Timanttisutra - 1

Ai niin, arhat tunnistaa tulleensa sellaiseksi tiedostamalla kaavan "Syntymä on tyhjennetty, täytetty pyhä elämä, tehtävä tehty. Ei enää mitään tälle maailmalle".
No, vaikka minullakaan ei ole mitään tekemistä, jatkan tätä kommentääriä:

3.
Buddha sanoi: Kuulehan, Subhūti, bodhisattvan tielle lähteneen tulisi herättää tällainen ajatus: "Niin paljon kuin olentojen maailmankaikkeudessa on olentoja, jotka 'olennoiksi' käsitetään - munasta syntyneet, kohdusta syntyneet, kosteudesta syntyneet, ihmeen kautta syntyneet; muodon omaavat tai ilman muotoa olevat; havaintokyvyn omaavat, ilman havaintokykyä olevat, sekä ne, joilla ei ole havaintokykyä eikä ei-havaintokykyä - kaikki nuo ajateltavissa olevat maailmankaikkeuden olennot minun on johdatettava nirvanaan, tuohon nirvanan tilaan, joka ei jätä mitään jälkiä." Kuitenkin, vaikka lukemattomia olentoja on näin johdatettu nirvanaan, ei ainuttakaan olentoa silti ole johdatettu nirvanaan. Ja miksi? Jos bodhisattvalla olisi mielikuva "olennosta", ei häntä voisi sanoa "bodhiolennoksi". Ja miksi? Bodhiolennoksi ei tule kutsua sellaista, jolla on mielikuva minuudesta, olennosta, sielusta tai yksilöstä.

"Ei havainnon eikä ei-havainnon tila" on yksi meditatiivisia tiloja, joka tulee "ei-minkään ulottuvuuden" jälkeen mutta ennen "havainnon ja tunteen loppumista" asteittaisessa siirtymässä kohti hienovaraisempaa: AN 9.32

Buddhalaisuutta määrittää "Neljä Dharmasinettiä", joista yksi on, että Nirvana on tosirauha. Bodhisattva siis pyrkii johdattamaan kaikki olennot todelliseen rauhaan, riippumatta siitä, onko saavuttanut tuota rauhaa vielä itse: sellainen bodhisattva, joka johtaa muut olennot rauhaan ennen itseään, on nimeltään "lammaspaimenbodhisattva". Muut kaksi kolmesta bodhisattvatyypistä ovat "kuningasbodhisattva", joka pyrkii saavuttamaan rauhan suoman vapautuksen kärsimyksestä itselleen, voidakseen ohjata muut olennot samaan tilaan vasta sitten; ja veneilijäbodhisattva (tai "veneen kapteeni", tai joskus "lautturi"), joka pyrkii saavuttamaan vapautumisen vastarannan samanaikaisesti muiden olentojen kanssa.
Kuitenkaan en usko, että bodhisattva, viisausolento, ajattelisi: "minä olen bodhisattva, viisausolento, ja tyypiltäni olen tämä". Ei, sillä itseidentiteettinäkemykset ovat jotain, josta luovutaan jo varhaisessa vaiheessa polkua kohti valaistumista.
"Mielikuva minuudesta" - kaikki, mitä voidaan ajatella "minänä" tai "itsenä", onkin lopulta vain mielen sisältöä, ajatusrakennelmia, joutavaa haihattelua!
"Olento" - "olento, olento", sanotaan. Mitä on olento, muuta, kuin keho-mieli-kokonaisuus? Kuitenkin helpolla tarkastelulla (jonka ohitan tässä, mutta johon voin pyydettäessä palata) niin keho kuin mieli-aggregaatit ovat todettavissa ei-itseiksi.
"Sielu" - sielu, merkityksessä atman, pitäisi olla jotain pysyvää, muuttumatonta, ja tyydyttävää. Jokainen voi omakohtaisesti tutkia, onko sellaista löydettävissä - tästä haarautuu kaksi polkua: hindulainen, josta atman on löydettävissä, ja buddhalainen, josta atmania ei ole löydettävissä.
"Yksilö" - vaikka elämmekin hyperindividualistisessa länsiyhteiskunnassa, joutuisi jokainen varmaankin viimeistään pienen uskottelun ja hyvien esimerkkiperustelujen kautta myöntämään, että nämä näennäiset yksilöt ovat itse asiassa osia keskinäisriippuvaisesta verkosta. Jos valitsit viime kohdassa, että "atman on", niin voit nyt jatkaa ajatusta sanomalla "atman on brahman". Ajattele kampaa, joka on osittain veden alla niin, että sen piikit kohoavat pinnan ylle, mutta ranka on pinnan alla. Piikit näyttävät olevan erillisiä, mutta tosiasiassa niitä yhdistää veden pinnan kätkemä ranka.

