Nykypäivän kilpailu - 1

^ Markkinatalous, kapitalismihan se hyvinkin on asialla. Kilpailu sopii tähän järjestelmään, joten kilpailua on tuettu jo pitkän aikaa kaikkialla muuallakin ja jossain vaiheessa lumipallo on alkanut pyörittää itse itseään.

Ahneuteen, tai sen läsnäoloon siinä mittakaavassa kuin nykyisin, on syynsä. 1990-luvulta lähtien on ollut muodikasta sanoa "ihminen on ahne", mikä saa esimerkiksi minut näkemään punaista, koska en todellakaan ole erityisen ahne ja tietääkseni olen ihminen.

Kilpailu ei ihan suoraan liity ahneuteen, sillä nykymaailmassa kilpaillaan kyllä muustakin kuin elintasosta. Juuri viime viikonloppunahan päättyivät jokavuotiset jääkiekon ämmämm-kisat ja Euroviisuista on käyty jo semifinaali. Telkkaria ei kiinnosta enää ajatellakaan, kun ruokaohjelmat ovat muuttuneet kokkisodiksi ja muotiohjelmat joko huippumulleiksi haussa tai siirtyneet osastoon "100 pahinta muotimokaa -countdown". Kaikki tämä ilmentää kilpailumentaliteettia. Sitä tuetaan, koska se sopii yhteiskuntajärjestelmäämme, joka puolestaan pohjautuu ahneuden hyväksymiseen.

Ahneuteen, tai sen läsnäoloon siinä mittakaavassa kuin nykyisin, on syynsä. 1990-luvulta lähtien on ollut muodikasta sanoa "ihminen on ahne", mikä saa esimerkiksi minut näkemään punaista, koska en todellakaan ole erityisen ahne ja tietääkseni olen ihminen.

Ahneuteen todellakin on syynsä, mutta näkökulmasi ei anna nähdä sen oikeaa syytä. Ahneus ei ole ihmisessä vaan se on rakentunut ympäristöstä. Ihmisten ahneus on periä kapitalismin alkuvaiheilta, jolloin kilpailu kävi selviytymisen edelle.

Kilpailu ei ihan suoraan liity ahneuteen, sillä nykymaailmassa kilpaillaan kyllä muustakin kuin elintasosta. Juuri viime viikonloppunahan päättyivät jokavuotiset jääkiekon ämmämm-kisat ja Euroviisuista on käyty jo semifinaali. Telkkaria ei kiinnosta enää ajatellakaan, kun ruokaohjelmat ovat muuttuneet kokkisodiksi ja muotiohjelmat joko huippumulleiksi haussa tai siirtyneet osastoon "100 pahinta muotimokaa -countdown". Kaikki tämä ilmentää kilpailumentaliteettia. Sitä tuetaan, koska se sopii yhteiskuntajärjestelmäämme, joka puolestaan pohjautuu ahneuden hyväksymiseen.

Vain harvoilla on mahdollisuus kilpailla. On myös monta ihmistä jotka haluaisivat kilpailla esiintuomissasi asioissa, mutta heillä ei ole kykyä siihen. Taidollinen kilpailu ja taloudellinen kilpailu ovat kaksi täysin eri asiaa, jotka johtuvat eri asioista ja johtavat täysin erilaisiin toimintamalleihin.

Samalla tavalla kuin taidollisessa kilpailussa, myös taloudellisessa kilpailussa vain harvat pääsevät nauttimaan ihmiskunnan hedelmistä. Pärjätäkseen taloudellisessa kilpailussa sinun on oltava syntynyt perheeseen jolla on rahaa ja suhteita muuhun eliittiin. Kyllä, aina välillä tulee joku harva joka pystyy kaivautumaan köyhistä oloista huipulle. Nämä tarinat ovat myös niitä joita media meille niin kovasti syöttää. Niiden viesti on; teillä on mahdollisuus, tämä ei tietenkään pidä paikkaansa n.99.9% ihmisille (globaalilla tai kansallisella tasolla).

