Voimaeläimesi - 1

On perinteisesti ollut kettu ja jänis, mikä kuvaa minua hyvin – saalistaja ja saaliseläin samassa persoonassa, kaiken ja kaikkien yhdistäjä (wannabe?). Kerran pääsin näkemään eräällä pellolla junan ikkunasta, Hämeenlinnan ja Tampereen välillä, kun kettu ja jänis olivat samalla pellolla, aika lähekkäin, kunnes lähtivät eri suuntiin. Siinä oli jotenkin jotain olennaista.

Mutta nyt en ole nähnyt kettua pitkään aikaan. Joskus asuessani Itä-Tampereella yksi sellainen suhtautui minuun melkein ystävänä, ja näin muutenkin kettuja usein niihin aikoihin, mutta nyt näen enää jäniksiä. Minusta on tullut "pelkkä" saaliseläin, ja vaikka jäniksen näkeminen edelleen ilahduttaa, ketun kohtaaminen olisi se nimenomainen voimaannuttava kokemus, joka palauttaisi takaisin tähän päivään jotakin puuttuvaa, syvää minua.

Miun voimaeläin on lintu. Ei mikään tietty kuitenkaan, vaan ihan yleisesti lintu. Sain tuon tiedon selväkuuloisesti joskus vuosia sitten.

Testistä karhu 

Ajoittain jotkut satunnaiset eläimet toistuu ja ilmenee milloin missäkin yhteydessä, mutta ne on aina eri... joskus oli susi ja nyt taas norsua pukkaa joka puolelta.

Tuos kun vastailin tähän joskus niin heti seuraavana päivänä näin kauriin pellolla autosta kun mentiin ohi. ....juuja jäniksen tienvarsiraadon kyllä näin myös, varikset sitä jo näykki. Kauriin näkeminen ilahdutti enempi

Mua viehättää sellainen ajatusleikki että kun eri eläimiä ajaa elämässä eteenpäin erilaiset vietit ja vaistot ja niille kehittyy erilaisia kykyjä ja aisteja, että ihminen vois esmes ensimmäisten elinvuosiensa aikana, vaikkapa seitsemään ikävuoteen asti olla tekemisissä vaikkapa jäniksen kanssa, ja oppii jäniksen valppauden samalla kun voittaa sen arkuuden. Eli jollain tavalla voittaa sen vietin joka kuljettaa jänistä. Seuraavat seitsemän vuotta hän saattaa mitellä voimiaan vaikkapa kurjen kanssa, ja ansaitsee kurjen kärsivällisyyden samalla kun pystyy vastustamaan sitä viettiä joka kuljettaa kurkea. Lopulta nämä voimaeläimet jotka ihminen kohtaa saattavat hänet toisinaan sellaiseen parisuhteeseen, työhön tai elämäntilanteeseen, johon hän ei enää ihmisenä halua kun on jossain vaiheessa tehnyt luonnosta voimattoman itseensä nähden.

Esimerkiksi kun kääpiömerihevosta hallitseva luonto alkaa toteutua ihmisessä hän valitsee elinikäiseksi kumppanikseen toisen ihmisen jota hallitsee sama voima ja he tuntevat suurta kiintymystä toisiaan kohtaan. Sitä samaa joka pitää kääpiömerihevoset yhdessä koko elinikänsä. Mutta jossain kohtaa he saattavat ylittää sen luonnon, heidän voimansa kasvavat suuremmaksi kuin se rakkaus joka pitää kääpiömerihevosia avioliitossa. Voisiko voimaeläiminä tässä tapauksessa pitää kaikkia niitä joita jo hallitsee. Ajatusmalli on samankaltainen kuin joissain kung-fu-filosofioissa, joissa on kuitenkin keskitytty kokoajan tämän luonnon voittamiseen, havannointiin ja hallitsemiseen. Melkeimpä nämä muuten jäisivät länsimaisessa elämänrytmissä ja filosofisessa kulutustyhjiössä huomaamatta.

Olin susipoika, melkein kuin viidakkokirjan mowgli.

Jäi mieleen roikkumaan, että voimaeläinajatus on melko antroposentristä. Jäin miettii esim. että voisko ihmislaji toimii yhtälailla voimaeläimenä ja onko muilla eläinlajeilla voimaeläimii. Sitten oikeestaan jäi vähän tyrmäävä olo koko hommaan.

 Ehkä tavallaan kun ihmismaailma on jotenkin melko tekninen kupla, niin ehk semmost eläinkosketusta tarvitaan väylänä luontoon ja luonnolliseen elämään/kokemiseen? Tai ehkä tuollaisen eläinhenkien hahmottelu vihjailee sielunvaellusta yms.....njuu ei mulla mitään valmista ajatusta tästä tullut 

Mä ainakin pidän hämähäkeistä ja oon alkanut uskoo että muurahaiset muita ötököitä. Musta on kiva unohtaa tiskipöydälle joku esim omenan pala ja antaa muurahaisten syödä se. Häädin parivuotta sittwn savupiipusta ampiaiset ja viime kesänä niitä ei siellä ollut, mutta nyt tuli ja rupesin ajattelee josko ne jotain pölyttäis keväällä en tiedä mutta vähän kyllä ei huvittais pitää ampiaisia piipussa.