Olen quaarwan kanssa samaa mieltä siitä, että sukupuolet eivät ole noin homogeenisia; ei ihmiskunnassa eikä myöskään eläinkunnassa.
Ja vaikka rakastuminen onkin aivokemiaa niin jokin sen aivokemian laukaisee eli siinä onkin se suurin arvoitus. Millainen henkilö sen kullakin herättää ja miksi jollakin tulee sähköhäiriöitä (tuo oli hauska...) tai jopa oikosulkuja. Jos kyse olisi pelkästään lisääntymisestä niin silloin homma olisikin helppoa... Tosin uskon kyllä ihmisellä olevien feromonien olevan osaltaan vaikuttamassa asiaan. Tutkimustuloksia löytyy jonkin verran esim. ehkäisypillerien vaikutuksesta ominaistuoksuun eli kun nainen on ikäänkuin koko ajan raskaana niin silloin hän valitsee enemmän "naismaisia" miehiä ja luomu-ovulaatiossa miehisempiä miehiä. Oma kokemukseni tukee tätä eli aikoinaan vaihdettuani hormoniehkäisyn pois niin seksuaalinen kipinä minun ja kyseisen miehen välillä hävisi täysin kun hormonitoimintani luomuuntui.
Mutta Brooksin tekstiin: Mielenkiintoista, että kyseinen teoria jaksaa edelleen pitää pintaansa, koska jos tarkastelee eri eläinlajeja niin enemmänkin näyttäisi olevan tärkeämpää, että koiras varmistaa jälkeläisen olevan juuri sen kuin siementensä levittämisen. Naaraat ovat lajeilla usein kiimassa samaan aikaan, jolloin jos uros haluaa varmistaa edes jonkun siemenen menevän perille, on sen varmistettava, ettei mahdollisesti paremman siittiöstön omaava uros pääse parittelemaan. Eli aika mahdoton tilanne on paritella mahdollisimman monen kanssa ja samalla varmistaa, että edes yksi hedelmöittyisi omista siittiöistä.
Jotkut lajit taasen varmistavat, että alfauros on se joka ainoastaan parittelee eli haaremi. Tuskin olisi kovin monia onnellisia miehiä ihmiskunnassa, jos evoluutiosta olisi valittu tämä vaihtoehto
Haaremilaitos (ja moniavioisuus) toki oli jotain sinne suuntaan.
Sitten on tietysti ne onnelliset/onnettomat urokset, jotka pääsevät kerran elämässään pukille ja kuolevat parittelukumppanin hampaisiin...ei varmaan sekään kovin toivottavaa....
Entä ne eläimet, jotka pariutuvat koko iäksi? Sillekin on selkeästi evoluutiossa tilauksensa ja niilläkin on omat soidinmenoaikansa, jolloin lisäännytään eli ei tule seksiä jatkuvasti. Tällainen ei varsinaisesti palvele pelkästään lisääntymistarkoitusta.
Lisäksi kun on "uskallettu" tutkia niin eläinkunnasta on löytynyt myös homoseksuaalisia suhteita. Eikä myöskään pidä unohtaa bonoboja, joilla seksi on osa sosiaalisen hierarkian ylläpitoa.
Luin jokin aikaa sitten, että delfiinit ja ihmiset ovat ainoita, jotka harrastavat seksiä huvikseen eli myös sillä on oltava evolutiivinen tilauksensa. Ja ihmisten kohdalla tähän keskusteluun liittyen tulee muistaa, että ainoastaan äidistä (näihin päiviin asti ->kohdun vuokraus) on voitu olla täysin varma eli jälleen....miten urospuolinen varmistaa OMAN lisääntymisensä, jos on maailmalla jakamassa siementä. Ja nainen, kuten Brooks totesi, etsii mahdollisimman hyviä lähtökohtia lapselle
Ja sitten takaisin rakkauteen eli väittäisin, että rakastumista ja rakkautta ei voida tyhjentävästi koskaan selittää, koska siihen vaikuttavat niin monet tekijät ja jokaisella ne ovat erilaiset. Jos jo ajattelee pelkästään sitä, kuinka monta vastakkaisen sukupuolen edustajaa tapaamme elämämme aikana ja kuinka moneen ihastumme/rakastumme tai kuinka moni edes hieman säväyttää niin se on lopultakin äärimmäisen pieni prosentti. Seksin harrastaminen on taas ihan eri asia siinä mielessä, että sitä voi tehdä ilman sen suurempia tunnesiteitä.
Yksi tärkeistä rakkauteen liittyvistä tekijöistä on se jo aiemmin mainittu kyky rakastaa itseä, koska jos itseään ei rakasta ei myöskään kykene ottamaan vastaan rakkautta. Eli käänteisesti "uskon olevani rakkauden arvoinen vain siinä määrin kuin kykenen rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni". Eli jos on ongelmia sillä saralla niin oikea osoite on kääntyminen omaan itseen ja tarkastella omaa rakkaussuhdetta itseen. Ei aina hauskaa, mutta antoisaa
