Vahvasti deterministinen yhteiskunta edellyttää että kaikki sen osaset, siis kaikki toimijat yhteiskunnassa reagoivat ehdollistumiensa ja geneettisen perimänsä edellyttämällä tavalla kohtaamiinsa ärsykkeisiin ja impulsseihin. Ajatellaan sitä ketjureaktiona, jossa kaikki ihmiset ja eläimet toimivat siten, miten luonnon heille suomat ominaisuudet ja heidän henkilökohtaisen historiansa tapahtumat ja traumat edellyttävät.
Voiko ihminen vapautua tästä automaatista, onko vapaa tahto ja oma itseys mahdollista. Voiko ihminen todella ylittää luonnon ja yhteiskunnan deterministisen mekanismin ja tulla erilliseksi kokonaisuudeksi. Itsenäiseksi toimijaksi. Ja miten?
Ajatellaan että meidän täytyy työstää kaikkea, ja se vaatii aikaa. Psykologisesti ei ole aikaa, aika on ainoastaan fyysisen maailman pinnallinen illuusio. Aika on olemassa vain sähkömagneettisesti koossapysyville asioille. Makro- ja mikrokosmoksessa sitä ei ole. Hiukkaset voivat waroata ajassa eteenpäin ja olla monessa paikassa yhtäaikaa. Avaruuden painovoimakentässä syöksyvät planeetat ja tähdet eivät saa ajallista referenssiä joka olisi samalla tavalla merkityksellinen.
Me todellakin elämme terapiayhteiskunnassa, jossa terapia ei enää tapahdu katastrofikokemuksen purkamista varten, vaan nykyihmisestä on tullut kahdesta syystä kyvytön selviämään arkipäivästään ilman terapiaa. Jokainen hetki edellyttää prosessoimista. Ensimmäinen syy on se, että nyt ei ole sotaa, nälänhätää tai mitään aitoa poikkeustilannetta. Ihmiset eivät kasva ihmiseksi ilman sotaa tai muuten äärimmäisiä olosuhteita. Toinen syy on siinä, että yhteiskunta itsessään on rakentanut sosiaalisesti sietämättömät olosuhteet. Keinotekoisesti markkinoita psyykkisiä sairauksia, identiteettikriisejä ja ensimmäisen maailma ongelmia. Sellaisia ongelmia joiden tarkoituksena on kärsiä siitä että espresso tarjotaan vääränlaisesta kupista tai junan pistorasia on liian kaukana laturin riittävyyteen nähden. Jotain millä osoitetaan tyytymättömyyttä jolla ei ole mitään muuta mittapuuta kuin hemmotellun kakaran syndrooma.
Khrisnamurti sanoi että se kuinka hyvin olemme sopeutuneet sairaaseen systeemiin ei ole hyvä terveyden mittari. Kaikkien terapioiden päämääränä on kuitenkin yhteiskunnallistuminen. LSD poistettiin terapiakäytöstä hyvistä tuloksista huolimatta, koska sen auttamat potilaat eivät enää integroituneet yhteiskuntaan vaan pakenivat kommuuneihin jotka eivät toimineet psykopaattisten arvojen edellyttämällä tavalla.
Tietysti näihin kommuuneihin saapui dekadenssi ja tantra heti perässä, mutta paljon kannattaa tehdä työtä edes hetkellisen ulosmurtautumisen tähden. Luonto ja yhteiskunta pyrkivät sisällyttämään itseensä kaiken joka siltä pakenee.
Sanotaan että voidakseen olla reagoimatta impulsseihin omien traumojensa ja perimänsä edellyttämällä tavalla, täytyy ihmisen antaa anteeksi kaikki ja vapautua itsestään ja maailmasta. Lakata olemasta yksi meistä, yksi niistä, lakata vertaamasta itseään muihin ja elää niin kuin ei itse edes olisi olemassa. Vailla omaa etua tai haittaa mistään. Totaalisessa alienaatiossa rakastaa ja elää myötä.
