Monet eri persoonat itsessäsi - 1

Joskus minusta tuntuu että menen ihan sekaisin kaikkien eri puolieni ja persoonieni kanssa. Tai minussa on niin paljon sisäistä ristiriitaisuutta. Laitan tähän joitakin esimerkkejä:

Naisellisuus/miehekkyys.
Nuo puolet saattavat vaihdella itsessä todella paljonkin. Joskus olen vaan jätkä ja käyttäydyn ihan kuin muutkin. Mutta sitten mulla on myös puoli ja persoona joka haluaa esimerkiksi meikata, pitää tyttöjen vaatteita Multa meni kauan hyväksyä se ja oon usein miettinyt sukupuolisuuteen liittyviä asioita. Mutta nykyään olen sitä mieltä että mulla nyt vaan on kaksi eri persoonaa ja sillä hyvä

Sivistynyt/villi ja vapaa
Olen pääosan ajasta melko sivistynyt ja "akateeminen" ihminen joka harrastaa älyllisiä asioita ja opiskelua. Luen filosofiaa ja tiedejuttuja. Mutta sitten joskus sitä haluaa vaan irrottautua siitä kaikesta ja mennä vaikka riehumaan punkkikeikalle tai tehdä jotain muuta ei-älyllistä. Joskus mun tekee mieli vaan luopua kaikesta rationaalisesta ajattelusta. Ja villeyteen liittyy itsellä myös seksuaalisuus. Sivistyneenä olen monesti lähes aseksuaalinen.

Mutta kenties nämä jutut on vain vaiheita eikä niinkään kiinteitä persoonia. Tai en tiedä onko ihmisessä edes mitään kiinteää persoonaa. Ehkä on myös turhaa yrittää laittaa itseään joihinkin lokeroihin.

Kyllä minussakin on monta puolta vaikka ne eivät varmaan kovin vahvasti näy kun olen hyvin introvertti ajattelija.

Missä tahansa tilanteissa joissa on paljon ihmisiä olen vain se joka on taustalla hiljaa ja huomaamattomana. Ujoudessani ja hiljaisuudessa saatan vaikuttaa etäiseltä ja kylmältä. Osaan ajatella myös hyvin loogisesti mitä tahansa asioita vaikka en ole välinpitämätön, päinvastoin olen hyvin tunteellisesti herkkä ihminen ja joskus tajuan, että tunnetasoni on vähintäänkin norminaisen tasolla. Aiemmin tämä on aiheuttanut kovaakin häpeää minulle, sillä pohjimmiltani olen (melko androgyyni) heteroseksuaalinen mies, mutta tunnen itsessäni myös olevan naisellisia puolia enemmän kuin monissa miehissä. Tuon identiteetin suhteen olen ollut vähän hakusessa tosiaan, tunnen että minussa yhdistyy sekä maskuliinisuus ja feminiinisyys.

Omissa oloissa taas saatan nauraa omille jutuille ja puhua itselleni tai "jollekin". Joskus se on vaan koirani. Kuitenkin maailma oman pääni sisällä on valtava, olen ihminen jolla on suuri mielikuvitus.

Perheeni parissa saatan olla melkoisen kova pälättäjä aina kun sille tuulelle satun. Vaatii siis aina, että kyseessä on asia josta ja välitän ja jota kohtaan tunnen intohimoa. Olen ehkä maailman rauhallisin ja kiltein ihminen ulkopuolisen silmissä, mutta joskus joku tietty juttu saattaa saada minut näkemään punaista ja yleensä silloin saatan kiroilla kovaäänisesti. En silti tykkää huutamisesta ja mielestäni ihmiset kuten jotkut naapurit jotka huutavat (varsinkin ne elukat jotka lapsilleen) ovat inhottavia. En tykkää kantaa pitkää kaunaa, vaikka tietyt loukkaukset saatan muistaa hyvinkin pitkään.

Myönnän, että minussa on kuitenkin melko hallitsevana osana kontrolloiva puoli, joka haluaa kontrolloida omaa elämäänsä täydellisesti. Tästä varmaan kumpuaa oma vahva ärsytykseni auktoriteetteja kohtaan. En hyväksy sitä, että kukaan olisi yläpuolellani vaikka minua onkin paljon kiltteydestäni johtuen yritetty kampittaa. En pidä siitä, että heikompia sorretaan vain koska pystytään.

En ollenkaan osaa olla pahantahtoinen ihminen enkä ymmärrä sitä piirrettä ihmisissä. Tietynlaista lapsellisuutta ja sarkastisuutta minussa on, ja osaan olla melko pistävä sanallisesti sille tuulelle sattuessani. En tahdo silti satuttaa tai loukata ketään, ehkä vain vähän joskus näpäyttää mikä tietty on sekin vähän hölmöä. Yleensä silti ihan aiheesta sen teen. Kapinamielisenä haluan vähän haastaa ihmisiä ajattelemaan.

