veikkaan, että hipeistä löytyy jos jonkin sortin maalaria, musikanttia ja sanaseppoa, joten uskon saavani täältä hyviä vastauksia minua vaivanneeseen kysymykseen. Mistä jengi saa yleensä inspiraationsa?
Jos maalaan joskus, se yleensä tapahtuu niin, että olen kuunnellut musiikkia, ja haluan jollakin tavalla ilmaista itseäni samalla kun kuuntelen sitä. Monesti meditaatioretriittien jälkeen tuntuu myös siltä, että haluaisi vain keskittyä johonkin ja tarkkailla itseään, jolloin maalaan. Silloin kuin tein videoita aktiivisemmin, inspiraatio liittyi vahvasti tietynlaisen mielentilan ylläpitämiseen, ajattelemalla päivän mittaan ideoita uudelle videolle jatkuvasti.
Tunteen kanssa taiteileminen vaatii kuitenkin yleensä pohjustukseksi pari tuntia musiikin kuuntelemista, aamun pikkutunneille valvomista ja pari muuta vaativaa rituaalia, eikä ilmaisua synny mitenkään mittavassa määrin suhteessa siihen vaivaan ja aikaan, mitä on nähty ja kulutettu tunnetilan saavuttamiseen. Mikä avuksi? Pitääkö mun muuttaa kriteereitäni taiteen tuottamisen tyylin suhteen ja tyytyä keskinkertaisuuteen, virittäytyä aina vaan kärsivällisesti artsyihin energoihin vai etsiä joku jippo jolla käynnistyy vähän nopeammin? Ja tässä ei siis ole kyse siitä, että saa jotain helposti aikaiseksi, vaan siitä, että saa jotain aikaiseksi mindblow-tason inspiraatiossa, tilassa jossa tunteen ja tuotoksen välillä ei ole tekijää.
Äärimmäisissä mielentiloissa oleminen jatkuvasti, ei ole ainakaan kovin helppoa. Toisaalta, esimerkiksi Salvador Dali teki juuri näin. Hän näki surrealistisia kuvia silmät kiinni, juuri kun hän oli nukahtamassa, joten hän meni tuolille istumaan, rentoutui, ja piti lusikkaa kädessään. Juuri kun hän meinasi nukahtaa, lusikka tippui tarjottimelle ja hän heräsi, tuoreessa muistissaan se, mitä hän näki.
Lähde:
http://www.creativitypost.com/create/salvador_dalis_creative_thinking_technique , myös jotakin vinkkejä luovaan prosessiin.
Välihuomiona: Joissakin buddhalaisissa luostareissa tehdään mandaloita, jotka ovat erivärisistä hiekanjyvistä tehtyjä kuvioita. Niiden tekemiseen kuluu pitkiä aikoja, ja perinteisesti ne pyyhkäistään lähes heti pois, kun mandala on saatu valmiiksi. Tämä on melko erilainen lähestymistapa taiteeseen. Taiteellista ilmaisua käytetään välineenä henkiseen kehitykseen.
Jos taidetta ajattelee tekevänsä työkseen... Luulen, että todella harva pystyy tekemään taidetta vain omilla ehdoillaan. Taiteella rahan hankkiminen ei ole se kaikista helpoin temppu, ja siksi saattaa olla järkevää taipua tekemään taidetta myös silloin, kun ei huvita. Jos toisaalta taide on vain harrastus, silloin asiaan voi suhtautua rennommin. Jari Tervo on sanonut, että hän kirjoittaa joka päivä joitakin tunteja (en muista tarkalleen paljonko, jotakin neljän ja kahdeksan tunnin välistä). Ja jos häntä ei kiinnosta kirjoittaa, hän sitten vain istuu tietokoneensa edessä, ja kuulemma muutaman tunnin istumisen jälkeen alkaa tekstiäkin pakosti jo tulla. Mutta tästä ei ollut kyse kysymyksessäsi, kunhan mainitsin.
Pystyn tuottamaan ihan hienoa settiä ilman eeppisiä mielentiloja, mutten henk.koht osaa arvostaa omia tuotoksia, joiden tiedän syntyneen pelkästä kylmäpäisestä tiedosta ja toiminnasta. Diggaan enemmän esim. paskasta runosta, joka on tehty tunteella, kuin täydellisestä runosta, joka on silkkaa taktikointia.
eikä ilmaisua synny mitenkään mittavassa määrin suhteessa siihen vaivaan ja aikaan, mitä on nähty ja kulutettu tunnetilan saavuttamiseen. Mikä avuksi? Ja tässä ei siis ole kyse siitä, että saa jotain helposti aikaiseksi, vaan siitä, että saa jotain aikaiseksi mindblow-tason inspiraatiossa, tilassa jossa tunteen ja tuotoksen välillä ei ole tekijää.
Minulle tuli seuraavanlainen mielikuva suhteestasi taiteeseen. Kylmäpäinen, tietoinen toiminta, on hyvin arkipäiväistä, tavallista, eli tylsää. Taide on hyvin spontaania, suuria tunteita ja elämää suurempia tekstejä, joita harva ymmärtää. Miten päästä eroon arjesta, ja muuntaa se suuriksi tunteiksi ja suureksi ilmaisuksi? Itse en osaisi antaa hyvää vastausta tähän, mutta voisin kysyä, miten tavallisuudesta ja arjesta voisi oppia pitämään enemmän?