5.
Buddha jatkoi: Mitä luulet, Subhūti, voiko tathāgatan tunnistaa siitä, että hänellä on tathāgatan tunnusmerkit? - Subhūti vastasi: Ei todellakaan, oi Kunnianarvoisa. Ja miksi? Se, minkä tathāgata on opettanut olevan tunnusmerkkien omaamista, se todellisuudessa on ei-tunnusmerkkien ei-omaamista. - Buddha sanoi: Siellä missä on tunnusmerkkien omaamista, siellä on harhaa. Siellä missä on ei-tunnusmerkkien ei-omaamista, siellä ei ole harhaa. Siksi tathāgatan voi tunnistaa siitä, että hänen tunnusmerkkeinään ovat ei-tunnusmerkit.

Buddhalla pitäisi olla 32 suurempaa ja 80 vähäisempää tunnusmerkkiä. Kuitenkin näiden tunnumerkkien luonne on ei-tunnusmerkkiys (logiikalla, johon perehdymme tämän sutran aikana...), siispä Buddhaa ei tunnisteta suoraan hänen tunnusmerkeistään, vaan siitä, että hänen tunnusmerkkeinään ovat ei-tunnusmerkit.

6.
Subhūti kysyi: Onko tulevaisuudessa, viimeisinä aikoina - viimeisellä ajanjaksolla, viimeisen 500-vuotiskauden aikana, hyvän opin luhistumisen aikana - olentoja, jotka tämän sutran sanoja opetettaessa ymmärtävät niiden totuuden? - Buddha vastasi: Älä puhu noin, Subhūti! Kyllä silloinkin on sellaisia olentoja. Sillä silloinkin, Subhūti, on bodhisattvoja, joilla on hyvän käytöksen lahja, hyvien ominaisuuksien lahja ja viisauden lahja, ja jotka näitä sutran sanoja opetettaessa ymmärtävät niiden totuuden. Eivätkä nuo bodhisattvat ole sellaisia, jotka ovat kunnioittaneet vain yhtä buddhaa tai istuttaneet ansiokkuuden juuria pelkästään yhden buddhan opastamina. Päinvastoin, Subhūti, ne bodhisattvat, jotka näitä sutran sanoja opetettaessa löytävät itsestään yhdenkin tyynen luottavaisen ajatuksen, ovat sellaisia, jotka ovat kunnioittaneet satojatuhansia buddhia; sellaisia, jotka ovat istuttaneet ansiokkuuden juuria satojentuhansien buddhien opastamina. Buddha-havainnollaan, Subhūti, tathāgata tunnistaa heidät. Buddha-silmällään, Subhūti, tathāgata näkee heidät. Tathāgata tuntee heidät täysin. Ja Subhūti, he kaikki synnyttävät ja hankkivat mittaamattoman ja käsittämättömän määrän ansiokkuutta.
Ja miksi? Koska, Subhūti, nuo bodhisattvat eivät havaitse minää, eivät havaitse olentoa, eivät havaitse sielua, eivät havaitse henkilöä. Nuo bodhisattvat, suuret olennot, eivät myöskään havaitse dharmoja eivätkä ei-dharmoja. He eivät havaitse eivätkä ei-havaitse.
Ja miksi? Subhūti, jos nämä bodhisattvat havaitsisivat dharman tai ei-dharman, he tarttuisivat silloin minään, olentoon, sieluun tai yksilöön. Ja miksi? Koska bodhisattvan ei tule tarttua sen enempää dharmaan kuin ei-dharmaankaan. Siksi tathāgata on opettanut tämän kätkettyä merkitystä sisältävän sanonnan: "Niiden, jotka tuntevat vertaukseni dharmasta lauttana, tulisi hylätä dharma ja vielä enemmän ei-dharma."