Tiedostan itsessäni myös Jungin mainitseman varjopuolen, joka on olemukseltaan eläimellinen ja alkukantainen. Moni ihminen varmaankin kieltää ja häpeää tämän pimeän puolen itsessään itsessään ja on tukahduttanut sen, jotkut ovat taas ruokkineet sitä liian pitkälle antautuen täysin sen vietäväksi ja siksi he tekevät mitä tekevätkään. Joskus pelkäsin sitä puolta itsessäni kun en oikein ymmärtänyt, että mikä se on. Se on kuitenkin vain yksi osa meitä, joka meillä on pinnan alla. Varjo kannatta tuoda valoon niin siten sen voima hälvenee.

Ihminen on tosiaan melko monimutkainen psykologinen paketti, joka on ajan myötä muovautunut omien kokemustensa myötä, niin hyvin kuten huonojenkin. Mahdolliset traumat tuovat vielä oman lisänsä tuohon. Minä olen tietyistä syistä tykännyt tutkia ihmispsykologiaa hyvin pitkälle.

Joskus on vain kuitenkin mielenkiintoista tiedostaa ja tuntea olevansa tietoisuus tarkkailemassa tätä persoonaa.

a.

Arvostan tuota kovasti!! Näyttäydytkö tuollaisena koskaan muille (ei ole pakko vastata jos tuntuu liian henkilökohtaiselta)? Olen aina miettinyt/harmitellut sitä, että miehen on paljon vaikeampaa pukea naisten vaatteita kuin naisen miesten vaatteita, jos ajatellaan nyt siis muiden mielipiteitä. Tai mitä tarkoitan, että jos nainen kävelee miesten t-paidassa, hän ei herätä kenessäkään vastaantulijassa yhtään mitään. Mutta jos mies on esim. pukeutunut mekkoon, on inhottavaa miten paljon hän saa kommentteja Tai siis ne kommentit jotka ovat negatiivisia. Itse toivoisin, että miehillekin alkaisi pian tulla "naisten vaatteita"/feminiinisiä (oikein kirjoitus? ), mutta jotka eivät tarvitse isoja rinta toppauksia tai kapeaa vyötäröä

Kiitos! En ole kyllä vielä näyttäynyt julkisesti ainakaan selvän naisellisissa vaatteissa kuten mekoissa, sukkiksissa tai korkkarit jalassa. Enkä ole juuri koskaan meikannut julkisesti. Tosin muuten tyylini on kyllä androgyyni. Mutta nyt seurustelen naisen kanssa joka hyväksyy nämä puoleni ja oikeastaan kannustaa minua asian suhteen Ja luulenpa että tämän vuoden Helsinki Pride voisi olla hyvä tapahtuma tulla kaapista ulos

Mutta joo, ihmisten suhtautuminen asiaan on monesti outo tai typerä. Monet liittävät edelleen myös tietyn tyylin homouteen/lesbouteen tai transihmisyyteen. Tosin kyllä itsekin olen joutunut kamppailemaan samojen ajatusten kanssa kun kotiympäristö on aina ollut melko heteronormatiivinen. Joskus olin todella hämmentynyt identiteettini suhteen, juuri omien harhaluulojen vuoksi. Ajattelin että koska haluan pitää tyttöjen vaatteita, niin minun täytyy olla homo tai transihminen.

Suomi on kyllä näiden asioiden suhteen vielä ikävän takapajuinen. Täällä vaalitaan edelleen paljon perinteisiä sukupuolirooleja- ja normeja jotka vaikuttavat vähän kaikilla elämän alueilla. Ja etenkin miesten tilanne on omasta mielestäni mennyt jopa huonompaan suuntaan kun muotiin on tullut ääri-maskuliininen bodarityyli. Ja tietenkin nuorten miesten suuresti kuluttama porno on myös vaikuttanut asiaan. Nykyään ei ole kovin paljoa tarjoilla vaihtoehtoisia miehen malleja. Ei ainakaan heteromiehille/pojille. Edelleen nuorten miesten oletetaan sopeutuvan siihen macho-äijän tyyliin ja malliin. Ja se on omasta mielestäni ainakin ihan paska malli. Mun mielestä kouluissa kuuluisi opettaa osana seksuaalivalistusta ja terveystietoa myös se että on useita eri tapoja olla mies, nainen tai muunsukupuolinen.

Oon tässä parin viime vuoden aikana, vähän kuin henkisenä harjoituksena, koittanut toteuttaa sellaista roolittomuutta. Menen ihmisten pariin "sellaisena kuin olen". Oon itse asiassa saavuttanut aika hyviä tuloksia sillä. Vaikka toisaalta voidaan ajatella, että elämä on vähän kuin "näytelmää", jossa voikin olla erilaisia rooleja. Mutta kyllä mielummin puhuisin tuon roolittomuuden puolesta.

