Asioihin sitoutuminen - 1

Ilmaisin asiani ehkä huonosti - en minäkään pärjäisi ilman kotia. En vain tahtoisi sitoutua asumaan tietyssä paikassa.

^ On varsin ymmärrettävää, että kun ympärillä näkee asioihin sitoutumista ja spontaaniuden poistamista, tietynlaisena kapinaeleenä houkuttelee ajatus olla sitoutumatta mihinkään ja elää täysin spontaanisti. Olen itsekin kokeillut sellaista elämäntapaa, mutta valitettavasti pidemmän päälle ahdistunut. Niinpä olen asettunut jonnekin keskitielle – paitsi, etten oikeasti ole lainkaan asettunut, kun linjaukseni heiluvat keskitien puitteissa aika paljon.

Tällä hetkellä esimerkiksi tuntuu aivan ihanalta olla uudessa kodissa, mutta entisestä kodista halusin yhtä voimakkain tuntein pois, vaikka alun perin pidin siitä enkä loppuaikanakaan mitenkään inhonnut. Kolme vuotta samassa asunnossa riitti. Nykyiseen seurustelu- ja asuinkumppaniini olen melkoisen halukas sitoutumaan, ja minussa on ollut viime ajat heränneenä jonkinlainen vastareaktio nykyihmisten parisuhdesitoutumiskammoa kohtaan. Mutta yleisesti ottaen annan itselleni aina tilaa uusiutua, sisältä ulos ja joskus ulkoa sisällekin, joten mikäli jokin uusi "missio" kutsuu, olen valmis.

Asioihin sitoutuminen riippuu ihmisestä. Osa ihmisistä voi olla hyvin itsenäisiä ja pärjätä sitoutumatta mihinkään tai kehenkään. Osa taas sitten haluaa jotain pysyvämpää elämäänsä ja sen vuoksi asettuu aloilleen ja sitoutuu perheeseen ja työhön. Itse haaveilen joskus siitä että voisin olla täysin vapaa sitoutumisesta, mutta tiedän että se on omalla kohdallani vain haavetta ja että haluan oman asunnon sekä jonkin mukavan työn ja rakastettavan puolison. Tietenkin vaihtelu aina virkistää, mutta matkustamisessakin yksi hyvä puoli on se, että lopulta pääsee takaisin omaan ja turvalliseen kotiin läheisten ihmisten luokse

Minulle on tärkeintä vapaus ja itsemääräämisoikeus niin henkilökohtaisessa kuin yhteiskunnallisessakin olemisessani. Molemmissa tapauksissa ne ovat toteutuneet aika hyvin. Meillä länsimaisilla ihmisillä on vapaus valita ja luoda merkityssisältö elämäämme, mutta sen verran minussa on eksistentialistia jäljellä, että mielestäni meidän on myös kannettava valinnoistamme vastuu. Siinäkään suhteessa minulla ei ole syytä valittaa.

Rakkaus on varmaan ainut asia mikä minua sitoo.
Rakkautta on myös se, että osaa päästää irti.

Koen että sitoutuminen on hyvä ja hieno homma ja pistää vastatusten itsensä kanssa, kohtaamaan kaikenlaisia asioita. Sitoutumisen ei tarvitse tarkoittaa homehtumista paikoilleen ja se on ehkä yks tärkeistä jutuista mitä oivaltaa sitoutumisen tiellä

Aiunkor olet sitoutunut huolehtimaan jälkeläisestäsi ainakin 21 ikävuoteen asti, sitoudut jo ollessasi raskaana elämäntapojen pakollisella muutoksella. Et voinut käyttää sikiötä vaarantavia nautintoaineita, etkä riehua ylenmäärin keskenmenon uhalla.

Heh, joo mut ei oikeastaan tullut kuvaamasi kaltaista elämäntapojen pakollista muutosta, koska olin jo muutenkin päihteettä, mitä nyt elämäntilanne oli aikalail paskin mahdollinen lapsensaantiin juuri silloin. Ennemminkin pakkomuutos tuli siinä kohti, kun muksu syntyi, sitoutuminen tavallaan tiukemmin yhteiskuntaan ja sen kontrollielimiin.. Tuli uudenlaisia paineita siihen millaisen ulosannin sitä itestään ja perheestään antaa ja mihin muihinkin juttuihin kuin lapseen kannattais ehkä sitoutua, kuten ton korkeakoulutuksen loppuunvetämiseen.
Ennen sain mennä miten halusin, mihin päivänaikaan halusin, mutta nykyään sit mietin mitä kehtaa tehdä ja oon enemmän varautunut muiden ihmisten nähden, koska tämmönen rastapää aika usein herättää ennakkoluuloja. Ennen ennakkoluuloisuus ei haitannut ja oli ok olla ulkopuolella kaikista perinteisistä sosiaalisista kuvioista, nykyään yritän vieläkin totutella muihin äiteihin ja mummoihin ja sensemmosiin täteihin ja setiin onneks on mahdollisuus keskittyä muksujen touhoihin, jos ei yhteistä maaperää löydy. Mihinkään oikeesti pätevään roolin esittämiseen musta ei kylläkään ole.