Itse ihmettelin pitkään meditoinnin tarkotusta, alkuun tuntui vaikealta saada päätä pysymään hiljaa, lopulta se onnistui paremmin ja paremmin, sitten alkoikin tulla veikeitä kokeuksia silloin tällöin, yleisesti ottaen ne suurimmat tunteet mitä meditoidessa on tullut ovat tulleet vain kerran. Tämä varmaan itselläni sen takia että matka jatkuisi, enkä jumittuisi mihinkään tiettyyn tms...
Tiettyjen valintojen kautta "pääsin" oppimaan mielen suurempaa hallintaa, meditoiden & hakaten puita luonnonkeskellä, niin ettei ajatuksen ajatusta kulkisi päässä. Tämä olisikin pidempi stoori, mutta oppi oli hieno
Lisäyksenä tähän että sen jälkeen opettelin taas kuinka ajatukset saavat kulkea päässä...
sitten tähän
Totta kai pystyn olemaan ajattelematta lyhyen hetken tai joskus vähän pidemmänkin, mutta minkä ihmeen takia minun pitäisi harjoitella olemaan ajattelematta? Minusta ajatus on kummallinen. Ajattelepa nyt itsekin.
(Edit: Tähän ei tarvitse alkaa nyt alkeista asti ja juurta jaksaen selittää meditoinnin tarkoitusta. Luulisin jollain lailla käsittäväni sen, sentään.)
Käsittääkseni kaikki uusi kumpuaa jostakin, ei suinkaan vanhasta ajattelusta, ajatukset vain tulee "jostakin" ja mikä tämä jostakin on, niin mielestäni se on hiljaisuus, mihin sitten äkillisesti kimpoaa ajatuksen poikanen / oivallus tms...
Samaten keskustelussa ihmisten kanssa, missä oma pää on täysin hiljaa, ei mieti mitä aikoo sanoa tai minkä takia toinen sanoo mitäkin, on vain "läsnä" siinä keskustelussa. Siinä sitten tulee huomattua kuinka keskustelu lähtee eri ihmisten kanssa eri asioista käyntiin, jatkuu toisten kanssa siihen mihin viimeksi jäi (ilman että itse sitä edes muistaakaan...) jne.. Samaten keskustelussa voi yllättää itsensä kertomalla aikamoisia asioita ja oivaltamalla samalla itse suurempaa syvyyttä jakamassa asiassa
Nämä siis omia kokemuksia ja mietteitä. Uskon että tapoja ja polkuja on yhtä monia kuin on ihmisiäkin