Eräs käännös sanalle "dharma" on totuus. Jos siis saavuttua ymmärryksen vastarannalle totuudellisen opetuksen voi hylätä tehtävänsä täyttäneenä, kuinka paljon enemmän ei-totuudellisen!

8.
Sitten Buddha kysyi: Mitä arvelet, Subhūti, jos joku hyvän perheen poika tai tytär täyttäisi tämän tuhat miljoonaa maailmaa käsittävän maailmanjärjestelmän seitsemän lajin aarteilla, ja sitten antaisi sen lahjaksi tathāgatoille, arhateille, täysin valaistuneille, synnyttäisikö hän siten suuren määrän ansiokkuutta? - Subhūti vastasi: Kyllä, oi Kunnianarvoisa, kyllä, oi onnellisesti vapautunut, hänen synnyttämänsä ansiokkuuden määrä olisi suuri, todella suuri. Ja miksi? Koska tathāgata on puhunut "ansiokkuuden määrästä" ei-määränä. Sillä tavoin tathāgata puhuu "ansiokkuuden määrästä". - Buddha sanoi: Mutta jos joku toinen ottaisi tästä dharman opetuksesta vaikkapa vain yhden nelirivisen säkeistön, opettaisi sitä havainnollisesti ja valaisisi yksityiskohtaisesti muille, niin sen voimalla hän synnyttäisi vielä suuremman määrän ansiokkuutta, mittaamattoman ja käsittämättömän määrän. Ja miksi? Koska siitä on lähtöisin tathāgatojen, arhatien, täysin valaistuneiden ylivertainen, oikea ja täydellinen valaistuminen. Ja miksi? Koska tathāgata on opettanut, että buddhille tunnusomaiset dharmat eivät vain ole buddhalle tunnusomaisia dharmoja. Sen vuoksi niitä sanotaan "buddhille tunnusomaisiksi dharmoiksi".

Tämä sutra on luonteeltaan hyvin viraali, kuten nykyään leviämiskykyisistä ajatusrakennelmista ("meemeistä") tavataan sanoa. Levitänkö siis tätä meemiä tavoitteenani "suuri määrä ansiokkuutta, mittaamaton ja käsittämätön määrä"? En ainakaan silkan henkilökohtaisen hyödyn lähtökohdista, jonka todistaakseni osoitan täten kaiken tämän sutran levittämisestä, käsittelystä, avaamisesta, esilletuomisesta jne. mahdollisesti koituvan "ansion" kaikkien olentojen hyväksi. Tästä sutrasta "on lähtöisin täysin valaistuneiden ylivertainen, oikea ja täydellinen valaistuminen" - tulkoon se pian osaksemme!

10.
Buddha kysyi: Mitä arvelet, Subhūti, onko olemassa dharmaa, jonka tathāgata oppi Dīpaṅkara-tathāgatalta, arhatilta, täysin valaistuneelta? - Subhūti vastasi: Oi Kunnianarvoisa, ei sellaista ole.
Buddha sanoi: Subhūti, jos yksikään bodhisattva sanoisi luovansa harmonisia buddhamaailmoita, hän puhuisi väärin. Ja miksi? "Buddhamaailmojen harmoniat, buddhamaailmojen harmoniat" - tathāgata on opettanut niiden olevan ei-harmonioita. Sen tähden hän on puhunut "harmonisista buddhamaailmoista".
Siksi siis, Subhūti, bodhisattvan, suuren olennon, tulisi synnyttää ajatus, jolla ei ole tukea missään, eli ajatus, joka ei nojaa mihinkään - ei näköaistimuksiin, ääniin, tuoksuihin, makuihin, ei kosketukseen eikä mielen kohteisiin.
Oletetaan, Subhūti, että olisi ihminen, jolla on niin suunnattoman suuri ruumis, että hän olisi olemukseltaan kuin Sumeru, vuorten kuningas. Mitä arvelet, Subhūti, olisiko hänen olemuksensa suunnattoman suuri?
Subhūti vastasi: Suuri olisi, oi Kunnianarvoisa, oi onnellisesti vapautunut, hänen olemuksensa olisi suunnattoman suuri. Ja miksi? "Oma olemus, oma olemus" - tathāgata on opettanut sen olevan ei-olemus, se nimittäin ei ole olemus eikä ei-olemus, oi Kunnianarvoisa, siksi sitä sanotaan "omaksi olemukseksi".