Millä tavalla tämä sitten synnyttää ahneuden? Koko yhteiskuntamme on rakennettu samalla kaavalla, että meidän on pakko kilpailla elämässämme jotta meistäkin tulee hyvin toimeentulevia. Teemme sen taloudessa, koska emme syntyneet kauniimpina tai tyhmempinä kuin olemme. Keskiluokka on niin kauhuissaan putoamisesta köyhyyteen, että he eivät ajattele köyhiä ja heidän työllistämistään tosissaan, esimerkiksi jakamalla pienen osan työtunneistaan jollekin muulle.

Sitten niistä tv:n ohjelmista, eivät ne ohjaa meitä kilpailemaan, siellähän näytetään sellaisia kilpailuja joihin yksikään vähänkään ajatteleva ihminen ei halua osallistua. Kuka oikeasti lähtee big brotheriin tai huippumalli haussa -ohjelmiin? Toiseen ajattelemattomat, toiseen kauniit. Kumpaankin ohjelmaan kilpailemaan lähteminen ei vaadi juurikaan taidollista lahjakkuuta. Pelkkien huippujen näyttäminen passivoi meitä, ei minusta voi koskaan tulla B.B Kingin vertaista kitaristia, mutta sen sijaan että haaveilisin häneksi tulemista yritän parantaa omia taitojani ja iloitsen pienistä onnistumisistani. Suosittelen teillekin, älkää haaveilko osaavanne kokata yhtä hyvin kuin ne kokit tv:ssä, vaan alkakaa opetella itse. Teistä ei välttämättä tule yhtä hyviä, mutta kokkaaminen on hauskaa ja siinä pystyy kehittämään itseään.

Jos tämä nyt on muodikasta jollain tavalla niin kai se jossain vaiheessa menee muodistakin pois!

Ihanaapa se olisi jos näin kävisi. Toisaalta tästä lauseesta tuli mieleen isäni sanomiset liittyen melkein mihin tahansa asiaan, että mikään ei muutu kun maailmassa on aina ne kaksi rikkainta/vastaavaa todella tärkeää henkilöä jotka päättävät että miten mikäkin asian nyt sujuu ja kenelle se on edullista etc.

Hyvä esimerkki oli juuri nuo olleet jääkiekon MM-kisat, ainakin mitä nyt on isään uskominen.

Anteeksi, mutta kuvitteletko, etten olisi samaa mieltä kanssasi? Kirjoituksestasi saa sen vaikutelman.

Hoho! Jotenkin en huomannut yhteyttä Konnan ja sinun viestisi välissä Samasta asiastahan tosiaan puhuttiin.

...kilpailusta esim. harrastuksissa...

Itsekin olen liikunnallinen ihminen, olen aina pitänyt liikunnallisista harrastuksista ja kilpaillutkin. Olen myös huomannut ettei kilpailu ole minua varten, se tekee harrastamisestani liian väkinäistä puurtamista. Pidän siitä kun saan rauhallisesti edeten huomata pieniä onnistumisia ja iloitsen niistä.

Olen tässä miettinyt, että miksi nykypäivänä kaiken täytyy olla niin kilpailuhenkistä? Esim. harrastuksissa tulee jossain vaiheessa sellainen tilanne, jossa enää ei pelata/treenata lajinhauskuuden vuoksi, vaan aletaan mittaamaan kuka on paras. Samallaista meininkiä on yritysmaailman puolella. Tehtaita siirtyy Aasiaan, jossa halpatyövoima tekee työt, jotta yritys voisi menestyä ja olla ykkönen lajissaan, ja samalla muualla maailmassa syntyy työpaikoista kilpailua. Mistä tämä johtuu, markkinatalous etiikan seurausta vai? Ja jos on, niin miksei näitä asioita voida mitata ihmisten viihtyvyytenä vaan tehokkuutena? Ihminenhän palaa loppuu ikuisesta kilpailusta. Emme me ole robortteja

Itse opiskelen kaupallisia ja tiedän, että yritys joka tavoittelee voittoa voiton takia, on kuin syöpäsolu, joka kasvaa vain kasvamisen tähden tukahduttaen kaiken elinvoimaisen ympäriltään.. Hakeuduin kaupallisiin, että voin olla muuttamassa tätä epäkestävää liiketoiminnan muotoa. Robortointi kyllä vähän ottaa päähän mutta mitäs sitten.

