Tänään - 121

Onnistuin tänään tekstittämään ihastukseni kanssa ja kävi ilmi, että hän seurustelee. Nyt vituttaa.

Voi itku ja tylyys  . Eipä tuohon osaa oikein muuta kuin lähettää virtuaalisia halauksia.

Täällä oli tämän kevään ja kesän rajuin ukonilma. Yleensä oon ihan fiiliksissä myrskyistä, mut nyt taivaalta kaadettiin sormenpäänkokoisia rakeita oikein urakalla ja tulikin surku mulla pienten taimien puolesta :'-(. Ja vitsi että harmittaa kun nimenomaan ukkosriskin takia lykkäsin ja lykkäsin esikasvatettujen tyyppien ulos istuttamista, tosi monta kertaa, ulkoiluttelin niitä vain. No nyt viikonloppuna sit aattelin ja kuvittelin et pahimmat rajuilmat oisivat jo menneet (en tuntenut ukkosta ilmassa) ja pöljä tyrkkäsin pienet vihreät kaverit multiin tarkistamatta forecasta tms.
Tuskin kovin moni tuommoisesta rääkistä enää selviää…
Joo eihän tämä maailman vakavin asia onneksi ole, mut byhyyy silti. 

Töihin on vähän vaikea herätä aamuisin vaikka paikka on vanha tuttu ja ihmiset oikein ihania. <3
Ei vaan tunnu kodilta vaikka toisaalta pitäisi ja jalat tuntuu levottomilta.
Vähän tekisi mieli lähteä tien päälle, jonnekin. Saa nyt nähdä.^^
Noo,  huomenna pääsee heppailemaan pitkästä aikaa, vapautta sekin omalla laillaan.

^^No, täällä ei käynyt ihan yhtä hyvin kuin Brooksin puutarhassa . Viimeyönä tuli lisää vettä todella rankasti ja näyttäisi siltä, että ananaskirsikat, basilikat (tavallinen, sitruuna ja thaikku) ja yhren hipin kessut ottivat turpiinsa ja huolella  . Maissitkaan eivät näytä ihan kauhean iloisilta.
Kessuja on sentään muutama vielä terraariossa ja pari surkeinta basilikaa ikkunalaudalla eli jotain jäi jäljelle ja saattaahan noista ees muutama toipua.
Sanoisin että meitsin palstalla oikeastaan vain tuollaiset aidosti sitkeämmät kuten härkäpavut, perunat, vanhemmat yrtit ja tilusten mukana tulleet maatiaismansikat ottivat heittelyt paahtavasta helteestä rakeisiin vastaan melko tyynesti, muille (tomaatit, kesäkurpitsat jne) on tullut aika paha mieli. Myönnän että kyllä on itselläkin aika mieli maassa kun katselee sitä hävitystä  . Aika paljon hukkaanheitettyä työtä.

Kävin parturissa ensimmäistä kertaa neljään tai viiteen vuoteen (ja olen oikeastaan aika tyytyväinen lopputulokseen! Ihan suotta olen kyseistä operaatiota pelokkaasti lykännyt kuukaudesta toiseen.). 

Kävin eilen opettelemassa luonnollista hevostaitoa (nk. hevoskuiskaamista). Hiukan yllätyin ja hämmennyin kun noin puolet opetuksesta oli mediataatioharjoitetyyppistä (Qigong-tyylisiä)  . Ihan järkeenkäypää sinänsä, opettelin paitsi heppojen kehoviestintää myös viestimään omalla kropalla selkeämmin ja johdonmukaisemmin ja tekemään kaiken normaalia rauhallisemmin/syvemmin. Oli myös aika erikoinen ja erilainen kokemus olla heppasen kanssa ratsastuskentällä, hevonen ihan irrallaanvapaana ja minä silmät kiinni keskellä kenttää hassusti hytkymässä. Hiukan surrealistista jopa. Opettajistani ihminen oli hirmuisen mukava, rauhallinen ja sanoisinko superzen, heppaopettaja puolestaan hyvin napakka ja vaativa tamma, sellainen joka osoitti kyllä välittömästi kun menin vähääkään metsään. Hyvä kombo kylläkin ja suosittelen jokaiselle heppasten kanssa puuhaaville.

Itse tajusin  tänään jotain mielenkiintoista.... 4.6.2007 jouduin pahoinpitelyn uhriksi ja päivälleen 6 vuotta myöhemmin 4.6.2013 puukko kurkulla ryöstön uhriksi. Sattumaako 

Niinhän sitä sanotaan, että sattumaa ei ole olemassa.

Olen palannut enhän mä pärjää ilman tätä foorumia!