Dīpaṅkara on eräs aiemmista buddhista, joka antoi tämän maailman tuntemalle Shakyamuni-buddhalle ennustuksen hänen tulevasta buddhuudestaan. "Dīpaṅkara" tarkoittaa Lampunkantaja, ja "Shakyamuni" Shakya-suvun näkijä.
Millainen on ajatus, jolla ei ole tukea missään? Sanoin jo aikaisemmin, että ns. "absoluutti" on ehdoton, koska se on riippumaton. Se ei siis riipu aistien kohteista, mukaanlukien mielen kohteet. "Mielen kohteet" ovat luokiteltavissa havaintoihin, tunteisiin, ajatusrakennelmiin, ja tietoisuuteen. On siis annettava herätä ajatus, joka ei ole riippuvainen mistään näistä, erit. ajatusrakennelmista: tavallisesti, tai sanoisinko monesti, ajatus kulkee ikään kuin kiskoja, juna- tai vuoristorataa, jossa ajatusrakennelmat ovat ne kuljettavat kiskot, ja kulkeva vaunu on se ajatus. Tällaiset ajatukset ovat siis riippuvaissuhteessa ajatusrakennelmiin, mutta riippumaton ajatus on "vapaa kuin taivaan lintu": se voi lentää ajatusradan ympärillä miten lystää, tarkastella rakennelmaa, nähdä, miten vaunu kulkee sitä pitkin, ja minne se tulee päätymään. Tällä tavalla ajattelevien "reitti" on kuin lintujen ilmassa: se ei jätä jälkiä (Dhammapada säe 92).
"Oma olemus":han sisältää paljon muutakin kuin ruumiin, siis keholliset piirteet ja käsityksen itsestä kehona tai kehossa - se sisältää myös ns. persoonallisuuskompleksin, joka kuitenkin on vain ei-itse ajatusrakennelma muiden joukossa! Buddha vertasi ajatusrakennelmia banaanipuuhun, mutta tutumpana vertauksena kävisi sipuli: siinä on kerroksia kerrosten perään, muttei varsinaista ydintä. Aivan kuin mikä tahansa ajatusrakennelma, myös ns. persoonallisuutemme on tällainen: voimme sanoa "minä olen x; minä en ole y - syvemmin ajatellen minä olen i, minä en ole j; tätäkin syvemmältä olen q, mutten w". Joskus voimme päästä ajatteluketjumme loppuun ja olla tyytyväisiä: olemme määritelleet itsemme. Nyt kuitenkin, jos "tukeudumme" näihin ajatuksiin, tai kuten voisi verrata, "teemme niihin kestotilauksen", niin ennemmin tai myöhemmin huomaamme, että mallimme ei enää pädekään: ajatusrakennelma, joka tuntui niin omalta, onkin nyt väärä; olemme kasvaneet ulos omasta muotistamme. "Pysymättömiä ovat kaikki rakennelmat!" ("Impermanent, alas, are all formations!"). Lopulta kuitenkin kaikki nämä mallit, se meille ah-niin-tärkeä "persoonallisuus", ovat vain ajatusrakennelmia, mielen sisältöä: miksi rakennella, muovailla, korjailla ajantasaiseksi, ja ennen kaikkea kiinnittyä niitä ja niihin? Tästä nimittäin seuraa sellainen asia, kuin "muutoksen kärsimys": "tämä asia, johon olin niin kiinnittynyt, että jopa pidin sitä itsenäni, onkin nyt muuttunut!".
Buddha opetti: mielen rakennelmat ovat ei-itse.

