Itsenäisyyspäivänä kunnioitamme niitä joiden ansiosta olemme saavuttaneet ja säilyttäneet itsenäisen Suomen ja myös joudumme pohtimaan suhtautumistamme niihin joiden vuoksi tämä itsenäisyys ja autonominen päätäntävalta vaarantuu. Suomalaista puolustautumista vieraan vallan varkaita kohtaan edusti jo Lalli köyliöjärven jäällä, pistäessään piispan lihoiksi. Kun vallanpitäjät asettuvat varkaiden puolelle, on jo kunnia-asia osoittaa kuka talossa määrää.
Kun politrukit työnsivät rynnäkkökivääreillä vanäläissotilaita kahden tulen väliin, tilanne on pasifistiselta kannalta ajateltuna sietämätön. Varsinkin nyt kun tiedämme mitä venäläiset tunkeutujat tekivät päästessään Berliiniin, tiedämme ettei riittävän suurta kiitosta ja kunnioitusta suomalaisten sotilaiden uhrille voi antaa. Suomi oli toisessa maailmansodassa ainoita sotaanosallistuneita maita, joita ei miehitetty, raiskattu ja ryöstetty.
Mutta edelleen, joudumme jatkamaan ajatukseen siitä, kuinka suomalaiset päättäjät ovat yhdessä eurooppalaisten pankkiirien ja poliitikkojen kanssa myyneet maamme ja sen luovuttaneet sen vapauden ja päätäntävallan pois, jota veteraanit hengellään puolustivat. He juhlivat pikkuporvarillisia juhliaan Tampere-talossa ensi perjantaina.