Minullakin on monta eri persoonaa. Joidenkin henkilöiden seurassa olen todella hiljainen ja kiltti, mutta yleensä nauran koko ajan ja olen todella eloisa. Myös joinakin päivinä olen todella puhelias ja tiettyinä hyvä kun sanon sanaakaan koko päivänä välillä minulla tulee sellainen puoli esille, että käyttäydyn yliaikuismaisesti ja välillä olen niiin lapsi Sitten on se puoli, että jos katson jonkun elokuvan, saatan vähä aikaa sen jälkeen olla kuin joku leffan henkilöistä. 

Parin viime päivän aikana on tullut jotenkin mietittyä paljon sitä että millainen persoona minä oikeastaan olen tai mitä persoonia minussa on. Mutta jotenkin se alkaa vaikuttaa olevan ikuisuuskysymys, johon en voi edes varmaa vastausta saada.

Ehkä Jean-Paul Sartren lause: "Olemme elämämme, emmekä mitään muuta" on oikeassa.

Kotona kuitenkin saa olla vapautuneesti täysin oma itsensä ja oikeastaan olin sitä koulussakin jossa kaikki opiskelijat meidänkin kerroksessa olivat miespuolisia kun naiset olivat pääasiassa keittiössä.. Ehkä juurikin jonkun naispuolisen henkilön läsnäolo saa minut luomaan sen suojakuoren, ottamaan ikään kuin puolustuskannan ja sitten toivon vain että voisin kadota.

Voisiko asiaan vaikuttaa ihan pienestä pitäen alkanut kaava; poikien kanssa pelataan jalkapalloa ja pleikkaria, leikitään poliisia ja rosvoa jne. ja sitten saadaan tytöiltä vain haukkuja ja ilkeää pahan puhumista selän takana.. Äijäporukassa osaan olla se "hyvä jätkä" mutta kun minut laitettaisiin huoneeseen joka on täynnä naisia niin juoksisin viiden minuutin päästä varmaan autotalliin piiloon. En tiedä onko se sitten muiden naisten itsevarmuus ja juurikin se naisellisuuden korostaminen jota en itse kyllä handlaa ollenkaan ja koen sen jotenkin pelottavana? Näitä on tullut mietittyä aika paljon varsinkin kun mieheni toteaa että miksei minulla voi olla "tyttökavereita" sen sijaan että viettäisin aikaa vain miespuolisten henkilöiden kanssa tai raahaisin häntä kaikenmaailman kirppiskierroksille yms.

Minulla on ollut tota samaa että olen erittäin varautunut erittäin naisellisten naisten joukossa. Hassua vain että olen itse nainen. Johtuu varmaan siitä että naiselliset naiset on monesti syrjiny mua ja puhunu pahaa seläntakana. Ja niitä on usein ällöttänyt mun puhe ja käytös. Nyt oon kaveerannu tosi naisellisen naisen kanssa ja se on aika uutta mulle. Hänellä on pitkä vaalea tukka ja se laittaa pinkin mekon baariin. Oon aina ollut sitä kohtaan ennakkoluuloinen, koska pelkään että ällötän/vaivaannutan häntä, mutta hän on sittenkin yllättävän rento.

Mulla on kans monia "persoonia". Liian usein tulee esille mun kyyninen ja katkeroitunut persoona, joka ei usko siihen että rakkaus vois onnistua ja joka epäilee ihmisten hyvyyttä ja moraalin olemassaoloa.

Sitten on se "Seurustelu-Iris"(joo mun nimi on iris), joka puhuu helvetisti ja heittää läppää. Tähän kuuluu myös se että sanon mitä sylki suuhun tuo ja vittuilen ihmisille kiusoittelutarkoutuksessa. Saatan joskus myös kiusata jotain tyyppiä jostain mikä musta on naurettavaa, ja kadun sitä myöhemmin. Ehkä tämä yolo-käytös on kytköksissä myös kyynisyyteen.

Sitten on "rappiotaiteilija-iris" joka kyhjöttää kotona maalaamassa ja ryyppäämässä. pelkkä "rappio-iris" juo viskiä ja rauhottavia sekaisin ja nukahtaa, silloin kun vituttaa liikaa.

"antikonformisti-iris" rikkoo normeja ja saa kiksejä siitä kun saa ihmiset hämmentymään.

Mun luonteessa on nähtävissä yliampuvuus. On tarve tehdä jotain mitä normaalit ihmiset ei tee. Jatkuva tarve rikkoa raja. Ikäänkuin tarve kokea jotain erilaista. Mun sisällä on ikäänkuin solmu jota yritän avata yliampuvalla käyttäytymisellä.