12.
Edelleen, Subhūti, se paikka maan päällä, missä on opetettu ja valaistu vaikkapa vain yhtä tästä dharman opetuksesta otettua nelirivistä säettä - se paikka maan päällä on oleva kuin pyhättö koko maailmalle ihmisineen, jumalineen ja asuroineen. Mitä sitten voitaisiin sanoa niistä, jotka pitävät mielessään tämän dharman opetuksen kokonaisuudessaan ja lausuvat ja opiskelevat sitä sekä selittävät sitä yksityiskohtaisesti muille! Subhūti, he saavat mitä suurimman siunauksen! Sellaisella paikalla maan päällä, Subhūti, asuu opettaja tai häntä edustava tietäjä.

Onko kyberavaruuden virtuaalimaailmassa sijaitseva foorumi "paikka"? Jos on, niin hipit.fi-foorumi on nyt oleva "kuin pyhättö"!

14.
Tuolloin dharman vaikutus liikutti kunnioitetun Subhūtin kyyneliin. Pyyhittyään kyyneleensä hän sanoi Buddhalle: On ihmeellistä, oi Kunnianarvoisa, oi onnellisesti vapautunut, on tavattoman ihmeellistä, kuinka hyvin tathāgata opettaa tätä dharman julistusta. Sen avulla minussa on herännyt tieto. En ole koskaan aikaisemmin kuullut tällaista dharman julistusta. Erittäin suuren siunauksen saavat ne, jotka tätä sutraa opetettaessa havaitsevat oikein. Ja se, mikä on oikein havaitsemista, se ei itse asiassa ole havaitsemista. Sen vuoksi tathāgata opettaa: "oikea havaitseminen, oikea havaitseminen". Minun ei ole vaikea hyväksyä ja uskoa tätä dharman julistusta, kun sitä opetetaan. Mutta ne olennot, jotka elävät tulevaisuudessa viimeisinä aikoina - viimeisellä ajanjaksolla, viimeisten 500 vuoden aikana, hyvän opin luhistumisen aikana - ja jotka, oi Kunnianarvoisa, ottavat esiin tämän opetuksen, pitävät sitä mielessään, lausuvat sitä, opiskelevat sitä ja valaisevat sitä yksityiskohtaisesti muille, he tulevat saamaan mitä suurimman siunauksen. He eivät kuitenkaan havaitse minää, eivät olentoa, eivät sielua, eivätkä henkilöä. Ja miksi? Oi Kunnianarvoisa, se mikä on havainto minästä, se ei todellakaan ole havainto. Se, mikä on havainto olennosta, sielusta tai yksilöstä, ei todellakaan ole havainto. Ja miksi? Koska buddhat, Kunnianarvoisat, ovat jättäneet kaikki havainnot taakseen.
Buddha sanoi: Niin on, Subhūti. Suurimman siunauksen saavat ne olennot, jotka tämän sutran kuullessaan eivät vapise, eivät pelästy, eivätkä kauhistu. Ja miksi? Subhūti, tathāgata on opettanut tämän olevan täydellistä (pārama) pāramitā-harjoitusta. Ja mitä tathāgata opettaa täydellisenä pāramitā-harjoituksena, sitä myös lukemattomat (aparamana) siunatut buddhat opettavat. Sen vuoksi sitä sanotaan "täydelliseksi pāramitā-harjoitukseksi".
