65. Kaikki turhat paperit kannattaa säilyttää, ellei nyt ihan resoisia ole. Karkkipapereita ja sellaisia pystyy hyödyntämään korteissa, ja paperit joista toinen puoli on vain käytetty, johonkin viralliseen tekstiin tai vastavaan, toimivat hyvinä piirustuspapereina. Paperin kulutus vähenee paljolla, kun ei tarvitse lähteä piirustukselle erillistä puhdasta paperia. Pikkulapset varsinkin piirtävät mielellään tällaisiin papereihin.
Jos muuten harrastaa kuvataidetta, toimivat erilaiset paperit hyvänä tapana ilmaista itseään. Niitä voi käyttää töihin, kollaasit hyvänä esimerkkinä, ja jos intoa ja aikaa löytyy, sellaisista saa tehtyä kätevä ihminen mosaiikin.
66. Pese vaatteesi vain kun on tarpeellista. Ei se ole kunnon syy, että on käyttänyt vaatetta jo viikon, jos se kuitenkin on suht puhdas, eikä hengi likaista ilmapiiriä ympärillensä. Ja jos tuolilla on lojunut paita kuukauden suht puhtaana, ei lähde heittämään pesuun, vaan pudistelee ne pahimmat pölyhiukkaset siitä, ja ihan päälle puettava se on sen jälkeen.
67. Jos pihalla kasvaa omenapuu, eikä kaikkia omenoita hyötykäyttöön ole saanut, kannattaa ottaa selville, että olisiko lähistöllä mahdollisuutta, saada mätääntyneet omenat hirville ruuaksi. Eivät jää pihaa rumentamaan, ja nekin pääsevät hyötykäyttöön.