole heidän syytään. Toisin sanoen: aikuisia maahanmuuttajia voidaan arvostella ja vastustaa, muttei lapsia.
Toiseksi monet ovat olleet sitä mieltä, että eikö ole vain hyvä, että kyseiset muslimilapset ovat halunneet tutustua suomalaiseen kulttuuriin. Toisin sanoen: sellaisia maahanmuuttajia voidaan arvostella ja vastustaa, jotka eivät ole valmiita kotoutumaan.
Maahanmuuttokeskustelussa ei ole ymmärretty sitä, ettei maahanmuuttajilla ole mitään velvollisuutta sulautua suomalaiseen kulttuuriin eikä se ensimmäiseltä maahanmuuttajasukupolvelta edes onnistu.
Siirtolaishistorian tutkijana minua on harmittanut se, että siirtolaishistoria on kokonaan maahanmuuttokeskustelussa sivuutettu. Esimerkiksi minä voisin helposti muistuttaa suomalaisia siitä, etteivät suomalaistenkaan ensimmäinen siirtolaissukupolvi ole assimiloitunut, oli kyse sitten sata vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan muuttaneista tai nykyään Espanjan aurinkorannikolla tai Virossa asustelevista. Puhumattakaan Ruotsiin 1960-luvulla muuttaneista.
Ensimmäinen siirtolaissukupolvi noudattaa uudessakin kotimaassaan hyvin pitkälle vanhan kotimaansa tapoja ja arvoja (ns. cultural baggage -ilmiö.) Toinen sukupolvi alkaa vähitellen luoda reittejä asuinmaansa kulttuuriin, yhteiskuntaan ja politiikkaan; vasta kolmas sukupolvi on täysin integroitunut eikä välttämättä enää edes puhu isovanhempiensa kieltä.
Siellä ne Espanjan aurinkorannikon eläkeläisetkin seurustelevat keskenään, käyvät saunassa, kuuntelevat Kari Tapiota, katsovat Tuntematonta sotilasta, syövät nakkeja ja muusia ravintolassa, jonka henkilökunta puhuu suomea, tunnustavat luterilaista uskoa, arvostelevat paikallisten kulttuuria ja mitääntekemättömyyttä ja kuuluvat suomalaisiin yhdistyksiin.