Edelleen, Subhūti, tathāgatan täydellinen kärsivällisyys ei tosiasiassa ole täydellistä kärsivällisyyttä. Ja miksi? Koska silloin, Subhūti, kun Kalingan kuningas viilteli lihaa kaikista jäsenistäni, en havainnut minää, en olentoa, en sielua enkä henkilöä. Ja miksi? Subhūti, jos silloin olisin havainnut minän, olisin myös havainnut pahantahtoisuuden. Ja niin olisi käynyt myös, jos silloin olisin havainnut olennon, sielun tai henkilön. Ylitiedollani muistan, että olen menneisyydessä viidensadan jälleensyntymän ajan elänyt kärsivällisyydelle omistautuneena tietäjänä. Silloinkaan en ole havainnut minää, olentoa, sielua enkä henkilöä.
Siksi siis, Subhūti, bodhiolennon, suuren olennon, tulisi kaikista havainnoista vapauduttuaan kohottaa ajatuksensa ylivertaiseen, oikeaan ja täydelliseen valaistumiseen. Hänen tulisi synnyttää ajatus, joka ei tukeudu näkyviin muotoihin, ääniin, tuoksuihin, makuihin, ei mihinkään kosketettavaan eikä mielessä havaittavaan, ei dharmaan, ei ei-dharmaan, ei mihinkään. Ja miksi? Kaikki tuet ovat tosiasiassa ilman tukea. Juuri tämän vuoksi tathāgata opettaa, että bodhisattvan tulee olla antelias mihinkään tukeutumatta - ei muotoihin, ääniin, tuoksuihin, makuihin, tai mihinkään kosketettavaan tai havaittavaan tukeutuen.
Edelleen, Subhūti, kaikkien olentojen hyvinvoinnin vuoksi tulisi bodhisattvan olla antelias tällä tavoin. Ja miksi? Tämä olennon havaitseminen, Subhūti, se on pelkkää ei-havaitsemista. Nuo kaikki olennot, joista tathāgata on puhunut, itse asiassa ne ovat ei-olentoja. Ja miksi? Koska tathāgata puhuu todellisuuden mukaisesti, puhuu totta, hän puhuu mitä on, ei toisin. Tathāgata ei puhu väärin.
Mutta kuitenkin, Subhūti, kun ajatellaan sitä dharmaa, jonka tathāgata on täysin tuntenut ja jota hän on havainnollisesti opettanut, ei ole totuutta eikä vääryyttä.
Pimeässä ihminen ei voi nähdä mitään. Juuri sellainen on asioiden ja esineiden otteeseen joutunut bodhisattva, ja joka asioiden ja esineiden otteessa on epäitsekkään antelias. Ihminen, jolla on silmät, näkee monenlaisia muotoja kun yö vaihtuu päiväksi ja aurinko nousee. Juuri sellainen on bodhisattva, joka ei ole joutunut asioiden ja esineiden otteeseen, ja joka niiden otteesta vapaana on epäitsekkään antelias.
Edelleen, Subhūti, ne hyvän perheen pojat ja tyttäret, jotka ottavat esiin tämän opetuksen, pitävät sen mielessään, lausuvat ja opiskelevat sitä sekä valaisevat sitä yksityiskohtaisesti muille - heidät, Subhūti, tathāgata on tuntenut buddha-tiedollaan, heidät, Subhūti, tathāgata on nähnyt buddha-silmällään, tathāgata on tuntenut heidät täysin. Kaikki nämä olennot, Subhūti, tuottavat ja saavat osakseen mittaamattoman ja käsittämättömän määrän ansiokkuutta.

