^Joo, jos ensirakkaus on ollut jotenkin tosi positiivinen ja merkittävä kokemus? Joillekin varmaan on, toisille ei. Mulle ei mitenkään erityisen merkillinen oo ollut. Ihmisiä tulee ja menee elämässä ja tuleviakin ihmissuhteita voi arvostaa kovasti ja kokea ne antoisina, vaikka menneisyydessäkin olisi jotain tosi ihanaa ollut. Kokeeko sitten tarvetta takertua menneisyyteensä vai ei? Jokainen voi säilyttää mielessään niitä muistoja mitä haluaakaan, toisaalta ihmisen alitajunta taitaa olla siitä metka, ettei sitä ihminen voi niin kontroloida ja kaikkia muistoja ei saa pidettyä poissa oikeasti mielessä vaikka haluaisi. Tosin menneisyyden kokemuksia voi käsitellä ja päästää niistä sitten irti, kun on valmis. Multa löytyy taustalta useita voimakkaitakin ihastumisia, muttei ne merkitse juuri mitään minulle enää. En haluaisi seurustella joskus sellaisen miehen kanssa, joka ei olisi pystynyt päästämään ensirakkaudestaan tai existään irti. Se vaivaisi minua todella, kokisin ehkä mustasukkaisuutta ja riittämättömyyttä, voimakasta ärtyyntyneisyyttä ja epäreiluutta, jos mieheni haikailisi vain entisiensä perään ja kokisi, ettei enää koskaan voisi löytää mitään niin ihanaa, eli tämän ymmärtäisin niin, ettei hän ole kanssani aidosti, tosissaan, antaumuksella, omistaudu suhteellemme ja minuun, kun pitää menneisyyteen haikailla ja roikkua siinä.
Ylipäätään en tykkää ollenkaan siitä, jos mies puhuu existään, se on tosi turn off. Ja jos tätä ilmenee alkuun tutustuessa, niin jää tutustumiset sitten heti siihen (ainakin parisuhteen osalta). Minulle existä puhuminen merkkaa sitä, ettei niistä ole kyetty vielä päästämään irti ja tämä ei ole hyvä pohja uudelle suhteelle.
