Joskus sekin jaksoi taistella vastaan
Nyt se antaa ihmisten viedä
Mietinpä tätä. En tiedä oliko tarkoituksesi puhua omasta maailmasta vai maailmasta, maapallostamme jossa elämme, äiti maan hellässä ja ankarassa syleilyssä. Olisiko vain ihmisen luoma harhakuvitelma omasta jumaluudestaan? Osaa se maailma vastaan panna, pian sen huomaamme! Oma maailma helposti ajautuu muiden kuljeteltavaksi, massan ja yhteiskunnan vaikutukset musertavat vastaan. Mutta meissäkin on palanen luonnon maailmaa, osaamme pistää vastaan kunnes lamaannumme. Pidin runostasi!
Pistän itsekin runosen tähän.
Piilevien vastausten yöSe karkasi, vei osan mukanaan
ja vasta seuraavana aamuna
kolistellessaan oven suussa
kuulin miten sitä ei ollutkaan.
Mikä loi sinisen taivaan
tumman ja voimakkaan,
tuo kajon ja tuo tähdet
kirkon tornin kellon valot,
jotka eivät koskaan sammuneet.
Oliko usko vastaukseni
etten löydä ennen kuin kadotan
sillä ei ole paikkaa mistä etsisin
ei paikkaa mistä löytäisin?
Uskon, en usko, uskon
Kumpi oli vastaukseni?
Kun huusin yöhön, kysyin, kirosin
sain vastaukseksi koiran ulvonnan,
sen jota ei koskaan päästetty remmistään.
Ja sen tuoksu ja sen rakkaus
ei minun, ei hänen.
Kenenkään?
Mikä värjäsi taivaan siniseksi
kun vielä eilen se satoi tuhkaa?
Toinenkin
Universumin keskipisteessäYöt vaaleat, utuisen harmaat
taivas pimeyden keskellä
täynnä tähtitomua.
Alla nukkuu se oikea elämä
teeskentelemätön, tulenarka, turvaton
silti syleilyssä äitinsä ihanan.
Maailma on kaunis kuten mielesi,
tahtoo tulla löydetyksi, hyväksytyksi.
Keskity ajatusten virtaan
mutta pysähdy.
Anna elämälle hymy,
sillä vasta silloin se oppii hymyilemään takaisin.
Anna sille hiljaisuus,
sillä vasta silloin näet hetken karkaamatta.