Luin kirjan Biology of Belief ja tämä oli varsin mieltä avartava kirja. Mitä nyt voisin verrata ihmiskuntaa nykyisellään luontoon nykyisellään - Luonnossa kaikkea energiaa siirtää imu ja vetovoima, ihmisen maailmassa räjähdys ja työntövoima. Luonnossa lajit tai ainakin solut toimivat yhteistyössä, vaikka toki ravintoketjuja on, ihmiset kilpailevat pelkän kilpailutuksen takia. Ehkä sen ajatellaan ehkäisevän jotain yhteiskunnallisia sairauksia. Mielestäni koko kilpailuteoria on sairasta, jos vertaa miten hienosti luonto on tuottanut elämää yhteistyön periaatteella. Nykyinen yhteiskuntakin on rakentunut, kun ihminen alkoi tekemään yhteistyötä luonnon kanssa, eli viljellä ja paimentaa. Tosin tämäkin on puskettu sairaisiin mittakaavoihin nykyisin.

Kun ihminen innostuu jonkin tekemisestä, niin sitähän tottakai halutaan edistää itseään. Sitä halutaan kehittää itseään paremmaksi pienin harppauksin. Eli isommalla mittakaavalla ajateltuna sitä halutaan kehittää itseään parhaimmaksi. Yksinään on vaikea olla paras, otetaan muita ihmisiä vertailuun mukaan. Ruvetaan vertailemaan muihin itseään, ja samalla kun nämä muutkin vertailevat itseään muihin alkaa pikkuhiljaa kilpailu.
Koska yhteiskunta on iso joukko ihmisiä ja heidän valintojaan ja päätöksiään, sääntöjään, niin näkyy yhteiskunnassa myös siis normi-ihmisen kaava. Kaikki yhteiskunnan ongelmat ja muut ovat vain suurennettuja heijastuksia ihmisten ongelmista ja muista. Sen voi ajatella niin, että kun yhteiskunta muuttuu, muuttuu ihminenkin. Mutta ne ovat toisiinsa verrattavissa olevia, joten myös siis: Jos ihminen muuttuu, muuttuu yhteiskunta.
 Jos yhteiskunnan kilpailua halutaan vähentää, pitää siis alkaa muuttamaan itseään ja valistamaan muita ihmisiä, jolloin muutos alkaa liikkua ihmisten keskuudessa, kunnes ne ovat ihmiset jotka vaativat muutosta yhteiskuntaan. Tai joku voi nousta ja alkaa vaikuttamaan yhteiskuntaan, säännöksiin ja sen käyttäytymiseen ja muihin, esim. mitä media saa levittää, miten yhtiöt voivat kilpailla keskenään, kun yhteiskunnan ajatusmalli alkaa muuttua, alkaa muuttua myös ihmisen ajatusmalli.

Onko kilpailu kuitenkaan pahaa aina? Kilpailunhan tarkoitus on monissa tapauksissa kannustaa ihmisiä tekemään. Välillä ikävämmissä merkityksissä välillä paremmissa. Kilpailu estää tietynkaltaisten ihmisten passivoitumista, samalla tapaa kuin se saattaa sitä toisenkaltaisille ihmisille aiheuttaakin.
Tätä nykyistä kilpailua ei voi sanoa "muodikkaaksi" tai tämän hetkisen yhteiskunnan "ongelmaksi", koska kilpailuttamista on aina ollut. Ihminen on kilpaillut jo kauan, ja se kilpailu yhteiskunnassa ulottuu kauas historiaan. Nykyisen yhteiskunnan kilpailun paljous johtuu vain siitä samasta mitä näkyy nykyisin erittäin paljon. Yhteiskunnallisista asioista ollaan ruvettu pitämään enemmän melua, samoin siis kilpailustakin. Ei se kilpailun itsensä määrä siis välttämättä ole kasvanut vaan se sen esille tuonti.
Sitä paitsi tottakai ihminen oppii kilpailemaan. Meillähän monet leikitkin pitävät jo sisällään kilpailua. Lasten leikkimä piilonen tai pelaama lautapeli yllyttää jo heitä kilpailemaan. Kilpailua on harmitonta, kilpailua on harmillista. Kilpailua vain yksinkertaisesti on.