Rock-konserttiin hyökänneistä yksi on tunnistettu, ja hän oli syntynyt Ranskassa. Poliisi tutkii, oliko hän käynyt viime vuonna Syyriassa.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa länsimailla ei ole Isisin kukistamiseen oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin tiiviimpi osallistuminen Syyrian sotaan. Viime kädessä jopa Yhdysvaltain johtaman liittouman maahyökkäys Irakin sodan malliin. Lopputuloskin olisi todennäköisesti sama, eli sekasorron lisääntyminen Lähi-idässä ja ääritoiminnan yleistyminen. Länsivaltojen invaasio ja kymmenien tuhansien sotilaiden maajoukot kriisialueilla nostattaisivat vastustusta länttä kohtaan ja lisäisivät esimerkiksi al-Qaidan kaltaisten toimijoiden suosiota.
Väkivalta synnyttää väkivaltaa. Ei kuitenkaan niin, että vain jihadistien väkivalta synnyttää väkivaltaa, kuten Pariisin iskujen jälkeen väistämättä käy. Myös länsivaltojen väkivalta synnyttää väkivaltaa, kuten kävi Irakin sodan jälkeen ja kuten on käynyt Syyrian sodassa.
Länsimaissa pelätään, että jihadistit haluavat islamilaistaa Euroopan. Se ei kuitenkaan ole esimerkiksi Isisin tavoitteena. Me länsimaalaiset jätämme helposti huomiotta, että yhtä hyvin arabimaissakin saatetaan pelätä länsimaalaistamista. Länsimaat ovat jo pitkän aikaa sekaantuneet arabimaiden asioihin, ensin siirtomaaisäntinä ja sen jälkeen maailmanpoliiseina. Kaiken lisäksi politiikka on usein ollut hyvin lyhytnäköistä valtapolitiikkaa - jossa arabimaat ovat kaiken lisäksi usein esittäneet vain sivuroolia, kuten kylmän sodan aikana -, vaikka sitä onkin yritetty naamioida humanitaarisuuden ja ihmisoikeuksien kaapuun.
Syyriassa länsimaat näkivät arabikevään jälkimainingeissa mahdollisuuden syrjäyttää al-Assadin johtaman arabinationalistisen baath-puolueen Syyrian johdosta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei lännessä tunnettu kylliksi historiaa, sillä kokemus on osoittanut, että melkein kaikki vallankumoukset tapaavat radikalisoitua. Niinpä Syyriankin kapinallisten joukossa Isis alkoi nousta johtavaan asemaan. Tällöin Yhdysvallat ja YK alkoivat lieventää suhtautumistaan al-Assadiin. Kuten kävi Irakissa vuoden 2003 jälkeen ja monissa arabimaissa arabikevään jälkeen, länsivallat ovat onnistuneet lyhytnäköisellä politiikallaan vain pahentamaan asioita Syyriassa.
Toivottavasti täällä lännessä vihdoinkin ymmärretään, että kaikilla kansoilla tulee olla vapaus hoitaa itse omat asiansa. Lopputulos ei välttämättä ole aina meille mieleinen, mutta ainakin vältymme nykyisenlaiselta koston kierteeltä.
Ei kuitenkaan kannata olla liian sinisilmäinen. Pariisin iskujen jälkeen monet länsimaalaiset ovat omaa suvaitsevaisuuttaan korostaakseen sanoneet, että terroristeja oli vain kahdeksan eivätkä he edustaneet muslimien suurta enemmistöä. Todennäköisesti Euroopassakin on paljon niitä muslimeja, jotka hiljaa mielessään ovat myötämielisiä jihadistien tavoitteille, ja arabimaissa elää erittäin laaja ja voimakas lännenvastainen mieliala. Tämä lännenvastainen mieliala johtuu osittain länsivaltojen toiminnasta, mutta paljon myös arabimaiden sisäisestä heikkoudesta ja ongelmista. Saksalainen Hans Enzensberger on käyttänyt arabeista termiä ”radikaalit häviäjät”, joka tarkoittaa yksilöitä tai ihmisryhmiä, joilla on samankaltainen kokemus omasta arvottomuudesta ja jotka toimivat sitten tuhoamalla ja tappamalla muita piittaamatta omasta kohtalostaan.
Öljyvaroistaan huolimatta arabimaat ovat jo pitkään olleet kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti surkeassa tilassa. Miksi arabikulttuuri, joka vielä 800 vuotta sitten ylivoimaisesti päihitti ”länsimaat” taantui, jähmettyi ja luhistui? Islamistien itseymmärryksessä tämä on tietysti vain ulkopuolisten valloittajien syytä: seldzukit, ristiretkeläiset, mongolit, espanjalaiset, mamelukit, osmanit, ranskalaiset, britit ja venäläiset ja nykyisestä alennustilasta ovat vastuussa ”suuri Saatana”, amerikkalaiset ja tietysti juutalaiset. Entzensberger listaa useita sisäsyntyisiä tekijöitä jotka ovat vaikuttaneet arabimaailman taantumiseen. Esimerkiksi tieteeseen ja tutkimukseen käytettään vain 0,2% maiden bruttokansantuotteesta ja maiden tiedonvälityksen taso on alkeellista. Arabimaissa julkaistaan alle sadasosa maailman kirjallisuudesta. Kalifi Al Mamunin (813-833) ajoista nykypäivään, eli 1200 vuoden aikana arabimaissa ilmestyneiden käännösten lukumäärä vastaa Espanjassa yhden vuoden aikana julkaistun käännöskirjallisuuden määrää. Naisten asema on surkea, ja vain puolet heistä osaa lukea.
Entzensbergerin mukaan arabit kokevat "hiljaista nöyryytystä", koska täydellistä taloudellista, teknistä ja intellektuaalista riippuvuutta lännestä on riippuvuussuhteessa olevien vaikeaa sietää. Tämä häviäjänä oleminen on rankasti ristiriidassa sukupolvesta toiselle periytyvän ylemmyyden kanssa. Vakuuttuneisuus omasta ylemmyydestä ei ole pelkästään arabimentaliteetin erityispiirre, mutta arabimaissa ajatus omasta ylivallasta perustuu uskontoon ja törmää silmiinpistävään omaan heikkouteen.
Tätä nöyryytystä ovat tietenkin vielä ruokkineet siirtomaa-aika ja länsimaiden näihin päiviin asti jatkunut sekaantuminen arabimaiden sisäisiin asioihin.
