Uskaltaudutaanpa nyt sitten kertomaan itsestä vähän enemmän kun tänne koukutuin. Olen 24-vuotias hippiäinen Kanta-Hämeestä ja elelen avomiehen ja kolmen kissan kanssa ihan tavallista elämää.

Päiviäni rikastutan taiteillen, tehden käsitöitä, ulkoillen, kierrellen kirppareita, lukemalla ja tutustumalla kaikkeen uuteen. Olen todella utelias persoona ja joskus tuntuu kuin pitäisi saada tietää kaikesta kaikki varsinkin nyt kun oma hengellisyys on heräillyt tässä pikkuhiljaa.
Olen aina uskonut että maailmassa on paljon sellaista, jota emme voi nähdä ja mihin monet eivät uskokaan. Buddhalaisuus tuntuu olevan lähellä sydäntä ja aionkin tuossa syksyllä tutustua täällä kokoontuvaan ryhmään.

Olen hyvin eläinrakas mutta harmikseni saan pahoja allergiareaktioita koirista. Tykkään kovasti työskennellä hevosten parissa mutta nykyään kaikki tallit työllistävät vain ilmaisia harjoittelijoita. Tällä hetkellä olen työttömänä ja aion hakea opiskelemaan, joitakin avoimen yliopiston juttuja on tullut verkossa suoritettua etänä ihan vain omasta mielenkiinnosta kurssien sisältöä kohtaan. Viimeisin koski ympäristönsuojelua ja sen kurssin sisältö sai minut ajattelemaan monia asioita aivan eri kantilta kuin aiemmin.
Luonteeltani olen syrjäänvetäytyvä, empaattinen ja ympäristöään tutkaileva. En ole hirveän spontaani vaan mietin lähes kaiken käytökseni ja sanomiseni aika tarkkaan ja niistä koituvat seuraukset. Haluan ihmisille ja eläimille ympärilläni hyvää ja useasti muiden hyvinvointi meneekin omani edelle. Pyrin olemaan suvaitsevainen, rehellinen ja ennakkoluuloton mutta näissä huomaan välillä olevan parantamisen varaa. En luokittele itseäni täysin hipiksi, mutta tunnen jonkin sortin yhteenkuuluvuutta ja ajatusten samankaltaisuutta ainakin täällä kirjoittelevien henkilöiden kanssa.

En pidä väkivallasta ja aggressiivisuudesta koska nämä asiat saavat minut lähes poikkeuksetta pelkäämään ja tuntemaan oloni erittäin turvattomaksi. Ne myös luovat kaaosta ympärille ja niistä aiheutuu aina vain pahaa.. Pelkään myös kaikkien osapuolten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolesta ja haavemaailmassani kukaan ei haastaisi riitaa kenenkään kanssa ja kaikki saisivat elää rauhassa ilman konflikteja.. Niin ihmiset kuin eläimetkin.
Omalta osaltani uskon siihen, että eläimillä on täysin samat oikeudet elää elämäänsä kuin ihmisilläkin eivätkä ne ole olemassa vain meidän tarpeitamme varten. En ole täysin kasvissyöjä, mutta pyrin suosimaan vastuullisesti tuotettua lähiruokaa ja usemmiten valitsen luomutuotteen. Pyrin myös tekemään eettisesti ja ekologisesti hyviä päätöksiä jokapäiväisessä arjessa.

En pistä myöskään pahakseni jos löydän täältä uusia tuttavuuksia joiden kanssa olla tekemisissä ihan kasvokkainkin joskus, olen melko hiljainen ja epävarma vieraiden ihmisten kanssa mutta jos ihan alkuun tältä kirjoittamisen pohjalta lähdetään liikkeelle niin eiköhän se jännitys livenä näkemisestä sitten lievene pikkuhiljaa.