Useassakin sutrassa Buddhan opetusta kuvataan, että "on kuin joku olisi tuonut lampun pimeyteen niin, että ne, joilla on silmät, voivat nähdä muotoja".
Miksi olento, tämän Timanttisutran opetuksen kuullessan, "vapisisi, pelästyisi, kauhistuisi"? Siksi, että tämä olento kuulee olevansa ei-olento - muotojen ja rakennelmien, joihin on takertunut, olevan ei-muotoja ja ei-rakennelmia. Hän pelkää menettävänsä jotain, vaikka itse asiassa hänen on mahdollista löytää itsettömyyden totuus, joka on ollut ja on läsnä koko ajan!

16.
Ja kuitenkin, Subhūti, ne hyvien perheiden pojat ja tyttäret, jotka ottavat esiin juuri nämä sutrat, pitävät niitä mielessään, lausuvat ja opiskelevat niitä, kokevat nöyryytyksen - he kokevat perusteellisen nöyryytyksen! Ja miksi? Näiden olentojen aiemmissa elämissä tekemät epäpuhtaat teot, jotka olisivat omiaan johtamaan heidät kärsimyksiin - juuri tässä elämässä he nöyryytyksen avulla mitätöivät aiempien elämiensä epäpuhtaat teot ja saavuttavat buddhan valaistumisen. Subhūti, ylitiedollani muistan, että menneisyydessä kauan ennen Dīpaṅkara-tathāgataa, arhatia, täysin valaistunutta, lukemattomien, aivan lukemattomien maailmankausien aikana, ilahdutin uskollisella palvelulla kahdeksaakymmentäneljäätuhatta miljoonaa miljardia buddhaa, enkä koskaan enää vieraantunut heistä. Kuitenkin ansiokkuuden määrä tehdessäni tyytyväisiksi nuo buddhat koskaan vieraantumatta heistä verrattuna niiden ansiokkuuden määrään, jotka viimeisinä aikoina - viimeisellä ajanjaksolla, viimeisen 500-vuotiskauden aikana, hyvän opin luhistumisen aikana - ottavat esiin juuri nämä sutrat, pitävät ne mielessään, lausuvat ja opiskelevat niitä ja valaisevat niitä yksityiskohtaisesti muille, ei ole lähellä edes sadasosaa jälkimmäisestä, ei tuhannetta osaa, ei sadatta tuhannetta osaa, ei kymmenettä miljoonatta osaa, ei sadatta miljoonatta osaa eikä edes sadatta tuhannetta miljoonatta osaa. Sitä ei voi kuvata numeroilla, murto-osilla, laskemisella, samankaltaisuudella, vertaamisella tai jollakin muulla niitä muistuttavalla seikalla. Edelleen, Subhūti, jos selittäisin noiden hyvien perheiden poikien ja tyttärien ansiokkuuden määrän ja kuinka paljon hyvää he silloin synnyttävät ja saavat osakseen, olennot sekoaisivat ja hämmentyisivät. Kuitenkin, Subhūti, koska tathāgata on opettanut että tämä dharman opetus on käsittämätön, niin yhtä käsittämätöntä karmaseurausta voi siitä odottaa.

Nöyryytys, häpäisy, ja yleensäkin vastoinkäymiset: niitä kohdatessa auttaa ajatella, että "on parempi kohdata nämä tässä ja nyt, kuin kärsiä niiden pakoilusta pidempään".

Kehut ja moitteet ovat kaksi kahdeksasta maallisesta ehdollisuudesta (olosuhteet, jotka esiintyvät hyvä/huono-vastinpareina). Nöyryytys johtuu usein moitteesta: menneet rikkeet ("epäpuhtaat teot") johtivat nykyiseen moitteeseen (tätä tarkoitan "ehdollisuudella": koska tuo, niin tämä). Mutta, kohtaamalla ansaitun moitteen nyt, "mitätöimme" (teemme tyhjäksi) siihen johtaneet rikkeet! Ja jollemme näin tekisi nyt, ne "olisivat omiaan johtamaan meidät kärsimykseen" tulevassa. Sutrakaanonissa esitetään monia keinoja, joilla yritetään puhdistautua menneen toiminnan seurauksista (karmasta). On peseytymisiä, askeeseja, katumusharjoituksia, jne. Useimmat näistä eivät ole kovinkaan tehokkaita - miksi siis torjuisimme sellaisen menetelmän, jonka Buddha sanoo tehoavan?

Bodhisattvacaryavatarassaan ("Opas Bodhisattvan elämään") Shantideva toteaa, että ihmiset käyvät läpi rankkaakin kärsimystä ilman mainittavaa hyötyä. Emmekö siis olisi valmiita kärsimään "perusteellista nöyryytystä", jos sillä saavutamme "buddhan valaistumisen"? Eräs ajattelutapa, joka on avuksi perusprobleemimme kärsimyksen kanssa, on, että kärsimys johtaa kehitykseen. Neljä jaloa totuutta voisikin asettaa kronologiaan näin: kärsimme -> ymmärrämme Jalon totuuden kärsimyksestä -> tutkimme kärsimystämme -> löydämme Jalon totuuden kärsimyksen syistä -> alamme poistaa näitä syitä -> toteutamme Jalon totuuden kärsimyksen lopusta -> harjoitamme Jaloa 8-kohtaista polkua, eli vaalimme Jaloa totuutta kärsimyksen loppuun johtavasta polusta.