Aktiivinen hiljentyminen - 1

Taidan kokea samanlaista uidessani. Olen laiheliini, ja siksi minulle tulee vilu hyvin helposti vähänkään viileämmässä vedessä, enkä myöskään pidä erityisemmin kylmässä vedessä uimisesta, tai siitä että joutuu kastautumaan.

Tänä kesänä olen oppinut olemaan miettimättä mitään kun menen veteen, se on minulle meditaatiota parhaimmillaan. Huomaan että vesi on kylmää, mutta silti vain kahlaan syvemmälle. Kun olen haarojani myöden vedessä, pysähdyn, koska siitä eteenpäin tuntuu jokseenkin vaikealta. Pidän ehkä puoli minuuttia tai minuutin käsiäni yhdessä, ja pyrin vain olemaan. Mietin ajatusta, kuinka en halua kastautua ja pelkään kylmän tunnetta. Sitten keskitän ajatukseni siihen miltä minusta tuntuu juuri nyt, ja mietin, että kun pulahdan veteen, kohdennan tarkkaavaisuuteni vain siihen miltä minusta tuntuu. Kastaudun, ja kokemus on oikein miellyttävä.

Uidessani keskityn hengitykseen, ja huomaan monesti kuinka kiihtyneessä tilassa olen. Jos ilma sallii eikä ole aaltoja, voi uida rauhallisesti, keskittyen siihen miltä tuntuu ja mitä tekee. Kokemus on rauhoittava, meditatiivinen.

Rantaan tullessa jään monesti seisoskelemaan veteen tai istumaan rantaan, niin että vain pää tai osa ylävartalosta näkyy. Tutkiskelen kylmyyttä, ja annan sen tulla. Hassua on, että kun antaa kylmyyden tulla, se meneekin monesti hetkeksi pois. Sitä vastaan kamppaileminen kylmettää lisää. Nousen pois, kun tuntuu siltä.

Rannalla annan tuulen ja auringon kuivattaa veden pois iholtani. On kylmä, mutta olen vain.

Lopuksi kuivaan pyyhkeellä loput vesipisarat, puen päälleni ja pyöräilen kotiin.

Luonnossa joo, sillon kun sinne yksin tai asian ymmärtävän aikuisystävän kanssa pääsee.

Yksi hyvä pääntyhjennyskeino on kanssa neulominen. Päässä ei liiku mitään, kädet vaan käy.

Aika monet ovat täällä sen luonnon jo maininneetkin. Monesti metsässä ollessa tulee sellainen olo, ettei halua puhua mitään, haluaa vain aistia olemassaoloa ja sitä kaikkeutta, mikä vallitsee.

Toinen meditatiivinen keino on musiikki. Soittaessa parhaimmat hetket on ne, kun vaan soittaa. Ei mieti, että oho, taas tuli virhe tai että mitä muut ajattelee siitä, vaan on yhtä sen instrumenttinsa kanssa ja kertoo sävelillä omaa tarinaansa. Myös musiikin kuuntelussa toimii sama homma, silloin elää sen kuuntelemansa musiikin kautta. Tosin oon huomannut että itselläni on vaikeampi päästä meditatiiviseen tilaan kuuntelun kuin soittamisen kautta, koska kuunnellessani joudun aina aktiivisesti hiljentämään musiikkia analysoivan puolen itsessäni. Siis ei analysoimisessa mitään vikaa, kaikelle aikansa, mutta se ei oikein päästä mieltä rennoksi kun kuuntelee, että millaisia rakenteita, instrumentteja, melodioita etc. musiikissa on.. mutta ei ne oo musiikkia, se itse musiikki pitää kokea.

Sitten, meditatiiviseksi oon huomannut myös tarot-korteista katsomisen. Katson kortteja yleensä tietyssä mielentilassa, joskus kysyn korteilta, että onko sopiva hetki. Kortteihin syventyminen yleensä myös syventää sitä mielentilaa, missä ylipäätään aloitan niistä katsomisen. Koen, että tarot on tapa katsoa omaan sisimpäänsä ja irtautua hetkeksi ulkomaailmasta, ja täten se toimii mulle myös tietynlaisena meditaatiomuotona.

Hih, itseltäni ei onnistu se meditatiivinen tila soittaessa, kun olen niin kehnonlainen soittaja, etteivät instrumentit ns. tottele. Joskus harvoin, kun olen päässyt rumpujen ääreen, olen huomannut että fiilikseen päästessäni ylitän jonkin jännän rajan ja touhu alkaa yhtäkkiä onnistua paremmin kuin taidoillani millään ilveellä pitäisi. Ringo Starrhan kertoi rummuttaneensa studiossa erään Beatles-biisin (taisi olla Rain) niin, että tuntui kuin joku toinen olisi tehnyt sen hänen puolestaan. "Automaattirummutusta"?

Jospa sä olet ollut rumpali edellisessä elämässä ja se taito tulee jostain syvältä tietyssä mielentilassa? Luen juuri yhtä kirjaa (Elisabeth Haich: Vihkimys), jossa kirjoittajan 15 vuotias poika saa ensimmäisen rumpunsa ja alkaa soittaa sitä virtuoosimaisesti, itkien samalla. Hän muistaa edellisen elämänsä, jossa oli afrikkalainen alkuasukas

Luonnossa liikkuminen, sienestys/marjastus, pilkkominen ruokaa laittaessa, uiminen ja kelluminen, valokuvaus, maalaaminen, lukeminen. Aktiivinen itsensä hiljentäminen ->itsehypnoosi, itse-rentoutuminen, mielikuvamatkailu...

Niitä on loppujen lopuksi aika paljon 

^ Pilvikädet onkin ihan mahtavaa leijumista!! Kun se liike lähtee lantiosta, niin kädet liikkuu valtavasti vaikka ne ei periaatteessa liikukaan paljon yhtään. Heh..

Niin, tarkoitin sitä, että mitä erilaisia tapoja ihmisillä on saavuttaa mielenrauhan tuntemus, jos laskuista jättää pois ns. massan ymmärtämän meditoimisen. Ei-tekemisen sijaan tekemisen kautta saavutettua tunnetta. Kun syvällinen mietiskely ei tarvitse lootusasentoa, vaan keinot on monet! Jos moni ihminen kertoo omista hiljentymisen, tyyneyden, mietiskelyn keinoistaan, voi niistä sitten itse kukin ottaa jotakin korvan taakse 

Nimenomaan!  Jäin vaan miettiin tuota 'ei-perinteistä' 

Mulle tyypillisimmät ja omimmat hiljentymis-, mielentyhjennys- ja päännollauskeinot liittyvät hyvin pitkälti luontoon. Yksi on nuotion tuijottelu ja kuuntelu, siihen en kyllästy koskaan, samoja fiiliksiä voi hakea kynttilästä; minulla on olkkarin kattovalona kuuden kynttilän kruunu ja samoin fiilistelen maalla aittamökissä. Muutenkin polttelen tosi paljon kynttilöitä, en niinkään tuikkuja vaan oikeita kynttilöitä. Saunassa on ihana kuunnella tulen ääniä uunista, usein lautoilla lötkötellen, samoin kamiina ja takka rauhoittaa.

Sauna tietenkin myös lämpönsä ansiosta on hyvä relausmuoto, yksin on kiva saunoa mut on yhdessäkin mukava hiljaa istuskellla.

Tyyni järvi tai virtaava vesi, edessä avautuva loputon kaira ja silmän kantamattomissa siintävät tunturit 'oman' tunturin laelta...

Eläinten, etenkin sisiliskojen, perhosten, lintujen ja hevosten katselu, siten etteivät ne häiriinny mistään.

Pilvien ja puiden latvojen tuijottelu, tuulen huminan ja suhinan ja putoavien lehtien ja leijailevien lumihiutaleiden katselu ja  kuuntelu...